eille 3 kuukautisena, oli maaliskuun alku ja se inhosi mennä ulos... Kun sen kantoi kerrostalon rappuset alas ja laski maahan, se ei vaan aluksi suostunut liikkumaan. Oli ihan kamalaa olla hihnassa, kaulapanta kaulassa ja kaiken lisäksi ulkona oli inhottavan kylmää ja lunta joka paikassa! Hyi! Jouduttiin sitten välillä kantamaan se muutaman sadan mertin päähän, jotta se joutuu kävelemään takasin ovelle ja sisään.. Ovelaa ;)Mutta niin vaan, kun ensi lumi tänä syksynä satoi maahan, ja oltiin menossa pihalle... Coco kun näki ulko-oven läpi lumen, se sekosi! Ovi kun aukesi, se oikein ryntäsi ulos ja oli iha innoissaan.. Juoksenteli ympäriinsä ja työnsi kuonoaan lumeen. Ja vaikka se aina ulkona onkin ihan innoissaan, niin nyt se oli 150% enemmän täpinöissään! :) Ei voinut kun hymyillä, kun toinen niin innoissaan juoksenteli "korkeakauluksinen talvitakki" päällä, koiran riemu kun on niin aitoa, vähän kuin lapset :) Niin vaan huono päivä vaihtui hyväksi!
On hassua, miten paljon koiran läsnäolo voi parantaa oloa.. Koirat ei ikinä puhu pahaa, ei valita (ainakaan puhuen ;), ei petä luottamusta ja se karvainen kuono on aina tunkemassa nuolemaan nenää kun on surullinen olo... Mikä voisi olla parempaa? :)
En olisi ainakaan itse uskonut voivani kiintyä pieneen karvaiseen palleroon niin kovasti kuin on päässyt käymään... Ensimmäisenä aamulla kuulee sen pienen tuhinan siitä vierestä ja viimeisenä illalla saa hyvän yön pusun poskelle. Ne on pieniä iloja arjen keskellä, jotka auttaa jaksamaan. Koirat ovat iha oikeasti terapeuttisia. Pelkkä läsnäolo auttaa parantamaan oloa :)
Onko muilla pimeän syksyn laskeutuessa vetämätön olo? Piristääkö karvakuonot teidän pimeitä syksyjä? Eipä ole aikaisempina syksyinä tullut kuljettua näin paljon luonnossa ja tutkailtua luonnon muuttumista kuin tänä syksynä, kun on ollut "kunnollinen syy" lähteä ulos! Ei edes vesisateeseen lähteminen ole kiukuttanut, paitsi koiraa ;)
Kertokaa omia piristäviä koirahetkiä arjen keskeltä... Piristetään toinen toisiamme!
Ainiin! Olisipa saanut kuvan kun muutama viikko sitten oltiin maalla, hieman sateisena päivänä kävelemässä peltoteitä... Meidän herrahan se innostui ja lähti juoksemaan pitkin kynnettyä peltoa ja voitte vaan kuvitella sen näyn.. Yhtäkkiä meillä olikin musta koira! Ei voinut siinä tilanteessa kyllä muuta kuin nauraa, niin oli huvittavan näköinen otus. :)
Ps. Pahoitteluni huonohkoista kuvista.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti