Lokakuun 27. tuli äkkiä. Lauantai aamuna lähdettiin kohti Saksaa meidän vanhalla kunnon Toyota Avensiksella. Isomman auton vika pakotti vaihtamaan alle Aven. Se tarkoitti, että koirakärry oli pakko ottaa matkaan. Olin särkenyt sen sähköjohdon kesällä. Ajelimme ensiksi Tikkakoskelle setäni luo. Hän on varsinainen tekniikan ihmeseppä. Koirakärry nostettiin autonosturilla ylös ja alettiin selvittää missä järjestyksessä kaikki yhdeksän katkennutta piuhaa pitäisi liittää…Homma oli valmis alle kahdessa tunnissa ja vielä oltiin aikataulussa ehtiä iltalaivaan. Ja ois hyvin ehdittykin ellen olisi Tampereen kohdalla ajellu puolituntia väärään suuntaan…
Sunnuntaiaamu Tukholmassa oli kaunis, pakkasta viisi astetta ja vähän lunta. Tie oli kuiva ja hyvillä kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin. Ajelimme vaimoni serkun luo Etelä-Ruotsiin Hjon pikkukaupunkiin. Isäntäperheen talo Villa Björkenäs oli upea. Kauneimpia talonpaikkoja mitä olen ikinä nähnyt. Kilometri Vätternin rantaan, lehmusmetsät, traktorit pellolla ja tuuli kovempi kuin tuntureilla.
Maanantai aukeni sateisena. Tuuli jatkui kovana Skåneen asti. Pidimme siellä pienen ruokatauon. kävin juoksemassa vesisateessa 5km treenin kaupungin kaduilla. Maha toimi hyvin, vaikka kiskoin lenkin heti ruuan päälle. Tanskan salmen silloilla hirmuinen tuuli väänsi autoa kohti kaidetta.
Tanska on pimeä maa. Pimein maa, jossa olen Euroopassa käynyt. Moottoriteillä ei katuvaloja tunneta. Hieman halju tunne ajaa kärryn kanssa 130km/h kolmikaistaisella ruuhkaisella moottoritiellä vesisateessa säkkipimeässä. Tarrauduin mahdollisuuksien mukaan aina jonkun rekan perävaloihin, niitä oli helppo seurata. Muuta ei sitten Tanskassa näkynytkään, pyyhkijät ja punaiset perävalot. 14 tunnin ajon jälkeen saavuimme yöllä perille majapaikkaan Saksan Meldorfiiin. Olimme vuokranneet talon vinttihuoneiston vajaaksi viikoksi.
Tiistaina lähdimme tutustumaan kisareitteihin. Kartta oli unohtunut kotiin. Onneksi yksi järjestäjä oli paikalla ja antoi ohjeita reitin löytämiseksi. Aika hurjalta vaikutti kisapaikka; Saksalaiseen lehtimetsään meni pari tietä, joiden risteykseen oli tarkoitus rakentaa kisakeskus. Yhtään parkkipaikkaa ei ollut missään, kaikki autot oli ilmeisesti tarkoitus parkkeerata teiden varteen, 320 kilpailijaa avustajineen ja 1200 koiraa. Itse kisareitti oli kokemus. Alkupätkällä oli neljä metriä kapea silta rautatien yli. Mukulakivinen silta hirvitti alkuun, olihan siihen tulossa kisaliikennettä kahteen suuntaan. Menevät ja tulevat valjakot… Reitti koostui kahdesta vinosuunnikkaasta, joiden muutaman kulman mutkat oli tosi jyrkkiä ja vesisateen pehmittämän mudan liukastamia. Kaikkien risteysten löytäminen ei sitten mennyt ihan putkeen. Tajusin sen viimeistään perjantaina, startin aattona, kun kaikki reitin merkit oli laitettu paikoilleen. Minulla oli koirat hyvässä iskussa. Merrikin oli vetänyt kaikki treenit hyvin, kolme kertaa reitin läpi; paitsi väärän reitin! Viimeiselle lenkille kääntymisen olin opettanut väärin.
Keskiviikkona treenasin koirat reitillä uudestaan. Hirmuinen vauhti, liukkaassa mudassa. Kickbikessa oli alla väärät renkaat, vaikka olin edeltävän iltana vaihtanut pitävämmän kumin eteen. Oli pakko lähteä etsimään renkaita jostain kylästä. Meldorf-Burg seutu on Pohjois-Saksassa täysin maatalousaluetta. Pieniä kaupunkeja, tuulimyllyjä valtavasti, kaupat pieniä . Rovaniemeltäkin löytäisi helpommin maastopyörän renkaan. Treenin jälkeen tulimme majapaikkaan, oli jo pimeä, kaikki väsyneitä. Parkkipaikalla nousin autosta irrottaakseni koirakärryn. Sitä ei ollut missään! Kärry oli irronnut jossakin matkan varrella. 15 km läpi usean kylän, lukemattomien risteysten, yli rautatiekiskojen ja koirat oli kärryssä! Eikun takas. Kärry löytyi poikittain keskellä tietä, 100m lähtöpaikasta. Onneksi kisapaikka oli korvessa kuoppaisen hiekkatien päässä. Olin kai unohtanut kiinnittää vetoaisan nupin kunnolla. Koirat oli ehjiä. Renkaan osto siirtyi seuraavalle päivälle.
Torstai oli lepopäivä. Käytiin katsomassa Seehundstationilla Pohjanmeren hylkeitä. Upeita otuksia. Illalla ajelimme Meldorfiin, josta löytyi pyöräkauppa. Sopiva rengaskin löytyi. Alkaessani maksaa rengasta huomasin, että visa-kortti puuttui lompakosta. Siinä sitä myyjälle selittämään. Keksin, että kortti saattoi olla paikallisessa ruokakaupassa, jossa olin edellisenä iltana käynyt lasten kanssa ruokaostoksilla. Pienen kyselyn jälkeen ystävällinen kaupan myyntivastaava kiikutti kortin minulle. Se oli jäänyt maksupäätteeseen. Rengaskin saatiin maksettua. Mutta voi niitä Meldorfin pikkukatuja. Pyöräliike oli ahtaalla sivukadulla. Ajoin takaisin kaupungin pääväylälle korttelikatuja pitkin. Niillä mahtui hädintuskin yksi auto kulkemaan. Yhdessä risteyksessä oli Mercedes tulossa vastaan, oli pakko peruuttaa ja väistää sitä. Kräsh, takana ollut pienen Toyotan keula ei tykännyt siitä. Hieman lohdutti, kun huomasin että Mese oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. ..
Perjantaiksi sain alle kunnon renkaat kikkariin. Pito ja kellunta oli niissä hyvää tasoa. Mutaa oli paikoitellen paksusti. Se treeni ei sitten mennyt ihan putkeen. Koirat ei tajunnu miks ei saakaan kääntyä oikealle kaikkien muovinauhojen läpi. Siinä oli Yuselle selittäminen, että mennään eteenpäin. Kyllä ne sen oppi.
Lauantaina ennen starttia hieman jännitin miten koirat menee kaksisuuntaisen pätkän. Kisareitillä oli 500 metriä kaksisuuntaista uraa, joka oli jaettu kahtia keskeen mutaan tökätyillä harjaterästangoilla. Osa niistä oli kärjestään teroitettuja. Harjateräksien väliin oli vedetty muovinauhaa. Kai ne koirat osaa kaistat lukea…
Merri oli pelokas aamupäivän ennen starttia. Häntä koipien välissä, selkä köyryssä. Tyypillistä, mutta ei niin yhtään sitä räyhäkkää kovaa, rohkeaa Merriä. Tajusin myöhemmin, että se oli epävarma, koska minä olin epävarma. Lisäksi reitin väärä opettaminen oli huono juttu. Kisa oli jännittävä. Mutaa lensi alusta lähtien. Mutkat ajoin kovaa. Koirat osasi reitin, paitsi siinä kohtaa, jossa olin edeltävänä päivänä oikaissut, kun vein koirat oppimaan oikeaa reittiä. Kuvaajat lensi aaltona lakoon, kun koirat juos niitä kohti. Tais se katsojien ja kuvaajien väistöliike saada koirat kääntymään oikealle baanalle. Ei ne mun huutoa kuunnelleet. Merri ei hässään jälkeen mennyt täysillä. Yhdessä alamäessä se jopa kurkki taaksepäin ja meinasi alkaa jarrutella. Kannustamalla sain koirat juoksemaan paremmin. Maalissa Vesku tuli sanomaan, että oon mitalitaistossa kiinni ja Moen on 20 sekkaa takana. Harmitti sähläys. Kolmanteen sijaa seitsemän sekuntia ja kärkeen 15. Olin sarjassani paras suomalaisista, kuudentena 43 kilpailijan joukossa.
Illalla sain kasvattajalta hyviä ohjeita: Seuraavana päivänä mitaleille, usko ittees ja ole itsevarma niin koiratkin uskoo ja juoksee kunnolla. Mietiskelin sitä. Halusin Merrille takaisin sen menohalut.
Sunnuntai oli hyvä päivä heti aamusta alkaen. Viikon sähläykset oli takana, oltiin kisassa. Merri oli hyvässä iskussa, häntä pystyssä ja rohkeana. Joukkueenjohtaja tuli avustamaan lähtöön siirtymisessä. Meidän auto oli siellä jonon viimeisenä, kilometri lähtöviivalle. Merri ja Yuse veti starttiin siirryttäessä ihan hurjana. Sanoin Kurrelle, että nyt Merri on sitä mitä pitää. Lähdön lähellä oli tyttäreni pitämässä kikkaria pystyssä. pikkuveli alkoi töniä sitä. Jolloin minulla paloi hihat ja ärähdin, että riitely loppuu siihen. Niin loppui, ja niin loppui myös Merrin rohkeus. Se meni täydelliseen paniikkiin neljä minuuttia ennen starttia, minun käytöksen takia. Sain koiran koottua ennen starttia, viivalla se seisoi jo rohkeana. Lähtösuora oli täynnä väkeä, aidan vierustat oli kansoitettu täyteen. Kyllä Merri juoksi, mutta ei parastaan. Kuraa oli lauantaitakin enemmän.
Hieno kisa. Viides sija Euroopan parhaiden seassa ei ole huono. 13 sekuntia mitaliin jäi harmittamaan. Merri kun olis juossu kunnolla… Tiesin, että näillä koirilla mennään talvella lujaa. Mutta kulkeeko Merri kisoissa täysiä. Alaskan päätös ei ollut vieläkään selvä. En lähtisi reissuun, jos Merrin kulkeminen jää epävarmaksi. Merri on huippukoira, kun vaan isännän saa pelaamaan. Lapsille pitää puhua niin, ettei koirat pelkää. Kuten Kurre, Suomen joukkueenjohtaja sanoi: -”Huomasin heti missä Merrin käytös muuttui”. Sun puhetyyli vaihtui… Keskeytin kurren: -”Niin, kun puhuin vaimolleni ja sitten karjaisin riiteleville lapsille”.
Milloinkahan sitä oppisi käyttäytymään rauhallisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti