tiistai 26. helmikuuta 2013

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley


Yhdysvaltain presidentin mukaan nimetty Mount McKinley  on Pohjois-Amerikan korkein vuori 6195 metriä merenpinnasta. Vuori nousee perustasostaan 5500 metriä, joka on enemmän kuin mount Everestillä! Mt McKinleyn nousukorkeus on maailman vuorista suurimpia. Ei ihme, että Athabascan intiaanit kutsuivat vuorta ”The High One” , ”Korkea”.  Alaska Range vuoristo kulkee 960 kilometriä, koko alaskan poikki. Valtatie kolme menee vuoristoon läpi; tie Anchoragesta Fairbanksiin.
Dan oli tullut vastaan Minneapolisin lentokentälle. Hän nauroi lasin takana kaksikerroin, kun soitin hänelle, että olimme unohtaneet ottaa laukut hihnalta. Mukana oli toki tärkeimmät, koirat, sukset ja pulkka. Olli meni tullista takaisin ja kävi hakemassa laukut. Virkailija oli kysynyt onko laukuissa lisää koiria.

Koirat oli hyvässä kunnossa. Veimme ne ulos ja kumpikin teki tarpeensa hankeen. Minneapolisissa oli talvi. Syötimme koirat ja laitoimme takaisin matkalle ruumaan. Dan käytti meitä kaupungilla; opetti heti Ollille Amerikan tapoja. Syömään Ihopiin herkkuja!  Dan oli hommannut koirille ruokaa. Nimittäin Amerikan Yhdysvallat ei anna tuoda maahan mitään Eurooppalaista lihaa BSE pelon vuoksi. Survoimme 15kg yhdysvaltalaista Eaglea pikkupusseissa Danin antamaan pieneen matkalaukkuun. Loput laitoin reppuni selkämykseen. Minua huippasi, aika pahasti. Piti ravistella itteä, ettei olisi taju mennyt. Syöminen ja runsas juominen auttoi.
Lento Anchorageen kesti kuusi tuntia. Perillä kahden jälkeen yöllä nälkä yllätti taas, joten päätimme tukea paikallista mäkkäriä. Väsymys oli aika hurja, mutta uni ei silti tullut heti. Päässä pyöri, tai ehkä sänky, sitä oli vaikea erottaa.

Helsinki-Vantaalla
 
Anchoragen aamu oli upea. Kävin puolen tunnin lenkillä. Aurinko paistoi, räystäät tippuivat. Pyöräteistä päätellen paikallisessa aurauskalustossa ei ollut hurraamista.
Parin tunnin ajelun jälkeen neliveto Fordimme kivutessa mäen selkää ylös Se näkyi edessä, Mount McKinley! parinsadan kilometrin päässä oleva vuori näkyi selvästi, kuin leveä hammas erämaassa. The High Onen lähestyessä alkoi koko vuorijono hahmottua kaikessa komeudessaan. Tie oli autio ja lähes tyhjä. Ajoimme keskellä aurinkoista, kirkasta päivää ja vastaantulijoissa saattoi olla tunnin väli. Lähimmillään tie kulki 30 mailin päästä Korkeasta. Se vaikutti olevan paljon lähempänä.
Alaskan Rangea
 
Illan hämärtyessä aloimme lähestyä Anchoragea. Alaskan Range näkyi yhä, matkaa liki 300 kilometriä ja vuoristo näkyi silti selvästi. Suomalaisella järjellä ei voi käsittää miten niin pitkän matkan voi nähdä. Ilmeisesti 18- c pakkasilmassa ei ollut liikaa utua, kosteutta haittaamassa näkyvyyttä.

Korkein kohta Alaskan Range ylityksessä. Ylänköaakso kahden vuorijonon välissä.
 
Fairbanksissa menimme heti ruokakauppaan. Anchoragen kokemuksella tiesi, että oli pakko hommata aamupalaa. Super 8 aamupalassa ei ollut hurraamista. Kahvi oli hyvää ja tuoretta, mutta muusta tuorepuolesta ei tarvinnut edes haaveilla. Jellyä paketissa, rasvatonta jogurttia, voitonta leipärasvaa, valkoista paahtoleipää. Eipä siinä, varmaan pysyy hoikkana ja terveenä tuommoisella hiilihydraattisetillä, kun ei rasvaakaan näy missään…

Nyt ei tarvinnut houkutella unta. Luin Nesbota, mutta neljältä Merrin herättäessä minut huomasin, että uni oli korjanut miehen aika pikaisesti. Käytin koirat pissalla. Illalla oli oma nälkä mennyt ymmärryksen edelle ja unohdin juottaa koirat ajoissa. Niimpä pissattaminen oli edessä keskellä yötä. Raikas -25 pakkasilma jäädytti nenäkarvat välittömästi. Upeaa, täydellistä raikasta ilmaa. Uni jatkui vielä kolme tuntia, kunnes Merriä pissatti taas. Oli aika herätä ja herättää syvällä nukkuva Olli.

Poikani on paranemassa. Reilu pari vuorokautta suonensisäisessä virus ja bakteerilääkehoidossa on kai alkanut auttaa. Diagnoosi oli yhä yhtä tarkka kuin lääkäri isän tekemä. Tai oikeastaan epätarkempi. Sen tietää vasta jälkikäteen. Ei viitsi alkaa täältä käsin tietämään yhtään enempää, kun ei voi auttaa. Poika on kuitenkin ollut koko ajan virkeä ja leikkivä. Terhi on toiminut ihailtavan taitavasti pojan hoidossa.

Tassurasvalla on tervetta. Anhoragen suolalla sulatetut hotellin portaat oli huono juttu tassuille. Onneksi Olli älysi suolan ja minä älysin pestä koirien tassut. Tassurasvaa päälle, niin ei halkeamia tule. Lentomatkustamisen jälkeen lihasvoiteelle on käyttöä. Käsien kuiva ihokin tykkää voiteesta. Hajunpoistajan matkasta jättäminen oli paha virhe. Yusen konsentroitunut virtsa hotellin kokolattiamatossa haisisi paljon vähemmän, jos päälle ruiskuttaisi RelaxantAnimal hajunpoistajaa.


                                         Olli ja Merri sillalla. Kaiteen takana 100m pudotusta                                                     jäätyneeseen purouomaan

Samuli

Share/Bookmark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti