torstai 28. lokakuuta 2010

Ihmismielen sietämätön kierous ja julmuus

Tämä kirjoitukseni ei suoranaisesti liity Brunoon tai Jussiin, mutta tuli niin paha olo että oli pakko purkaa ajatuksiani. Koen myös että vaikeneminen on hyväksynnän merkki, joten raapustan muutaman rivin eilisistä uutisista, jotka tosin taisivat jäädä dopingkohun jalkoihin... Näin se maailma menee.

Viettäessäni eilen Bruno-koiran syntymäpäivää uutisoitiin netissä että jokin mieshenkilö oli heittänyt kaksi koiransa parvekkeelta alas, kostoksi siitä että poliisit tulivat paikalle kun kotona oli riitaa. Toisessa lehti-artikkelissa koiraansa kurittanut & kiduttanut saa pitää koiransa oikeuden päätöksen mukaan, ja oikeus on tapahtunut?En kykene laittamaan linkkejä tänne, koska koin itse teot niin inhottavaksi että tuli suunnattoman surullinen ja paha mieli.

Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme huonovointisuus heijaastuu avuttomiin olentoihin, eläimiin ja lapsiin. Lainsäädäntömme mukaan talousrikos on vakavampaa kuin avuttoman elävän olennon tappaminen ja kiduttaminen.

Koirani ovat uroksia ja väillä tulee pientä machoilua ja rajojen kokeilua, josku jotakin pientä näykkäsyäkin (jota ihminen saattaa kokea puremisen yritykseksi), puremista ei ikinä. Ikinä en ole koiriani lyönyt. Ikinä en siihen pystyisi. Väkivalta on pelkurin ase. Ja pakote on huono kannuste siinä missä ihmiselle niin myös koiralle.

En ymmärrä miten oikeuden tuomarit kykenevät katsomaan itseään peiliin kun langettavat korkeintaan naurettavat sakot, tai eläintenpitokieltoa (joka on täynnä porsaanreikiä), puhumattakaan kun lapset ovat rikosten kohteina.

Tekee niin pahaa ajatella miten moni avuton olento maassaamme saa kokea julmuuksia, vain sen takia että ihmismieli on sairas ja vallanhimoinen, ja rangaistukset olemattomia suhteessa rikoksiin. Jotenkin tähän asiaan pitäisi saada muutosta, on saatava kunnollinen lainmuutos, joka toimisi edes jossakin määrin ennaltaehkäisevänä... Se vaatinee jonkinlaisen suuremman ja sitkeämmän kansanliikkeen painostusten kera jotta saisi rangastukset kohdalleen. Toivoisin ihan aitoa oikeutta avuttomille olennoille, eläimille ja lapsille, ja sitä asiaa eteenpäin viemään asiaan aidosti vannoutuneita politikkoja ja kansanedustajia.

Uutisten lukeminen ja teoista langetetut rangaistukset pistävät sanattomaksi. (*Syvä huokaus*)

Tähän loppuun vastapainoksi linkki filmipätkään koirasta jolla ei olisi pitänyt olla mitään toivoa koska syntyi epämuodostuneena... Saattapi olla joillekin tutu ennestäänkin, mutta kaunis tarina omistajien ja koiran sinnikkyydestä ja elämänilosta (englanninkielinen).

Siispä kunnes taas kykenen kirjoittelemaan Brunon ja Jussin seikkailuista taas, Faith-koira antaanee jotakin toivoa paremmasta maailmasta...

http://www.youtube.com/watch?v=oSB9aBMayxU


Share/Bookmark

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Coco - pieni suuri mies

Esittelyssä tällä kertaa kääpiövillakoira Coco! Ja ei, nimi ei tule Coco Chanelista, vaan Cacaosta
eli kaakaosta, herra kun on aprikoosin eli vaaleanruskean värinen.. Vähän niinkuin kaakao!

Coco on siis reilut 10 kk vanha kääpiövillis uros, joka omaa (tai ainakin luulee omaavansa ;) suuren suuren egon. Poitsu luulee olevanasa hiukka isompi kun oikeasti on, ja siks onkin hauskaa lenkeillä ärhennellä vähän isommille koirille.... Ja tätähän siis kitkemme pois kaikenaikaa ;)

Coco on koira, jonka virta ei ole vielä ikinä loppunut kesken! Se jaksaa pitkiä maastokävelyjä, monen tunnin leikkejä yms yms... Tosin onhan se vielä nuorikin, mutta ERITTÄIN suurella virralla varustettu... Monet muut pennut on jäänyt kakkoseksi tälle vauhtihirmulle! Ihan pienestä asti se on hyppinyt itseään kaksi, ellei kolmekin kertaa isommista esteistä yli... Ja se EI siis ole todellakaan ollut tarkoituksena. Poitsu vaan yksinkertaisesti tykkää loikkia. Tai tehdä ihan mitä vaan! Paitsi.... Sen mielestä ei ikinä tarvitsis leikata kynsiä, tai harjata turkkia.. Se on tylsää. Pienenä poitsu näyttikin ihan lelukoiralta karvaisen turpansa kanssa! :)

Villakoirathan tosin monesti (tai lähes aina) omaavat erittäin suuren luonteen ja ovatkin siksi niin rakastettavia :) Ne ovat ihan mielettömän fiksuja (niin hyvässä kuin pahassa) ja keksivät siis jos minkälaista toimintaa omistajiensa päänmenoksi. Välillä ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa...

Cocolla on myös maailman paras karvakaveri... Robi. Robi on pitkäkarvainen collie eli aika reilusti Cocoa isompi herra, mutta se ei ole ikinä näiden kahden touhuja hidastanut :) Robi on muistaakseni kuukauden Cocoa vanhempi ja näin ollen pojat ovatkin touhunneet yhdessä ihan pienestä pitäen.. Alkukankeuksien jälkeen näistä tuli ihan
parhaat kamut! Näinpä pojat vierailevatkin toistensa luona ahkeraan, aina kun vaan mahdollista.. Robi on siis veljeni ja hänen avopuolisonsa koira. Robista on kehkeytymässä aikamoinen rusettihai upean olemuksensa johdosta ! Ollaan oltu kerran Coconkin kanssa kannustamassa kaveria kehän laidalla...

Tässäpä siis pientä tutustumista suureen ukkoomme, kysykää ihmeessä mitä ikinä mieleen tulee, vastailen parhaani mukaan :) Loppuun vielä vähän siistimpää kuvaa poitsusta...



Share/Bookmark

tiistai 26. lokakuuta 2010

Lonkka-Bruno & Loikka-Jussi

Brunolla siis todettiin hieman alle 6kk:n ikäisenä paha lonkkavika. Uutiset olivat aika musertavia-olimme tietoisia rodun kääntöpuolesta, mutta eihän sitä haluaisi omalle kohdalle osuvan... Toisaalta olen todennut että lonkkavika on toinen nimeni, hoidin aikoinaan erästä koiraa omistajan ollessa ulkomailla, ja hoito-koiralla todettiin lonkkavika. Nyt on itsellänikin samalaista vaivaa nivelrikon kera. Olen tosin onnellinen koirakokemuksista, sillä eläinlääkärien ohjeista on ollut paljon enemmän hyötyä kuin ortopedin neuvoista! :-D Ortopedilääkäri-setä pyysi minua palaamaan kun en enää pysty kävelemään...

Mutta takaisin Brunon lonkkavikaan. Onneksi selvisi että toivoa oli olemassa leikkauksen avulla. Pähkälimme ja totesimme että leikataan-maksoi mitä maksoi. Koiran vakuutushan ei kattanut lonkkavikaa-sillä se katsottiin perinnölliseksi-kuten lähes kaikki koiran vaivat taitavat olla vakuutusyhtiöiden näkökulmasta.. ;-)
Brunon ensimmäinen leikkaus tehtiin heinäkuussa, siis TPO-leikkaus. En pysty nimikettä sen paremmin tarkentaa paitsi että luita sahattiin ja käännettiin ja kiinnitettiin ruuveilla jotta lonkkanivel pysyisi paikallaan. Kuvat selittänevät enemmän. Röntgenkuva on otettu kaksi viikkoa ensimmäisestä leikkauksesta.
Heti leikkauksen jälkeen oli Brunon käveltävä ja käytettävä jalkaa, eli sitä oli pidettävä kytkettynä jatkuvasti ja kävelyillä oli pakko hieman jarruttaa jotta se käyttäisi leikattua jalkaa myös. Onneksi Bruno ei vielä osannut kävellä nätisti taluttimessa, joten se vetäminen & jarruttaminen toimi hienosti!
Toinen kuva on muutama päivä leikkauksen jälkeen otettu. Paljaaksi ajeltu ruutu kyljessä oli morfiinilastarille.
Ensimmäisen leikkauksen jälkeen kävin noutamassa Brunon yksin, autolla. Sen jälkeen totesin että seuraava leikkaus kun koittaisi meitä olis oltava kaksi. Brunolle oli auton takaosa pedattu & suojattu. Bruno heittelehti levottomasti edestakaisin ja kolisteli tötterönsä kanssa. Pysähdyin useasti jotta Bruno pääsisi tarpeilleen-tuloksetta. Lopulta Bruno laski alleen ja auto tuoksui ihanalta seuraavat puolitoista tuntia... Oli hankalaa puhdistaa turkkia, ja toiseen leikkaukseen pyysinkin symmetrisen "puudeli kampauksen" Bruno peräpäähän. Eipä näyttänyt siltä kuin olisi ruohonleikkurin alle jäänyt!
Bruno itki, vinkui ja ulisi kaikki kolme päivää kun oli morfiinhöyryissä, ja minä nukuin Brunon mukana noin tunnin jaksoissa, parin tunnin välein... Kolmantena päivänä olin valmis henkirikokseen... ;-)
Onneksi laastari poistettiin ja sain hoito-apua ja hieman univelkaa otettua takaisin... Bruno rauhottui laastaripoiston myötä. Kuin minä myös. Särkylääkekuuria kuitenkin jatkettiin. Bruno oli yllättävän positiivinen ja iloinen ja onnistui jatkuvasti hyppäämään sohvalle vaikka se oli eläinlääkärin ohjeesta pyritty estämään kaikin konstein. Erittäin tyytyväisen näköinen koira istui sohvalla jatkuvasti, eläinlääkärin kielloista huolimatta. :-D
Lisää lonkkatarinoita seuraa, ja kunhan kestän käydä läpi filmipätkiä morfiinihöyryisestä koirasta yritä laittaa niistäkin jotain näytille... Lohdutuksena oli että se oli kivunlievtystä hallusinaatioiden kera...


Loikka-Jussi, Bruno pikkuveli, on pennusta lähtien harrastanut pellehyppyjä laiturilta mereen. Jussi onkin enimmäksen märkä ja hiekkainen, joten sitä hiekkaa onkin sisätiloissa melkein enmmän kuin ulkosalla... Jussilla on nopeutta Brunoa viisi kertaa enemmän, joten se levittää sitä hiekkaa myös tehokkaammin. Bruno on aina ollut melko kuiva ja puhdas Jussiin verrattuna.

Jussin uimahyppyharrastus alkoi siitä kun hän pienenä pentuna tipahti laiturin reunalta mereen. Reipas pentu minun kannustamana ui rantaan, ja oli hieman hämmentynyt. Ei kestänyt kauan kun hän oivalsi loikata laiturilta mereen aina kuin vain sai... Jussin uimaharrastus-sesonki onkin vielä päällä-viimeksi eilen herra pulahti tyytyväisenä mereen... Yksi Jussin lempinimistä onkin Hullu-Jussi, pelkäämätön.
Bruno täyttää huomenna 4 vuotta, ja sitä juhlistetaankin juhla-aterialla, raakaa jauhelihaa tryffeliöljyn kera (Karvakorville siis)! Samalla onkin Kansainvälinen nallekarhupäivä, joten Bruno on valinnut syntymäpäivänsä ihan oikein! Toivotamme kaikille karvakuonoille hyvää nallekarhupäivää! :o)





Share/Bookmark

torstai 21. lokakuuta 2010

Solerosta....

Aion kirjoituksissani kertoa ystäväni hevosesta Solerosta, josta on tullut itselleni tooodella rakas ja jota koulitaan uuteen "uskoon" sekä pienestä suuresta koirastani Cocosta, joka on n. 10 kk vanha (tai nuori ;) kääpiövillakoira uros.

Nyt keskitymme siis Soleroon :) Solero muutti n. 2,5 vuotta sitten Elinan kotitalliin. Solerolla, tuttavallisemmin Solella tai Solkulla, on kirjava menneisyys, joka pitää sisällään myös niitä ikäviä puolia hevosmaailmassa. Sole on toiminut nuorena poikana ravurina ja sittemmin sillä oli treenattu ja kisattu joitain monté-lähtöjä. Nyt Solle on kuitenkin loppuelämänkodissaan ja yritämme yhteistuumin viedä sitä eteenpäin ja parantaa luottoa ihmisiin yms..

Sole asuu tällä hetkellä yksityisellä maalaistallilla muiden heppakavereidensa kanssa.. Meillä on ollut sen kanssa "hiukka" ongelmia jarrujen kanssa, kuten usein entisillä suomiputte ravureilla monesti on. Nyt saimme kuitenkin paljon paljon uusia hyviä vinkkejä sen työstöön klassisen kouluratsastuksen kurssilta, johon osallituimme viime viikonloppuna! Näinpä siis jatkamme selästä käsin pelkillä käynti harjoituksilla... Puolipidätteet yritetään saada läpi, ja kun läpimurto tapahtuu niin pikkuhiljaa aletaan työstää myös muuten selästä käsin.. Poika kun on joskus menneisyydessään saanut huonoja kokemuksia ihmisistä ja näin ollen herra kulkee välillä niin sanotusti keskisormi otsassa.

Sole on siis 15-vuotias herramies, joka on oikea sylivauva välillä :) (mahtuuko herrasmies ja sylivauva samaan lauseeseen? ) Herra on oikein miellyttävä hoitaa ja käsitellä sekä muutenkin touhuilla. Vielä kun saadaan muutamia asioita loksahtamaan kohdilleen, niin ei voisi paljon paremmin olla!

Tässäpä pieni pintaraapaisu heppakaveristani, josta tulen kertomaan tulevaisuudessa paljon paljon... Kysykää mitä mieleen tulee, yritän parhaani mukaan vastailla!

Laitetaan loppuun vielä kesäinen kuva ukkelista... :)



Share/Bookmark

ongelmakoirakouluttajan päivää, yksinolosta stressiä

Monet koirat kärsivät erossa olosta omistajistaan. Se onko kyseessä eroahdistus on vaikea diagnosoida (vaatii yleensä videokuvausta koiran yksinolosta). Lääkityksen käyttö ahdistukseen saattaa auttaa, mutta kannattaa muistaa, että sekin on yksilöllistä.
Mikäli sinulla on koira, jolla esiintyy ahdistusta tai stressiä poissaolostasi, kannattaa sinun tarkkailla ja miettiä mitä tapahtuu ennen kuin jätät koiran yksin, miten koira reagoi ja missä vaiheessa ja miten sinä reagoit. Kiinnittämällä huomiota näihin asioihin omistaja saa usein paljon informaatiota koiraansa stressaavista tilanteista / asioista.

Yksinolon harjoittelu kannattaa aloittaa jo pienellä pennulla. Mutta myös vanhemman koiran voi opettaa olemaan yksin, se vaatii vain usein myös muita "toimenpiteitä" ja pitkää pinnaa. Esimerkkinä voin kertoa koirasta, joka yksin jäädessään tuhosi kaiken mahdollisen.

Ongelmaa lähdettiin purkamaan aivan alusta. Harjoittelu aloitettiin sillä, että omistaja puki takin päällensä, käveli asunnossa ympäriinsä rauhallisesti, riisui takin ja istui sohvalle lukemaan. Koko tänä aikana hän ei huomioinut koiraa millään tavalla. Koira käveli hänen perässään läähättäen stressaantuneena. Toistettuaan tätä muutaman kerran, koira ei enää seurannut omistajaa kuin katseellaan, jolloin omistaja saattoi laittaa jo kengät jalkaansa. Koira stressaantui, mutta omistaja toimi samoin kuin pelkän takin kanssa. Koira rauhoittui nopeasti. Omistaja palasi sohvalle lukemaan. Näin edettiin niin kauan kunnes omistaja pystyi sulkemaan oven takanaan ja palaamaan samantien sisälle. Ulkonaoloaikaa pidennettiin pikkuhiljaa. Tärkeää tällaisessa vaiheessa on, että ovea ei avata mikäli koira metelöi sisällä. Ja jälleen omistaja meni sisään, riisuutui, ja tervehti koiraa rauhallisesti. Hyötynä ensin riisuuntumisessa oli, että näin omistaja kuin vieraatkin saivat tulla sisälle ja riisuutua rauhassa ennen koiran tervehdyksiä. Moni varmasti tietää tilanteen, jossa lauma koiria hyppii, haistelee, pussaa ja puskee, kun yrität kantaa kauppakasseja sisään tai avata kengännauhoja. Tämä siis vain yhtenä esimerkkinä harjoittelusta.

Koiraa saattaa stressata usea asia, mutta muutamia mainitakseni niin esimerkiksi liian vähäinen liikunta, aktivointi tai rotutyypillisen käyttäytymisen mahdollisuuden evääminen. Mutta myös liiallinen liikunta tai aktivointi saattaa aiheuttaa stressiä. Siksi onkin tärkeää pitää huolta siitä, että koirasi saa niitä oikeassa suhteessa kuten myös lepoa ja unta. Myös pelko aiheuttaa stressiä, tai omistajan kovakouraisuus / äkkipikaisuus, meteli tai uudet asiat. Stressiä saattaa aiheuttaa myös koiran mielestä kivat jutut, kuten palloleikit tai köydenveto, tai ihan mikä tahansa, jonka aikana koira kiihtyy todella paljon. Toiset sanovat, että "menee yli".

Liiallista stressiä voi vähentää mm. välttämällä niitä asioita joista tietää koiran stressaantuvan tai kiihtyvän liikaa. Myös huolehtimalla, että koiralla on kuitenkin mielekästä tekemistä, aktivointia ja liikuntaa sitä lepoa ja unta unohtamatta :-). Päivittäiset rutiinit luovat koiralle turvallisuuden tunnetta, sillä rutiinit tekevät asioista ennalta arvattavia.

Jotkut ahdistuksesta ja stressistä kärsivät koirat hyötyvät myös aluerajauksesta. Eli koiran oleskelutilaa pienennetään omistajan poissaolon ajaksi esimerkiksi porteilla. Tehdään ns. turvallinen, rauhallinen tila, jossa koira viihtyy. Toiset koirat ahdistuvat, mikäli eivät "näe" eli portti on silloin paras, kun taas toisille ns. "oma huone" on se paras.

Myös se, miten omistaja lähtee on merkityksellistä. Omistajan hellällä lepertelevän säälivällä äänellä toistettu "ei mitään hätää, mamma tulee kohta takaisin" yleensä lisää koiran ahdistusta, sillä useimmiten koira tulkitsee sen niin, että voi ei, mikä mammalla nyt on kun se noin valittaa, voi ei nyt se meni, voi ei, en pääse avuksi, mun mamma tarvitsee suojeluani, voi mitä nyt... ja ahdistus vain pahenee. Tämä siis näin karkeasti kuvailtuna... Paras tapa poistua on huomioida koiraa mahdollisimman vähän, normaali arkinen tilanne, ei siis mikään erikoistapahtuma.

Yksi hyväksi havaitsemani kikka on myös askartelu, eli omistaja lähtiessään antaa koiralle esim vanhan muropaketin tai pizzalaatikon, jonka sisälle on laittanut jotakin ruokaa, luun tai herkkua, ja sulkenut sen. Paketti annetaan koiralle samalla kun poistutaan asunnosta. Herkkuja voi myös jemmata muuten (mutta siinä riskinä on, että koira alkaa askartelemaan esim. sohvaa myös silloin kun namit on unohtunut jemmata).
Tässä omistajan poistuminen saa aikaan positiivisemman merkityksen koiran elämässä. Heh, pian koira odottaa, että lähtisit jonnekin.
Koiran aktivointi ja lenkitys sopivasti ennen lähtöä ovat hyviä tapoja.


Tähän loppuun haluan vielä kiittää kommenteistanne ja palautteesta. Palaan niistä muutamaan aiheeseen vielä myöhemmin. Ilmeisesti olen tullut väärinymmärretyksi muutamassa asiassa, mutta siitä siis myöhemmin. Nyt kutsuvat ohitustreenit :-D
Share/Bookmark

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Ongelmakoirakouluttajan päivää


Olen siis ammatiltani kouluttaja / ongelmakoirakouluttaja. Oppini perustuvat käyttäytymistieteelliseen ja olen mm. Killan jäsen. Eläinkouluttaja Killan jäsenet ovat kaikki parhailla arvosanoilla valmistuneita kouluttajia. Olen myös lähihoitaja ja työskentelen lasten parissa muutaman kerran viikossa. Olen perustamassa omaa yritystä liittyen eläimiin (yllätys yllätys). Ainakin tulen jatkossakin kouluttamaan, se on varma. Kouluttajan päivän huippuhetkiä ovat omistajien riemastuneet reaktiot onnistuneista koulutuksista, koiran riemua unohtamatta! Mikä voisi olla palkitsevampaa? Minun mielestä ei mikään.


Haluan tuoda esiin eläinten elämään liittyviä asioita, joita me ihmiset usein emme edes huomaa. Inhimillistämme esim. koirat nykyään aivan liian helposti ja aivan liian paljon. Eläimillä on "huumorintajua", ne ovat persoonallisia , eläimillä on hyviä ja huonoja päiviä, mutta se ei kuitenkaan tee niistä suunnitelmallisesti toimivia, mustasukkaisia, kostonhaluisia, johtajaksi pyrkiviä "olentoja". Näin muutamia luetellakseni.


Tulen varmasti monesti puhumaan koirastamme Rudysta, joka on neljä vuotias Leonbergin koira (kuvassa). Rudyn elämään kuuluvat perheemme isäntä, neljä lasta, kani, marsu, sekä tietysti avustajan työt työskennellessäni koirien kanssa :-) . Rudy on opettanut minulle paljon kouluttamisesta olemalla aivan erilainen koira kuin esimerkiksi edesmennyt saksanpaimenkoiramme. Siis täysin erilainen! Myös aiemmat koiramme varmasti vilahtelevat tekstissäni ajan myötä enemmänkin.


Otan mielelläni vastaan ehdotuksia aiheista, joita voisin tuoda kirjoituksissani esiin :-).

Share/Bookmark

maanantai 18. lokakuuta 2010

Olipa kerran Bruno ja Jussi....


Bruno-pentu (Lagotto Romagnolo) saapui meille tammikuun alussa 2007, kohta neljä vuotta sitten. Bruno oli odotettu koira, sillä olin sinnitellyt 12v koirattomana, elämäntilanne kun ei koiran ottamista sallinut. Olin pitkään kaivannut ulkoilua & karvaisia hetkiä koiran seurassa, jopa kaatosateilla ja lumimyrkyissä tai rankan työputken päätteeksi...
Nyt kuitenkin olin päättänyt toteuttaa pitkäaikaista suunnitelmaani ja lähteä yrittämään käsityöläisen "glamour"-täytteistä elämää ;-), ja tähän samaan suunnitelmaan kuului koira. Koska työskentelisin pääsääntöisesti kotoa käsin, koiruus ei olisi koskaan pitkään yksikseen.

Brunolla todettiin kuitenkin alle 6kk:n ikäisenä paha lonkkavika, molemmin puolin. Bruno ei halunnut likkua, lakkoili lenkeillä, oli kömpelö ja vaikutti masentuneelta...
Vastuuntuntoinen kasvattaja palautti ostosumman ja oli meidän tukenamme Brunon leikkausten aikaan ja toipumisen yhteydessä, suurkiitos hänelle!
Brunolle tehtiin siis TPO-leikkaus, molemmin puolin. Tuli hieman enemmän "tenkkapoota", taloudellisesti ja henkisesti. Varsinkin henkisesti tenkkapoota, ensimmäisen leikkauksen jälkeen, kun leikkauksen aikana tuli puhelisoitto komplikaatioista "liittyien narkoosiin, jatketaanko vai keskeytetäänkö leikkaus?". Pyysin heitä jatkamaan, sillä Brunosta ei olisi tullut koiraa ilman leikkausta. Ne olivat elämän pisimpiä tunteja kun odotin tietoa siitä miten leikkaus oli mennyt, ja päätimmekin pian avomieheni kanssa että kunhan Bruno on kuntoutettu meidän on pakko hankkia "apukoira",siltä varalta jos yhdelle tapahtuisi jotain-olisi toinen varalla jatkamassa päivittäisiä rutiineja...

Kevällä, melkein vuosi Brunon ensimmäisen leikkauksen jälkeen laumaamme saapui siis Jussi, Brunon pikkuveli (sama äiti eri isä). Bruno oli onnesta soikea kun sai kaverin ja leikkiä ja koiruuksia on siitä lähtien riittänyt! En voisi olla ilman kahta koiraa enää-heillä on niin paljon iloa toisistaan. Bruno taitaapi tänä päivänä olla kirjaimmellisesti painonsa arvoinen kullassa...

Tulen kirjoittamaan jonkin verran Brunon leikkausten jälkeisestä ajasta, jospa siitä olisi iloa/lohtua/hyötyä jollekin vastaanlaisessa tilanteessa olevalle. Kun Bruno leikattiin emme löytäneet paljoakaan tietoa leikkauksen jälkeisestä ajasta, ja ensimmäinen toipuminen olikin aika rankaa ja haastavaa...
Koska kaksi Lagottopoikaa ovat itseppäisiä ja aktivoivat omistajansa lähes päivittäin, taitaakin tulla tarinaa ja mietteitä elämästä uroskoirien parissa. Suloisia rakkareita veljekset ovat, mutta vaativia. Koiria on ollut elämässäni aikaisemminkin (ja varsinkin uroskoiria), mutta näin paljon haasteita (tai iloa) en ole koskaan aikaisemmin kokenut... :-D

(kuvassa Jussi pentuna kesällä 2008, päällimmäisenä)
Share/Bookmark