Olen siis ammatiltani kouluttaja / ongelmakoirakouluttaja. Oppini perustuvat käyttäytymistieteelliseen ja olen mm. Killan jäsen. Eläinkouluttaja Killan jäsenet ovat kaikki parhailla arvosanoilla valmistuneita kouluttajia. Olen myös lähihoitaja ja työskentelen lasten parissa muutaman kerran viikossa. Olen perustamassa omaa yritystä liittyen eläimiin (yllätys yllätys). Ainakin tulen jatkossakin kouluttamaan, se on varma. Kouluttajan päivän huippuhetkiä ovat omistajien riemastuneet reaktiot onnistuneista koulutuksista, koiran riemua unohtamatta! Mikä voisi olla palkitsevampaa? Minun mielestä ei mikään.
Haluan tuoda esiin eläinten elämään liittyviä asioita, joita me ihmiset usein emme edes huomaa. Inhimillistämme esim. koirat nykyään aivan liian helposti ja aivan liian paljon. Eläimillä on "huumorintajua", ne ovat persoonallisia , eläimillä on hyviä ja huonoja päiviä, mutta se ei kuitenkaan tee niistä suunnitelmallisesti toimivia, mustasukkaisia, kostonhaluisia, johtajaksi pyrkiviä "olentoja". Näin muutamia luetellakseni.
Tulen varmasti monesti puhumaan koirastamme Rudysta, joka on neljä vuotias Leonbergin koira (kuvassa). Rudyn elämään kuuluvat perheemme isäntä, neljä lasta, kani, marsu, sekä tietysti avustajan työt työskennellessäni koirien kanssa :-) . Rudy on opettanut minulle paljon kouluttamisesta olemalla aivan erilainen koira kuin esimerkiksi edesmennyt saksanpaimenkoiramme. Siis täysin erilainen! Myös aiemmat koiramme varmasti vilahtelevat tekstissäni ajan myötä enemmänkin.
Otan mielelläni vastaan ehdotuksia aiheista, joita voisin tuoda kirjoituksissani esiin :-).
Heippa!
VastaaPoistaOlisi kivaa lukea ongelmakoirakouluttajan ajatuksia eroahdistuksesta, syistä jotka siihen johtaa ja miten sinä lähtisit sitä korjaamaan. Itselläni on kaksi parsonrussellinterrieriä, leikattu narttu ja kemiallisesti kastroitu uros. Ja tämä jälkimmäinen on se murheenkryyni. Jo opittuaan sisäsiistiksi ja ollessaan noin 8kk-1v ikäinen alkoi ensimmäiset pisuvahingot. Tehostin sisäsiisteyskoulutusta ja hetkeksi se tehosi. Mutta... koira alkoin hiljaksiin latkia vettä ihan törkeät määrät ja sitä pissan määrää ei kukaan usko. Aivan kammottavia lammikoita lattialla, sohvassa, matossa ... enimmäkseen kuitenkin lattialla. Kun mikään ei auttanut kotikonstein, käännyin lääkärin puoleen ja nyt koiraa tutkittu kiireestä kantapäähän eikä fyysistä vikaa löydy, olemme ns. viimeisessä vaihtoehdossa eli ahdistuslääkityksessä. Mikä on sinun kokemuksesi lääkityksistä? Onko niistä ollut apua? Hiukan nolottaa sanoa, mutta koiralle laitan vaipat kun olen poissa eli töissä. Lyhyemmät ajat saattaa mennä ilman vahinkoa mutta pitkät ajat ei. Nyt olen aloittamassa juomisen suhteen rajoittamisen kun kerran sille ei ole fyysistä estettä. Mitään muita ahdistuksen oireita ei ole. Onni ei riko paikkoja eikä ulvo. Tiukun kanssa ainakin minun silmissä näyttää tulevan toimeen ja jos koirien välillä on asemataistelua niin se ei minulle näyttäydy. Joka tapauksessa olisin halukas kuulemaan sinun näkemyksesi koirien ahdistuksesta ja siitä millaisia keinoja voi käyttää sitä lievittämään. Toinen aihe mikä minua kiinnostaa on koiran kanssa matkustaminen. Olen junassa törmännyt haasteisiin kun Onni hermostuu ja stressaantuu toimettomuudesta. Alkumatka menee hyvin mutta loppumatkan se vinkuu ja vikisee. Millaisia harjoituksia voisi kotona tehdä rauhoittumisen suhteen? Miten valmistella koiraa niin ettei se stressaannu jo ennen matkaa? Tällaisia tuli mieleen näin ensiksi. Kiitos paljon jo etukäteen jos joku ehdotuksista saa sinun "kynäsi sauhuamaan" niin sanotusti. :)
T: Johanna
Silloin kun omistaa vain yhden koiran kerrallaan ei kykene näkemään sitä mitä koira on parhaimmillaan: laumaeläin. Ja toimiessaan laumassa jossa on useampia koiria + perhe niin näkee että kyllä ne koirat osaavat toimia suunnitelmallisesti, ovat mustasukkaisia ja myös ovat vallanhaluaisia. Toiset ehkö enemmän ja toiset vähemmän. Mutta koirilla kuten myös ihmisillä on luontainen tapa järjestyä hierarkiseen järjestykseen, joka sanelee paljon niiden arkea. Toimivassa, paineettomassa tilassa lauman hierarkiaa voi olla vaikea nähdä mutta esim. paineen alla hierarkia tulee selvästi näkyviin.
VastaaPoistaMonet käytösongelmat johtuvat juuri siitä että kieltäydytään ajattelemasta koiraa sinä mikä se on: laumaeläin. Ja jos se ei ole inhimillistämistä niin ei mikään.
Koiria voi toki kouluttaa monilla eri tavoilla ja uskon, että useimmat koiran omistajat ovat huomanneet positiivisen vahvistamisen nopeiten tavoitteita tuovaksi tavaksi. Mutta koiria ei voi kasvattaa vain positiivisesti vahvistamalla. Kaksi aivan eri asiaa, jotka myös sotkevat monia asioita. Kouluttaminen on sitä että opetetaan näitä temppuja: istu, maahan, kieri, pyri tai erilaiset lajit toko, agi jne... Ja kasvatus on sitä mitä se normaali arki on: "miten meillä eletään".
Itse en ole titteliltäni minkään maan koirankouluttaja. Olen vain henkilö, joka on asunut useamman (aina enemmän kuin kolme koiraa taloudessa, parhaimmillaan yli 10) koiran seurassa. Katsonut niiden arkea, kuinka ne saalistaa, elää, ruokailee tai rentoutuvat keskenään. Olen myös nähnyt miten lauman käytös esim muuttuu kun siihen syntyy pentuja tai lauman kannalta joku merkittävä osapuoli poistuu. Elämäämme ja laumaan on ujutettu useita sosiaalisesti ongelmatapauksia (arkoja tai aggressiisia) ja kaikille sama resepti: turvallinen laumaelämä, jossa koiralla on oikeus luottaa johtajaansa. Johtajuushan ei ole mitään "pieksemistä" vaan se on ensisijaisesti turvan tarjoamista. Johtajan ensisijainen tehtävähän on nimenomaan suojella laumaansa. Ja tähän suojaan koiran on kyettävä luottamaan, jos ei niin silloin yleensä tulee näitä ongelmiakin eteen.
Itse toivoisin näkeväni tänä päivänä enemmän maalaisjärjen käyttöä koirien pitämiseen ja kasvattamiseen, kun kaikenmaan koulutusteorioita (joihin perustuvat KAIKKI koulutusmetodit, ei vain operantti tapa ;))
Hienoa, että haluat auttaa ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Tuo on totta, että inhimillistämme koiriamme liikaa! Minulla on kokemuksia siitä, että lapset ajattelevat koirien olevan ajattelevia "kavereita", jonka takia on syntynyt ongelmia lapsen ja koiran välille. Olisi ehkä hyvä valistaa aikuisia siitä, ettei koira ole samoin ajatteleva kuin ihmislapsi. Olen joutunut tilanteeseen, jossa koira leikkii lapsen kanssa ja esim. kaataa hänet ja silloin lapsi suuttuu ja haluaa esim. lyödä ja potkia koiraa!
VastaaPoistaItselläni on n. 10 v koira, joka on otettu huumeperheestä ja senjälkeen joutunut perheeseen, jossa sitä pahoinpideltiin! Nyt kora on ollut luonani n. 3 vuotta ja on tullut pennuksi jälleen. Se leikkii aika hurjasti kahden muun koirani kanssa (toinen 1 v romanian rescue ja toinen 3 v seropiborder). Kaikki ovat mustasukkaisia minusta ja joudun jakamaan huomiotani tasapuolisesti. Hevosten kanssa olen opiskellut samaa kuin sinä koirien kanssa. Itselläni on siis 1 hevonen ja 3 koiraa sekä 2 kissaa. Kissat ja koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. Ongelmani on tuo 10 v narttu, joka on agressiivinen muille koirille sekä puolustaa minua aivan liikaa. Itselläni on tilitoimisto kotona ja kun asiakkaat (miespuoliset) tulevat toimistooni, niin tämän vanhin koira käy kiinni! Tähän asiaan tarvitsisin hyviä neuvoja! Ja jos tarvitset kirjanpitäjää, niin ota yhteyttä siltä tiimoin nroon 0400-488968 t. tuula
Tyttäreni sanoi nykyisestä saksanpaimenkoirastamme, ettei sillä ole lainkaan huumorintajua, kuten vanhalla sakemannillamme oli. Selitin hänelle, että koira on vielä nuori, eikä sillä ole muutenkaan yhtä suuri miellyttämishalu, kuin vanhalla oli. Eli päättelen koiran huumorintajun olevan sitä, kun koira oppii lukemaan ihmistään ja ymmärtää, milloin ihminen hassuttelee ja näin on mukamas huumorintajuinen. Saksanpaimenet ovat erinomaisia ihmisenlukutaidossaan miellyttämishalunsa takia ja minkä tahansa rotuinen tällainen "humoristikoira" on varmasti liiankin helppo inhimillistää.
VastaaPoista"mutta se ei kuitenkaan tee niistä suunnitelmallisesti toimivia"
VastaaPoistaOlen elänyt koirien kanssa nelisenkymmentä vuotta, koiria on siis ollut ihan lapsuudenkodista lähtien. Olen seurannut niiden toimia, eleitä ja ilmeitä ja osaan mielestäni hyvin "lukea koiraa". Meillä on viime vuosikymmenet ollut aina useampi koira kerrallaan, joten olen oppinut myös tarkkailemaan niiden keskinäistä kommunikaatiota, mikä on varsin mielenkiintoista.
Usein saa myös hämmästellä koirien älykkyyttä ja niiden toimien johdonmukaisutta, joten olenkin eri mieltä tuosta yllä mainitusta lauseestasi.
Koirien ihmimillästäminen on ihan eri asia kuin ymmärtää se, että koirat ovat muutakin kuin vain vaistojensa varassa eläviä "biologisia koneita".
Koirat, jotka elävät läheisessä kanssakäymisessä ja "perheenjäseninä" ihmisten kanssa, oppivat aivan varmasti ilmaisemaan itseään, ymmärtämään ihmisen tarkoitusperiä ja käyttämään "aivokapasiteettiaan " ihan eri tavalla kuin vaikkapa pihan perällä itsekseen, ilman virikkeitä ja ihmisen seuraa elävä lajitoverinsa. Siksi ei pidäkään yleistää, ja sanoa, että koira on sellainen tai tällainen. Muistan lapsuuden pihanperäkoirat, jotka tuskin tunsivat nimeään, ne olivat vain "elikoita, joille vietiin ruokaa, kun muistettiin".
Nykyiset koirat elävät tiiviisti perheissä pennusta lähtien, niille puhutaan, ne otetaan huomioon ja niiden kanssa harrastetaan ja niille järjestetään virikkeitä. Ihmisen kanssa elävinä ne tarkkailevat ihmisiä ja oppivat myös tekemään erilaisia johtopäätöksiä asioista. Ne oppivat, että asioilla on syy- ja seuraussuhteita ja uskonkin, että siellä koiran pääkopassakin "pohditaan ja mietitään" asioita. Kaikki ei ole pelkkää vaistotoimintaa.
Esimerkki ihan tältä päivältä:
Koira järsi luutaan keittiössä ja tuli sitten jonkun ajan päästä luu suussa luokseni työhuoneeseen, jossa istuin koneella. Se katsoi minua, ja sitten katsoi taakseen työhuoneesta näkyvälle ulko-ovelle; se siis halusi ulos. Nousin ylös (tiesin kokemuksesta, mitä se oli tekemässä; sen tarkoitus oli mennä hautaamaan luu ulos piiloon, niinkuin sen tapana on, pitkään puruluuta kaluttuaan). Aukaisin oven, koira astui ulkorappusille, pysähtyi hetkeksi, mietti, kääntyi takaisin sisälle ja meni luu suussaan makuuhuoneeseen. Menin kohta katsomaan, mitä koira touhusi siellä. Se hautasi luutaan piiloon tyynyn alle. Työn tehtyään se meni keittiöön omalle paikalleen nukkumaan.
Tämä koira inhoaa sadetta. Sen tarkoituksena oli siis ensin viedä luu ulos turvaan toiselta koiraltamme, mutta sade siis muutti sen suunnitelmia, joten vaihtoehtona oli luun hautaaminen emännän sänkyyn.
Toinen esimerkki muutaman viikon takaa:
Koirat leikkkivät ulkona kahdestaan. Toisella koiralla oli pallo, mutta kohta nuorempi nappasi pallon omistajaltaan. Alkoi takaa-ajoleikki, mutta pallon kähveltäjä sai aina pallon itselleen. Mitä teki vanhempi koira. Se tuli sisälle, käveli suoraan olohuoneeseen, mihin oli yksi palloista jäänyt, otti sen suuhunsa ja kantoi sen ulos ja alkoi leikkimään pallollaan itsekseen. Jos tämäkään ei ole suunnitelmallista toimintaa, niin mitä sitten.
Mitä enemmän opimme eläimistä, sitä enemmän on näyttöä siitä, että eläimet (kuten koirat) ovat myös tuntevia, tiedostavia sekä "ajattelevia" olentoja, minkä asian myös tiede on viime vuosina alkanut myöntämään.
Terveisin Annika
voisit kertoo tästä teidän entisestä sakemannista kans, itelläni on niitä pari ja tyypit on kuin yö ja päivä:)
VastaaPoistamika
Hyvä kirjoitus, vihdoinkin voisi heittää sen muinaisen johtajuusteorian romukoppaan ja alkaa toimia niiden koirien kanssa muiden perusteiden kuin jonkun vanhan opin-tämän-äidiltä -myytin mukaan jolle ei löydy oikein mitään kunnollisia faktapohjaisia perusteluja.
VastaaPoista