Lumi tuli, lumi suli......

Kun Coco tuli meille 3 kuukautisena, oli maaliskuun alku ja se inhosi mennä ulos... Kun sen kantoi kerrostalon rappuset alas ja laski maahan, se ei vaan aluksi suostunut liikkumaan. Oli ihan kamalaa olla hihnassa, kaulapanta kaulassa ja kaiken lisäksi ulkona oli inhottavan kylmää ja lunta joka paikassa! Hyi! Jouduttiin sitten välillä kantamaan se muutaman sadan mertin päähän, jotta se joutuu kävelemään takasin ovelle ja sisään.. Ovelaa ;)

Mutta niin vaan, kun ensi lumi tänä syksynä satoi maahan, ja oltiin menossa pihalle... Coco kun näki ulko-oven läpi lumen, se sekosi! Ovi kun aukesi, se oikein ryntäsi ulos ja oli iha innoissaan.. Juoksenteli ympäriinsä ja työnsi kuonoaan lumeen. Ja vaikka se aina ulkona onkin ihan innoissaan, niin nyt se oli 150% enemmän täpinöissään! :) Ei voinut kun hymyillä, kun toinen niin innoissaan juoksenteli "korkeakauluksinen talvitakki" päällä, koiran riemu kun on niin aitoa, vähän kuin lapset :) Niin vaan huono päivä vaihtui hyväksi!

On hassua, miten paljon koiran läsnäolo voi parantaa oloa.. Koirat ei ikinä puhu pahaa, ei valita (ainakaan puhuen ;), ei petä luottamusta ja se karvainen kuono on aina tunkemassa nuolemaan nenää kun on surullinen olo... Mikä voisi olla parempaa? :)

En olisi ainakaan itse uskonut voivani kiintyä pieneen karvaiseen palleroon niin kovasti kuin on päässyt käymään... Ensimmäisenä aamulla kuulee sen pienen tuhinan siitä vierestä ja viimeisenä illalla saa hyvän yön pusun poskelle. Ne on pieniä iloja arjen keskellä, jotka auttaa jaksamaan. Koirat ovat iha oikeasti terapeuttisia. Pelkkä läsnäolo auttaa parantamaan oloa :)

Onko muilla pimeän syksyn laskeutuessa vetämätön olo? Piristääkö karvakuonot teidän pimeitä syksyjä? Eipä ole aikaisempina syksyinä tullut kuljettua näin paljon luonnossa ja tutkailtua luonnon muuttumista kuin tänä syksynä, kun on ollut "kunnollinen syy" lähteä ulos! Ei edes vesisateeseen lähteminen ole kiukuttanut, paitsi koiraa ;)

Kertokaa omia piristäviä koirahetkiä arjen keskeltä... Piristetään toinen toisiamme!

Ainiin! Olisipa saanut kuvan kun muutama viikko sitten oltiin maalla, hieman sateisena päivänä kävelemässä peltoteitä... Meidän herrahan se innostui ja lähti juoksemaan pitkin kynnettyä peltoa ja voitte vaan kuvitella sen näyn.. Yhtäkkiä meillä olikin musta koira! Ei voinut siinä tilanteessa kyllä muuta kuin nauraa, niin oli huvittavan näköinen otus. :)

Ps. Pahoitteluni huonohkoista kuvista.....

Lumi tuli, lumi suli......

Ongelmakoirakouluttajan päivää, aiheisiin palaamista

Kuvassa Rudy ja Mia

Kiirettä on pitänyt, mutta nyt on aika piristää muidenkin syysiltoja ja kuohuttaa hieman ;-) Toivottavasti saadaan paljon keskustelua aikaan :-D

Tässä Anonyymin kirjoittamaa, joka tarttui silmääni (samaa tuli esiin muissakin kommenteissa):

Koirat ovat vallanhaluisia ja suunnitelmallisia. Ongelmat tulevat kun koiraa ei nähdä sellaisena kuin se on laumaeläin, jos se ei ole inhimillistämistä niin ei mikään.Omistajat huomanneet positiivisen kouluttamamisen nopeiten tavoitteita tuovaksi tavaksi, mutta koiria ei voi kasvattaa vain positiivisesti vahvistamalla. Kouluttaminen on temppuja, istu, maahan jne. Kasvatus on normaali arki. Lauman käytös muuttuu jos perheessä tapahtuu kuolema, syntymä tms. Johtajuus ei ole pieksämistä, vaan se on ensisijaisesti turvan tarjoamista.

Hmmm, ainakin minä jouduin pohtimaan tuota toista kohtaa inhimillistämisestä.. eikä se kyllä vieläkään ole mielestäni mitenkään looginen... ei siis aukea minulle.
Ensimmäisestä lauseesta sen verran, että ilmeisesti asiani on ymmärretty väärin. Koirahan oppii koko ajan, ja kyseiset esimerkit (jotka löytyvät ensimmäisen blogikirjoitukseni kommenteista) kertovat minulle vain älykkäiden koirien oppineen asioita elämänsä varrelta :-). Tämä ei siis ollut pointtini ;-)

Entäs sitten positiviisesta vahvistamisesta.. hmm, miksi koiraa ei voi kouluttaa arkielämässä positiivisesti. Eihän positiivinen kouluttaminen tarkoita pelkkää hyvän hokemista. Minä koulutan koiriani (ja tässä mainittakoon, että perheessäni on ollut useita koiria samaan aikaan, eri kokoisia ja rotuisia ja ikäisiä) tavallisessa arjessa koko ajan. Rankaisuna käytän esim. jonkin asian eväämistä jota koira haluaa. Tämä on ihan kamalaa kun yrittää mahdollisimman lyhyesti sanoa, mutta ainakin saadaan keskustelua :-D. Kouluttaminen EI siis ole pelkkiä temppuja jne. vaan koira oppii koko ajan! Se oppii syy- ja seuraussuhteita hyvinkin nopeasti. Usein voinkin todeta koiralle "hyvin olet omistajasi kouluttanut" ;-)

Ja johtajuus ei todellakaan ole pieksämistä ei! Tähän täytyy nyt sen verran kommentoida, että jos ja kun ihmiset haluavat aina miettiä ja verrata koiria susiin (huokaus, ovat tänä päivänä hyvin kaukana toisistaan), niin kun katselee esim. Slovakiassa vapaana kulkevia "villikoiria", huomaa etteivät ne kulje laumoissa. Yleensä koirat kerääntyvät laumoihin narttujen juoksujen aikaan (ei varmasti tarvitse selittää miksi ;-) ). Takaisin asiaan, jokaisella sudella on laumassa tehtävänsä, eli johtajana toimii kulloinkin se joka hallitsee asian parhaiten, usein siis metsästämään lähtiessä johtajana on eri kuin silloin kun laumaa pitää suojella, tai sille pitää tarjota suojaa. Eläimet kunnioittavat toistensa osaamisaluetta näin yksinkertaisesti sanottuna.

Hyvä johtaja tarjoaa turvaa ja toimivuutta, kyllä :-). Meidän on siis otettava omistajina perheen vanhimman rooli. Ja sen voi tehdä hienovaraisesti, vaikka kyseessä olisi voimakastahtoinen ja hallitsevuuteen taipuvainen koira (kuten laumanvartija). Tämä tulee ilmeisesti jo perintönä, mutta pitää muistaa että kasvuympäristö joko vahvistaa tai heikentää sen kehittymistä. Vastuu on siis omistajan. Näitä koiria kutsutaan puhekielessä usein dominoiviksi. Ja se säilyy siellä luonteessa aina, omistajan tulee siis pysyä johdonmukaisena ja diplomaattisena. Niin kutsut käyttäytymissäännöt kannattaa tällaisen koiran kanssa ottaa käyttöön jo heti pennusta ja koko perheen on pidettävä niistä kiinni aivan normaalissa arjessa. Omistajan on oltava myös tarkka ettei omalla käytöksellään vahingossa vahvistakin koiran taipumuksia. Luonteen kovuus tai pelkäämättömyys eivät ole dominanssia.

Yksinkertaisesti sanottuna ja lyhyesti: koira oppii koko ajan, halusimme sitä tai emme. Mikäli koira saa aikaan omalla toiminnallaan jotakin mitä se kovasti haluaa, oppiminen on nopeampaa. Meidän omistajina tulee toimia johdonmukaisina opettajina, ja turvan tarjoajina, ja tietysti loistavina "metsästäjinä" ;-D

Ongelmakoirakouluttajan päivää, aiheisiin palaamista

Supikoira vai kepponen?

Bruno on keksinyt supikoirat. Niitä on nurkillamme runsaasti. Supikoiran tuoksu saa Brunon sekoamaan, hyökkäämään Jussin kimpuun (joka puolustautuu ja rähinää riittää) ja jos ei Jussi ole ulottuvilla taluttajan koipi on sopiva näykkäsyn kohde. :-S

Mustelmilla ja naarmuilla ollaan selvitty, tarttis saada supikoiria lainaksi (tosin en voi luvata että niistä jää mitään palautettavaa) koulutusta varten..? Olen varma että supikoirat aiheuttavat tämän, m.m. niitten jätöksiä haisteltuaan Bruno sekoaa hetkeksi-ja aina hämärän tultua, ja usein ilman jätöksiäkin. Kohtaus on erittäin vaikeasti ennakoitavissa, se ei tapahdu ihan joka ilta, ja koska on kaksi koiraa joiden touhuja on seurattava, en ole muuta huomannut paitsi että Bruno ehkä haistelee ilmaa hieman normaalia enemmän ennen pimahtamista... Kun olen tämän huomannut olen yrittänyt kiinnittää Brunon huomion muualle, ja olemme vissiin selvinneet tilanteesta.

Toinen Brunon ”kepposista” on saada raivokohtaus kun vieressä oleva mönkijä käynnistetään. Ja vain käynnistyksestä.

Brunolta poistettiin ”kulkuset” 1,5 vuotiaana, joten sille asialle ei ole paljoakaan tehtävissä... Miespuolisille lohdutuksena: Bruno on ihan yhtä machoileva äijä siitä huolimatta. Ja ehkä aavistuksen huumorintajuisempi kuin Jussi (joka itse asiassa on aika tiukkapipoinen kiukkuttelija kun on sillä päällä)! :-D

Brunon lonkkaleikkauksen jälkeisistä ajoista: Tuntui ikuisuudelta ennen kuin saimme luvan pitää Brunoa vapaana. Koska Bruno tuolloin vielä oli ainut koiramme,sain muutamiksi päiviksi lainaksi kasvattajan narttukoiran, Viivin, ”terapiakoiraksi” Brunolle. Tiesin että Bruno ihaili Viiviä suunnattomasti, ja Viivillä oli ihan oikeasti positiivinen vaikutus Brunoon, joka jopa unohti ontumiset koska oli niin kivaa! Koska Bruno oli touhukas koira piti muutenkin keksiä Brunolle tekemisiä toipilasajaksi. Ostimme Brunolle palapelin,siis ”koira-namipalapeli” :-D. Bruno tykkäsi siitä niin kovasti että meinasi syödä sen kovalevyineen päivineen. Ennen leikkausta Bruno oli oivaltanut lempileikkinsä, sille heitettiin käpyjä ja se otti koppia. Tässä piti hieman odottaa, sillä Bruno innostui hieman hypähtelemään... Mutta toinen mieluinen harrastus oli n.k. koiratanssi. Huomasin että Bruno oli harvinaisen vikkelä oppimaan temppuja, ja pystyimme tekemään sellaisia liikkeitä jotka ei rasittanut niveliä!

Onneksi ensimmäinen leikkaus oli kesällä, joten säästimme muutamat eurot Brunon vesijumpassa, jumppaamalla ihan omalla rannalla, omissa vesissä. Bruno sai pelastuliivit ylleen ja seisoin vieressä pitäen talutimesta kiinni samalla kun Bruno sai uida paikallaan, aluksi ihan vain noin minuutin verran, ja päivä kerrallaan pidensimme sessioita. Pelastusliivit oli jotta Brunolla olis hieman helpompaa, se kammosi syvää vettää jo muutenkin ja sai näin kuitenkin hieman tukea jumpaamiseen... Toinen leikkaus oli sen verran myöhään syksyllä että turvauiduimme Viikin eläinklinikan vesijumppaan (Kiitos Heli Hyytiäiselle!). Hienot oli laitteet ja Bruno jopa oli tästä muutaman kerran jälkeen innoissaan! Tässä linkki Brunon vesijumppavideo

Brunon synttärit meni muutoin mukavasti, molemmat rakkarit saivat herkkuja aamiaiseksi ja päivälliseksi... Kuvassa aamiaiseksi Puuroa,jugurttia, pizzaa, hieman kuivamuonaa ja rosmarinia.. .-D

Lisäksi leikittiin TOSI paljon ”koppia”, Brunon ja Jussin lempileikki napata pallo ilmasta. Kuvassa Jussi odottaa vuoroaan... :o)

On ollut ihailtaavaa seurata miten moni ihminen on antanut tukensa ja panostuksensa kaltoin kohdelluille koirille! ”Parvekekoirat” Lola ja Tessa selvisivät onneksi, mutta turhaa kärsimystä niille aiheutui, tässä tapauksessa ei siis koirien omistaja ollut pahantekijänä vaan omistajan miesystävä. Omistaja oli ymmärtääkseni myös rikoksen uhri.

Silmäni kostuivat kun televisiossa uutisointiin Lolan ja Tessan toipumisesta, ja mieleeni palasi paljon muistoja Brunon lonkkaleikkauksen jälkeisistä ajoista. Ensimmäinen kuukaisi oli melko kokopäiväistä hoitamista, monta lyhyttä kävelyä tarpeilleen ulos, särkylääkkeitä ja ihmettelemistä että mitä tässä seuraavaksi... Tessan tapauksessa on vielä hankalampaa kun sillä on vain eturaajat käytettävissä ja takamusta tuettava ”kävelyllä” (taidetaan viedä vain tarpeilleen ulos, lenkkeilystä ei taida tulla mitään vähän aikaan). Toivon tsemppiä ja sinnikkyyttä niiden hoidossa!

Lopussa kiitos seisoo. En koskaan unohda Brunon ilmettä kun molemmat lonkat oli parantuneet ja sain laskea hänet vapaaksi juoksemaan... Osaa koira hymyillä ja jopa nauraa onnesta! Kuvassa Bruno (kelt. liivit) juoksemassa terapiakoira Viivin kanssa, vain takavalot näkyy (ja Liharekka taustalla)!

Turun eläinsuojeluyhdistys on mukana auttamassa, Lolan ja Tessan hoitokulut ovat aika pilviä hipovia tässä vaiheessa, ja vielä pitkä kuntoutus edessä joka ei sekään ole halpaa lystiä. Mutta minkäs teet jos lemmikit ovat rakkaita? Ymmärtääkseni on jo huikeat 12 000 euroa saatu kasaan, mahdollisesti tarvitaan vielä apua..? Mikäli haluaa auttaa Turun eläisnuojeluyhdistys kerää avustuksia koirien kuntoutukseen http://www.tesy.info/suomi/avustukset/index.html

Supikoira vai kepponen?