Valjakkourheilua 20: Salcha

 En lakkaa ihmettelemästä paikallista metsää. Kuuset ovat kapeita suikuroita, kuin satakertaisesti suurennettu karhunsammal. Suot ja mäet kasvavat vierivieressä kapeita karvaisia kuusia. Salchassa oli järeitä usean tukin kuusia. En ole missää päin Suomea nähnyt yhtä kapeita kuusia. Syynä lienee lumiset talvet.

Alaskalla on kaksi naapurimaata Kanada ja Venäjä. Venäjästä sitä ei pääse eroon, vaikka matkustaa maailman toiselle puolelle. Alaska on yhdysvaltain pohjoisin, itäisin ja läntisin osavaltio. Alaskan peninsula on niin pitkä, niemimaa länteen, että yltää itään asti.   

Aamulla kävimme testaamassa sukset GoldStream Sportilla.

Torstaina on avajaiset Fairbanksin illassa ja kisat alkaa perjantaina North Polessa. Pakkasta on luvattu 18 ensimmäiseen starttiin.

Kävimme tänään tutustumassa Salchan reitteihin. Mäkistä, mutkaista, kuivaa nihkeää pakkaslunta, havunneulasia lumessa, yes; raskasta. Loppuosan mäissä todella testataan hyvää pulkkakoiraa.

Yusen intopissa  on aiheuttanut hieman ongelmia. Esitin Ollille ratkaisuksi sandaaleja. Ollin mielestä saappaat olisi parempi.

Tänään kävi siivooja, eilen ei päästetty…

                         Salchan reiteillä tuli vastaan radantekijä. Kaveri ajaa 18 koiran valjakolla Pohjois-Amerikan mestaruuskisoissa. Ja on ylpeä siitä.

Yuse boxitettiin. Nyt menee kaikilla paremmin. Sukat pysyy kuivana, koirat rauhallisena ja isäntä saa pitää hermonsa.

Eilen aamulla tavaroita purkaessa havaitsimme, että pulkka on hajonnut. Aisan kiinnikekoukku on katkennut lentokoneessa. Vielä ei oo löydetty korjaajaa.

Samuli

Valjakkourheilua 20: Salcha

Valjakkourheilua 19: Ekat treenit

Joo-o, Joo-o, vasenkätisillä onnistuu. Tuhosin juuri jutun, jota oli kirjoittanut puolituntia. Koneen akku on lähes täysi, mutta virta katkesi äkisti kesken kirjoittamisen. Mitään ei ollut tallentunut mihinkään. Vaikutti, että Wordilla kirjoittaessani olin löytänyt vahingossa jonkun näppäinyhdistelmän, jolla kone sammuu.

Onneksi Olli keksi vastauksen…

C:\Users\Omistaja\AppData\Roaming\Microsoft\Word\

Tiistaiaamu aukeni 25 asteen pakkasessa. Ilma oli kirkas, vaikka Fairbanksin ja North Polen säätiedotuksessa oli ilmanlaatuvaroitus. Erityisryhmiä pyydettiin pysymään sisällä ja kaikkia ihmisiä välttämään pitkäaikaista ulkona oloa. Huomasin tiedotuksen vasta illalla.

Ajoimme North Poleen puolilta päivin, kun pakkanen oli lauhtunut 13 asteeseen. Ilma oli upea. Suomessa ei ole näkynyt vastaavaa auringon paistetta monta kertaa koko talvena. Kisapaikan parkkipaikalla luoksemme tuli välittömästi juttelemaan iloinen järjestäjän edustaja. Nainen oli kotoisin australiasta. Hän toivotti tervetulleeksi ja esitteli kisapaikkaa. Menossa oli juuri valjakkoajon nuorten Pohjois-Amerikan mestaruuskilpailut. Pääsisimme treenaamaan vasta neljän jälkeen. Nainen neuvoi meille voitelupaikan.

Goldstream Sport Fairbanksin kupeessa oli ulkoapäin tavallinen pellistä tehty varastohalli. Sisällä oli urheilushoppaajan paratiisi. Seinät ja hyllyt täynnä huippuluokan urheilukamaa ja eksoottisia maastopyöriä. Paikalliset ajaa maastopyörällä moottorikelkkareiteillä. Pyörien renkaiden leveys on ainakin viisi tuumaa. Voitelupaikalle ajaessa oli hupaisa näky; korkean lumipenkan takana ajoi keski-ikäinen mies maastopyörällä, vaikka lunta oli metsässä ainakin metri. Ihmettelin oliko korkean aurauspenkan takana todellakin pyörätie. Ei ollut. Se oli moottorikelkkareitti.

Neljältä kisapaikalla oli vielä kaunis auringonpaiste ja hämäävän lämmintä. Kiersimme reitin ensin ilman koiria. Tasaista, täysin tasaista. Pohja oli hyvä, laadukas ja nopea. Lumi oli erittäin kuivaa, mutta silti kohtalainen luisto. Parin tienylityksen kohdalle oli tuotu reilusti lunta. Kisareittimme oli 6,6 mailia, sama kuin 6-valjakolla. Koirat vaikutti kisapaikalla pirteiltä ja iloisilta. 

Lenki jälkeen autolla otin koirat boksista. Merri ei halunnut kopista ulos, Yuse tärisi maassa selkä kippurassa. Mietin mikä meni pieleen. Ei mikään. Keksin pian, että syynä oli aikaero. Koirat olivat nukkuneet lämpimässä boksissa. Herätimme ne kesken syvimmän unen ja nostimme pakkaseen palelemaan.  Leikimme koirien kanssa hetken hippaa parkkipaikalla. Kumpikin syttyi nopeasti. Treenasin koirat kahden pysähdyksen taktiikalla. Pitkä lentomatkan ja treenitauon vuoksi piti antaa koirille mielekästä tekemistä. Yuse raukka juoksi kuin henkensä edestä, täysillä. Merri juoksi iloisesti, innokkaasti ja rohkeasti.

Emme huomanneet ilmanlaadussa mitään vikaa. Raikasta pakkasilmaa.

Tänään keskiviikkona menemme testaamaan suksia ja sitten Salchaan.

Olli keksi myös vastauksen miten saada pysymään sukat kuivina; nimittäin hotellihuoneessa liikkuessa...

Samuli

   

Valjakkourheilua 19: Ekat treenit

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Yhdysvaltain presidentin mukaan nimetty Mount McKinley  on Pohjois-Amerikan korkein vuori 6195 metriä merenpinnasta. Vuori nousee perustasostaan 5500 metriä, joka on enemmän kuin mount Everestillä! Mt McKinleyn nousukorkeus on maailman vuorista suurimpia. Ei ihme, että Athabascan intiaanit kutsuivat vuorta ”The High One” , ”Korkea”.  Alaska Range vuoristo kulkee 960 kilometriä, koko alaskan poikki. Valtatie kolme menee vuoristoon läpi; tie Anchoragesta Fairbanksiin.

Dan oli tullut vastaan Minneapolisin lentokentälle. Hän nauroi lasin takana kaksikerroin, kun soitin hänelle, että olimme unohtaneet ottaa laukut hihnalta. Mukana oli toki tärkeimmät, koirat, sukset ja pulkka. Olli meni tullista takaisin ja kävi hakemassa laukut. Virkailija oli kysynyt onko laukuissa lisää koiria.

Koirat oli hyvässä kunnossa. Veimme ne ulos ja kumpikin teki tarpeensa hankeen. Minneapolisissa oli talvi. Syötimme koirat ja laitoimme takaisin matkalle ruumaan. Dan käytti meitä kaupungilla; opetti heti Ollille Amerikan tapoja. Syömään Ihopiin herkkuja!  Dan oli hommannut koirille ruokaa. Nimittäin Amerikan Yhdysvallat ei anna tuoda maahan mitään Eurooppalaista lihaa BSE pelon vuoksi. Survoimme 15kg yhdysvaltalaista Eaglea pikkupusseissa Danin antamaan pieneen matkalaukkuun. Loput laitoin reppuni selkämykseen. Minua huippasi, aika pahasti. Piti ravistella itteä, ettei olisi taju mennyt. Syöminen ja runsas juominen auttoi.

Lento Anchorageen kesti kuusi tuntia. Perillä kahden jälkeen yöllä nälkä yllätti taas, joten päätimme tukea paikallista mäkkäriä. Väsymys oli aika hurja, mutta uni ei silti tullut heti. Päässä pyöri, tai ehkä sänky, sitä oli vaikea erottaa.

 

Helsinki-Vantaalla

 

Anchoragen aamu oli upea. Kävin puolen tunnin lenkillä. Aurinko paistoi, räystäät tippuivat. Pyöräteistä päätellen paikallisessa aurauskalustossa ei ollut hurraamista.

Parin tunnin ajelun jälkeen neliveto Fordimme kivutessa mäen selkää ylös Se näkyi edessä, Mount McKinley! parinsadan kilometrin päässä oleva vuori näkyi selvästi, kuin leveä hammas erämaassa. The High Onen lähestyessä alkoi koko vuorijono hahmottua kaikessa komeudessaan. Tie oli autio ja lähes tyhjä. Ajoimme keskellä aurinkoista, kirkasta päivää ja vastaantulijoissa saattoi olla tunnin väli. Lähimmillään tie kulki 30 mailin päästä Korkeasta. Se vaikutti olevan paljon lähempänä.

 

Alaskan Rangea

 

Illan hämärtyessä aloimme lähestyä Anchoragea. Alaskan Range näkyi yhä, matkaa liki 300 kilometriä ja vuoristo näkyi silti selvästi. Suomalaisella järjellä ei voi käsittää miten niin pitkän matkan voi nähdä. Ilmeisesti 18- c pakkasilmassa ei ollut liikaa utua, kosteutta haittaamassa näkyvyyttä.

 

Korkein kohta Alaskan Range ylityksessä. Ylänköaakso kahden vuorijonon välissä.

 

Fairbanksissa menimme heti ruokakauppaan. Anchoragen kokemuksella tiesi, että oli pakko hommata aamupalaa. Super 8 aamupalassa ei ollut hurraamista. Kahvi oli hyvää ja tuoretta, mutta muusta tuorepuolesta ei tarvinnut edes haaveilla. Jellyä paketissa, rasvatonta jogurttia, voitonta leipärasvaa, valkoista paahtoleipää. Eipä siinä, varmaan pysyy hoikkana ja terveenä tuommoisella hiilihydraattisetillä, kun ei rasvaakaan näy missään…

Nyt ei tarvinnut houkutella unta. Luin Nesbota, mutta neljältä Merrin herättäessä minut huomasin, että uni oli korjanut miehen aika pikaisesti. Käytin koirat pissalla. Illalla oli oma nälkä mennyt ymmärryksen edelle ja unohdin juottaa koirat ajoissa. Niimpä pissattaminen oli edessä keskellä yötä. Raikas -25 pakkasilma jäädytti nenäkarvat välittömästi. Upeaa, täydellistä raikasta ilmaa. Uni jatkui vielä kolme tuntia, kunnes Merriä pissatti taas. Oli aika herätä ja herättää syvällä nukkuva Olli.

Poikani on paranemassa. Reilu pari vuorokautta suonensisäisessä virus ja bakteerilääkehoidossa on kai alkanut auttaa. Diagnoosi oli yhä yhtä tarkka kuin lääkäri isän tekemä. Tai oikeastaan epätarkempi. Sen tietää vasta jälkikäteen. Ei viitsi alkaa täältä käsin tietämään yhtään enempää, kun ei voi auttaa. Poika on kuitenkin ollut koko ajan virkeä ja leikkivä. Terhi on toiminut ihailtavan taitavasti pojan hoidossa.

Tassurasvalla on tervetta. Anhoragen suolalla sulatetut hotellin portaat oli huono juttu tassuille. Onneksi Olli älysi suolan ja minä älysin pestä koirien tassut. Tassurasvaa päälle, niin ei halkeamia tule. Lentomatkustamisen jälkeen lihasvoiteelle on käyttöä. Käsien kuiva ihokin tykkää voiteesta. Hajunpoistajan matkasta jättäminen oli paha virhe. Yusen konsentroitunut virtsa hotellin kokolattiamatossa haisisi paljon vähemmän, jos päälle ruiskuttaisi RelaxantAnimal hajunpoistajaa.

                                         Olli ja Merri sillalla. Kaiteen takana 100m pudotusta                                                     jäätyneeseen purouomaan

Samuli

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Valjakkourheilua:Matkalla Fairbanksiin tapahtuu

Keskilämpötila Fairbanksissa joulukuussa on -26 celsiusta. Usein on viikkoja lämpötila alle -40. Maaliskuun keskilämpötila on -10, mutta reilu vuorokausilämpötila vaihtelu, päivän lämpeneminen kevään merkkinä, tekee olosuhteista jo siedettäviä. Alaskassa sataa paljon lunta. Lumiennätys on Alaskan eteläosassa, jossa satoi 1955 talvella lunta yhteensä 25 metriä, siitä helmikuussa satoi 7,4 metriä. Yhden päivän ennätys oli 1,6 metriä. Mielenkiintoista nähdä minkälaista on paikallinen aurauskalusto.

Heräsimme klo 3.55. Lähtö kentälle oli nopea. Autolla koirien juotto ja viimeinen syöttö Happy Dogia kesti hetken. Kentällä saimme roudattua tavaravuoren check-in alueelle. Lähdin pissattamaan koirat ja Olli kasasi boxeja. Kumpikin koira teki kunnon läjät lentokenttäparkin ainoalle lumialueelle. Aivan kuin olisivat aavistaneet…

Menin jonoon meidän laukkujen kanssa ja Olli jäi vartioimaan tavaroita. Jono oli pitkä, liian pitkä. Ehdin tiskille kolme varttia ennen koneen lähtöä. Paperihommat kesti yllättävän pitkään. Hikea pukkasi otsalle. Radiopuhelinliikenne virkailijoilla kosketti hyvin pitkältä kahta koiraa. Ehtiikö kyytiin…

Turvahenkilö tarkasti kummankin koiran boksit. Huomasin Yusen olevan hilseessä, stressiä. Merri oli rauhallinen. Onneksi Yuse ei kiljunut. Pääsimme nopeasti turvatarkastuksen läpi ja koneelle 15min ennen lähtöä.

Amsterdamin kentällä menimme nukkumaan. Kolmen tunnin unet rauhallisessa huoneessa teki hyvää. Heitimme trikoot päälle ja kävimme kiertämässä koko ulkomaan terminaalin kaikki haarat. Lenkin jälkeen suihkuun, mäkkäristä ruokaa ja koneelle. Mennessä oli kuulutus, joka hymyilytti: Jogging at airport is not allowed except restricted areas. Hymyilytti; hulluja nuo suomalaiset.

Tarkistin koneeseen noustessa virkailijoilta, että koirani ovat kyydissä. Koneessa oli yhdeksän koiraa. Virkailija hieman näreissään tarkisti listalta, että nimenomaan minun koirat ovat kyydissä. Kiitin kauniisti.

Koneessa tapahtui jälleen. Pian nousun jälkeen kuulutettiin lääkäriä. Arvelutti mennä. Olin kuullut, että USA on hyvin tarkka lennoillaan tapahtuville sairaskohtausten hoidolle. Lääkäri voi joutua yllättävään vastuuseen. Päätin mennä. Kohteessa oli nuori mies, jolla oli vatsa kipeä. Paikalla oli myös kaksi kokeneen oloista kardiologia. Toinen kardiologi pyysi minut matkaan tutkimaan potilasta, koska hän halusi osaamista myös sydämen ulkopuolisista asioista. Tutkimme miehen. Kipu oli munuaiskivistä johtuvaa. Vaiva oli hänelle tuttu. Hän oli ripuloinut (siis ei ole totta, meikä tartuntavaarassa) kolme päivää. Kipu oli alkanut jo aamulla, mutta koneen nousussa se oli yltynyt kovaksi. Täytimme paperit ja viestitimme kapteenille, ettei tarvitse palata Amsterdamiin. Kipu onneksi helpotti pikkuhiljaa. Munuaiskivien akutisoitumisen syynä oli todennäköisesti ripulin aiheuttama kuivuminen. Pesin kädet huolella. Potilas ja henkilökunta kiittivät ja olivat tyytyväisiä.

Myöhemmin stuertti tuli luoksemme ja kysyi lentomailikorttia. Onneksi Olli oli hommannut pistenumerot. Delta Airlines hyvitti pistetilille 150 USD potilaan hoidosta.

Matka jatkuu. Kotona on ollut tilanne päälle aikalailla heti lähtöni jälkeen. Nuorin poikamme sairastui ja joutui yliopistollliseen sairaalaan lastenosastolle hoitoon… Siitä lisää myöhemmin.

Samuli

Valjakkourheilua:Matkalla Fairbanksiin tapahtuu

Valjakkourheilua 16: Matkalla Fairbanksiin

Tikkurilan urheilupuiston hotellissa

Tänään on startattu. Matka Kuopiosta Fairbanksiin, 25 tuhannen kilometrin päähän, 11 tunnin aikaeron taakse sisältää 34 tuntia lentokentillä ja ilmassa ja lisäksi 1100 km autolla ajoa. Siinä pari vuorokautta menee rymytessä.

Kävimme juuri Ninni Stenhällin luona. Ninnin yritys koiraurheilu.fi tuo maahan Happy Dog saksalaista koiranruokaa. Ninni antoi ohjeita lentomatkustamiseen koirien kanssa.  Liike on upealla paikalla rauhallisella metsän ympäröimällä alueella lähellä Helsinki-Vantaata

. 

Koirat on treenattu, hyvin. Yuse ja Merri  on huippukunnossa, intoa täynnä, iloa mielessä.

Koirat matkustaa lentokoneessa kumpikin omassa boxissaan. Amsterdamissa on huoltotauko. Minneapolisissa Dan tulee vastaan. Odotamme mielenkiinnolla, pääsemmekö siellä näkemään koiria.

Touhua on riittänyt aivan viimehetkiin asti. Tavaroita on mukana paljon. Sukset on pakattu sauvojen ja aisojen kanssa nippuun. Rossignolin kisasukset on ostettu Fortesportin urheilijan erikoisliikkeestä. AP Pöyhönen tekin suksiin hionnan kunnon kisaluistoa varten. Pulkka on omassa paketissaan ja matkalaukut pursuten täynnä vaatteita, kisakamppeita ja huoltovehkeitä. Koirien ja tavaroiden vienti tuo lisäkulua lentoihin pari tuhatta euroa.  

 

 Olen seurannut Fairbanksin säätiloja marraskuusta lähtien. Vaikuttaa olleen siellä tavanomainen talvikeli. Kylmimmillään -47 c pakkasta. Viimeaikoina on ollut öisin -25-30 ja päivällä noin 15 astetta lämpimämpää. Ensimmäisille kisapäiville 1. ja 2. maaliskuuta on luvattu -12. Yöllä tosin on edelleen paljon kylmempää. Kisojen jatkuessa viikon aikana sää ennusteiden mukaan lämpenee muutamaan pakkasasteeseen. Liukasta, nopeaa hiihtokeliä on luvassa.

11 tunnin aikaero on iso juttu. Tottuminen uuteen aikaan on jo aloitettu. Tänään nukuin kolme tuntia normaalia pitempään. Matkalla pitää jo alkaa nukkua ja syödä uuden ajan mukaan. Aamulla pitää mennä ulos katselemaan aurinkoa. Kirkasvalo auttaa rytmin siirtämisessä.

Valjakkourheilu on Fairbanksissa iso laji. Yukon Quest rekikoirakilpailu ajetaan Yukonista Fairbanksiin 1000 mailia. Iditarod maailman pisin rekikoirakilpailu ajetaan Fairbanksin läpi, päätyen Nomeen. 1100 mailin kisan nopein voittoaika on alle yhdeksän vuorokautta! Fairbanksissa on lisäksi kovia sprintin rekikoirakisoja, jossa palkintorahat on kymmeniä tuhansia taaloja. Fairbanksia väitetään maailman parhaaksi valjakkourheilupaikaksi.

Lainaus Wikipediasta:
Iditarod (engl. Iditarod Trail Sled Dog Race) on Alaskassa vuosittain järjestettävä koiravaljakkokilpailu. Ensimmäinen kilpailu ajettiin 1973. Kilpailumatka Willowsta Nomeen on noin 1 100 mailia (1 770 km). Voitto on irronnut 16 koiran valjakolla alkuvuosina noin 15–20 päivän ajalla, 1990-luvulla noin 10 päivällä ja 2000-luvulla alle 10 päivällä. Ennätys on vuodelta 2002, jolloin sveitsiläinen Martin Buser tuli maaliin 8 päivää, 22 tuntia, 46 minuuttia ja 2 sekuntia lähdön jälkeen.

Kilpailu on saanut nimensä alaskalaiselta aavekaupunki Iditarodilta, joka puolestaan on saanut sen Iditarodin kaivospiiriltä. Valjakkokoirilla oli merkittävä rooli historiallisessa kultaryntäyksessä.
Urbaanin legendan mukaan kilpailu järjestetään vuonna 1925 tapahtuneen Nenana–Nome "Serum Runin" kunniaksi. Serum Runissa koiravaljakot toimittivat perille erämaahan henkiä pelastaneen rohdon kurkkumätäepidemiaan. Todellisuudessa Joe Redington Sr. perusti kilpailun 70-luvun alussa saadakseen Iditarod Trailin luokitelluksi valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten väylien joukkoon, sekä elvyttääkseen hiipuneen koiravaljakkokilpailuperinteen.

Discovery Channel teki vuoden 2008 kilpailusta kuusiosaisen tv-sarjan nimeltä Iditarod.^[1]

Valjakkourheilua 16: Matkalla Fairbanksiin