Paljon on tapahtunut viime kevään jälkeen. Lauman nuoret urokset ottivat yhteen kesän alussa. Vaimo oli sinä päivänä Helsingissä kuuntelemassa koirakuiskaajaa. Töistä tultua en jostain ihmeen syystä mennyt heti koiratarhalle. Kun olin syönyt ja lähdin katsomaan koiria, huomasin heti tarhaa lähestyessä jonkin olevan vialla. Oli hiljaista. Koirani eivät olleet koskaan hiljaa, kun lähestyin tarhaa. Minä tiesin niille treeniä ja yhteistä kivaa touhuamista. Nyt oli hiljaista, Yuse ei hyppinyt, Merri oli tarhan takareunassa ja Roni istui hiljaa verkon vieressä. Näin, että on tapeltu ja pokien ottaneen yhteen. Kummatkin urokset olivat kuivuneen veren tahrimia, Ronilla oli pää täynnä naarmuja, Yusen vammat olivat pahempia. Sen kaulaan oli purtu ja nahka roikkui pahasti. Rintakehä oli auki kahdesta kohtaa, kyynärpää oli revitty ja ranteessa neljä pahaa reikää. Veri oli tullut Yusen kaulasta. Kävelin sisälle koira perässä; siitä alkoi Yusen taistelu elämästä. Koira oli shokissa. Sen tajunta meinasi häipyä, kun se tutisi pesuhuoneessamme hiljaa silmät kiinnija. Onneksi sain kaverilta ja eläinlääkäriltä apua. Yuse saatiin tippaan, kipulääkittyä ja nestehukka korvattua.
Akuuttivaihe oli ohi muutamassa tunnissa ja aamulla näytti, että Yuse selviää vuodosta. Siitä alkoi kova työ haavojen parantamiseksi. Pelkäsin jatkuvasti, että infektio voi tappaa koiran tai vähintään tuhota pahasti purrun ranteen. Nyt ,täytyy myöntää, oli tarvetta antibiootille. Yuse sai viisi päivää antibioottia suun kautta. Haavat eivät tulehtuneet. Kiitos antibioottihoidon ja tehokkaan paikallishoidon. Kaulan haavaa huuhtelin 1-3 kertaa päivässä parin viikon ajan, kunnes reiät menivät kiinni.
Pesin haavoista käsillä pois katteen. Puhdistin haavat Jodiliuoksella, Betadinella. Kaulan reikiin pumppasin nahan alle vettä ja Betadine-liuosta ja huuhtelin moskat pois. Syvät reiät täytin lopuksi hunajalla. Männyn pihkaa käytin pinnallisiin haavoihin ja korvan ruhjeisiin. Kaikki haavat paranivat hyvin. Yusen elämän suurin voitto oli siinä- selvitä ehjänä hengissä.
Aloitin treenaamisen elokuun alussa. Koko elokuu meni hyvin ja koko tiimi pysyi terveenä. Kunto nousi kaikilla hyvin. Koirat olivat innokkaita. Neljän viikon treenin jälkeen juoksin kaverin kanssa Cooperin testin, 3360m, ei aivan tavoitetta, mutta suunta oli hyvä. Syyskuussa iski flunssa, joka esti treenin lähes kahdeksi viikoksi. Kova yskä kesti sitten lähes kaksi kuukautta. Yskä ei estänyt liikkumista, mutta kuitenkin jouduin välttämään itselle kovimpia treenejä.
Syyskuun lopussa oli Mäntsälän lähellä Ohkolassa koirajuoksun SM kilpailut, jossa juoksin Yusen kanssa toiseksi. Vuosikkaalla koiralla SM hopeaa. Viestissä oli jo tulossa seuramme ( KPSH ry) ensimmäinen viestimitali, mutta sähläykseksi meni. Juoksin Merrin kanssa ensimmäisen osuuden, jolta tulimme vaihtoon reilussa johdossa, seuraavien joukkueiden vielä ollessa metsän siimeksessä. Joukkueemme rookie aloitti toisen osuuden hyvin ja lähestyi vaihtoa hyvissä asemissa. Kuitenkin juuri ennen vaihtoeluetta koira tuumasi jäävänsä juomaan lammikosta. Juoksijamme jatkoi matkaa ilman koiraa; vaihtovirhe. Asiantuntevan yleisön huutaessa ohjeita juoksijamme takaisinpaluu ja koiran tuonti vaihtoalueelle vei aikaa. Olli lähti sitten viimeiselle osuudelle Yusen kanssa mielestäni mitalin suhteen lähes toivottomassa asemassa. Päätin käydä autollani ennen Ollin maaliintuloa, mutta jäin sitten juttelemaan matkan varrella tutun kanssa. Paikka oli reitin vieressä ennen maaliviivaa. Hetken kuluttua kuulin yleisön huutavan kannustusta. Olli ja Yuse lähestyivät maalia hurjalla juoksulla ja yllättäen kolmantena. Meille oli tulossa seuran ensimmäinen valjakkourheilun viestimitali! Huusin: Hyvä Olli! Jolloin koirani Yuse kääntyi välittömästi minua kohti ja jäi pyörimään radan viereen, Olli yrittäessä epätoivoisesti saada sitä eteenpäin. 20 metriä takana ollut Kymen vetokoirakerhon joukkue tuli puolella metrilla ohi juuri ennen maaliviivaa. Voi sitä Olli sadattelua maalissa. Ilme oli hirmuinen, kun hän kysyi kuka huusi Yusea. Niinpä niin, säännöt sanovat ettei koiria saa ylenmäärin kannustaa maalista. Enhän minä koiralle huutanutkaan…
Lokakuun puolivälissä oli kärryajon SM kilpailu perinteisessä paikassa Jämillä. Lähtökohdat kilpailuun oli minulla varsin jännittävät. Olin ilmottautunut halukkaaksi sulanmaan EM kilpailuihin Saksaan. Minulla ei ollut edeltävältä vuodelta mitään näyttöjä kisoista, koska Skidin kuoleman vuoksi en puoleentoista vuoteen ollut käynyt yhdessäkään kilpailussa. SM kilpailut oli viimeinen mahdollisuus antaa näytöt ja päästä kisoihin. Lisäksi taustalla oli vielä suurempi ajatus, haave päästä Alaskaan! Alaskassa pidettäisiin valjakkourheilun MM kilpailut maaliskuussa 2013. Minun koirani ovat pieniä, mutta sisukkaita, nopeita, kestäviä ja kokoonsä nähden vahvoja. Ennenkaikkea etuna pidin Yusen hurjaa luontoa ja Merrin nopeutta ja väsymättömyyttä. Täysin tietämätön olin voisiko noin pienillä koirilla pärjätä. Olin suunnitellut, että Jämin vauhdin perusteella teen päätöksen lähdenkö yrittämään Alaskan kisoihin.
Jämillä ajoin Merrillä ja Yusella kahden koiran luokassa. Kisa kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen olin neljäntenä. Aikaan olin melko tyytyväinen, mutta Merrin juoksuun en alkuunkaan. Merri passaili paljon. Hyvään aikaan nähden sijoitus neljäntenä oli sekin hienoinen negatiivinen yllätys. Seuraavaan päivään lähdin kaikki lasissa painamaan raivolla joka potkun. Vajaa kilometri ennen maalia huomasin Merrin suusta lentävän pienen vaahtopalleron ja tiesin tytön tekevän nyt töitä. Maaliin tultiin hienosti, aika parani ja nousin kolmanneksi ohi edeltävän vuoden kärryajon MM kakkosen. Sain paikan EM kisoihin Suomen A- maajoukkueessa. Ymmärsin, että koirillani riittää vauhti ja voima. Niillä voisi fysiikan puolesta pärjätä Alaskassa. Olihan Yuse Jämillä vasta vuoden ja kaksi kuukautta ja Merrikin reilut pari vuotta. Erityisesti Yuse ehtisi saada puolessa vuodessa rutkasti lisää voimaa. Olin silti epävarma. Merrin vaisuus ei vaikuttanut hyvältä.
Päätin siirtää Alaskan päätöstä myöhemmäksi. Tekisin sen Saksan EM kisojen jälkeen.
Seuraavassa blogissa kirjoitan EM kisareissusta. Siitä ei sitten tapahtumia, sähläystä ja jännitystä puuttunutkaan…
