Valjakkourheilua: MM viesti Suomi-Norja

Yhdistetty

Lentokoneessa yli 10 000 jalkaa Pohjois-Amerikan yläpuolella…

Lähtökohta viestiin oli huikea. Suomella iskukykyinen joukkue ja Norjalla kaksi. Suomen aloittaja ja naruosuus Marika Tiiperi Lorella, toisena ja pulkkaosuus Samuli Nissinen Yusella ja ankkurina naruosuus kaiken voittanut Vesa-Pekka Jurvelin Remulla. Norjalla aloituksessa myös nainen Yvette Hoel ja kakkosjoukkueessa valjakkoajaja, entinen valjakkohiihtäjä superkova Lena Boysen Hillestad.  Siinä haastetta Hytöselle ja kumppaneille. Sukset jalkaan ja viestiin. Toisella osuudella ykkäsessä viisinkertainen maailmanmestari Svein Ivar Moen ja kakkosessa Susannah Kelly huippunopealla 1/8 greyhound seisoja sekoituksella. Ankkurina yhdeksänkertainen maailmanmestari Yngve Hoel.  Veskun mukaan Yngve pystyy huippuloppukiriin. Yngvellä kaksi päivää levännyt koira. Jurvelinilla Remu toista päivää peräkkäin kisassa. Nissisellä Yuse toista päivää peräkkäin kisassa. 1,5v alaskanhusky ja saksanseisoja sekoitus. Hiihtokoirista pienin 23.4kg. Tiiperillä Lore, lepopäivä alla.

Suomen taktiikkana oli pitää Norja aivan tuntumassa, että Vesku ankkurina pystyy matkavauhdilla tappamaan Yngven koiran kirin.

Marika otti varman aloituksen. Lore oli hurjana. Toiseen mutkaan Marika ja Lore tuli kolmantena heti Norjan perässä. Matkalla ylämäissä Marikalla oli mahdollisuuksia ohi Yvetestä, mutta toisaalta Yveten huippunopeaa koiraa ei olisi päässyt alamäissä karkuun.  Vaihtoon Marika tuli ensimmäisenä kolme metriä ennen Norjan kumpaakin joukkuetta. Vaihtoalue oli vaikea. Tuomaristo oli ennen kisaa päättänyt, että handlerit ottavat koirat kiinni vaihtoalueen nurkassa punaisen viivan takana. Epäilin suunnitelmaa ja menin Marikan kanssa varmistamaan asian. Kysyin kolmesti kummaltakin tuomarilta meinaavatko ne, että handlerit pysyvät viivan takana. Päätuomari sanoi. They have to. I have desided so.   

Koiran luovutuksessa kumpikin Norjan joukkue tuli ohi, kun Marika vei koiraa nurkkaan ja Norjan joukkueiden koirat otettiin kiinni  etukäteen kielletyllä alueella.  Yvette kaatui juuri ennen vaihtoa joten pääsimme Yusen kanssa liikkeella ennen Moenia. Susannah pääsi kuitenkin eteen.

Ensimmäinen kilometri mentiin kovaa, silti YUsella oli mietteitä ohittamisesta. Kannustin sitä ohi, mutta vauhtia oli vielä liikaa, eikä päästy ohi. Seuraavissa mäissä Susannah oli aavistuksen hitaampi. Yuse oil varovainen. Lopulta se yritti penkan kautta ohi, mutta rakoa oli vain puolimetriä, enkä pystynyt kunnolla auttamaan hiihtämällä, kun reuna oli pehmyt. Ei päästy millään ohi. Moen alkoi kärkkyä takaa ja meni ohi yhdessä pitkässä ylämäessä. Moen ohitti pian myös Susannahin ja he keskustelivat ohituksessa jonkin aikaa. Pikkuhiljaa Moen alkoi jättää rakoa mäissä Susannahiin ja me oltiin jumissa hänen takanaan. Reitti oli kapea. Ohi pääsi vain hirmuisella koiran raivolla tai jos toinen antoi tilaa. Susannah antoi tilaa Moenille, mutta ei meille.

Reitin jyrkimmässä mäessä Moen oli jo 30m edellä, kun huomasin, että Susannahin koira hidastaa. Edessä oli 20metriä aivan pystynousu, jossa ei mitenkään mahtunut kahta rinnan. Poljin täysillä rinnalle juuri ennen nousua jolloin Susannahin koira pysähtyi. Pääsimme hyvin tömpäreen päälle. Moen ehti  vielä vilkaista taakseen ja huomasi, että me ollemme tulossa takaa.

Pulkkaa pitää jarruttaa alamäessä, ettei se työnnä koiraa

Lähdimme hirmuiseen takaa-ajoon. Alamäissä pysyimmen vauhdissa  ja pitkällä tasaisella hiihdin Moenin kiinni. 1,5km ennen maalia oli vielä jyrkkä, pitkä mäki Grizzly Bear  loop. Mäessä Moen oli meitä selvästi hitaampi. Ennen jyrkintä osuutta hän meni reunaan ja siinä olisi voinut iskeä jos olisi ollut nopeä ja aggressiivisen rohkea. Yritin hiihtää, mutta Yuse vilkuili kovasti, joten yritys jäi liian pehmeäksi. Pitkässä nousussa pysyimme helposti perässä. Jyrkimmässä kohvassa olisin voinut hiihtää paljon lujempaa ja Yuse katteli miksi ei mennä, mutta tilaa ei ollut. Reitti oli yhtä hiihtäjää varten ja nousu pitkä ja raskas. Päällä tasaisella ohittaminen oli taas vaikea, vaikka sukset sai kapeammalle. Yusella ei aivan riittänyt usko ohi yrittämiseen , vaikka kuinka yritin sitä kannustaa. Seuraavassa pitkässä alamäessäkin Yuse oli nopeampi, mutta hurjissa mutkissa en halunnut ottaa riskejä. Moenin Diesel koira meni keskellä kaarteita ja Yuse nuoli aina tiukasti sisäkaarteeseen.  Tuumin, että mennään vaihtoon aivan Moenin perässä ja Vesku hoitaa lopun ja voiton.  Vaihtoon tulin metrin Moenin ja Dieselin perässä. Vaihtoalueella Yuse katteli minne pitää mennä. Se ei huomannut Olli millään. Moenin koiran kai joku kävi hakemassa heti pois. Onneksi Olli juoksi hakemaan Yusen vaihtoalueen keskeltä.  Ihmettelin tuleeko hylky, kun ollaan väärässä kohti. Ei tullut meille, eikä Norjalle. Hässäkässä Norja sai kuitenkin 30 metriä rakoa ankkuriosuudelle.

Vesku ja Remu ajoi Yngven kiinni ja hiihtivät varsin tasaväkisesti. Remu oli alamäissä nopeampi, mutta Yngve levänneellä koiralla pääsi aina ylämäissä karkuun. Viimeisen nousun päällä Grizzley loopilla kilometri ennen maalia Yngve oli 20 metriä edellä. Remu juoksi alamäessä Yngven kiinni, mutta loppusuoralla vauhti ei aivan riittänyt. Norja vei kullan koiran pään mitalla.

Vesku karkaa yhdistetyn voittoon

Mikä taistelu. Norja voitti kokeneempana ja kovempana. Ne pystyi kahdella joukkueella bloggaamaan meidän suoritusta paljon.
Olin tyytyväinen Yusen vauhtiin, kestävyyteen, voimaan ja tahtoon vetää pulkkaa ylämäkeen raivona. Ohituksissa Yuse oli liian pehmeä.  Hieman se varoo muita koiria, jos ohitustilanne on ahdas.  Mutta Yusella on ollut kovia kokemuksia. Kämppäkaveri on meinannut tappaa kahdesti. Ei ihme, että vieraat koirat hieman arveluttaa. Yusesta tulee huippukoira pulkkaan. Ohitukset kuntoon ja lisää itsevarmuutta onnistumisten ja iän tuoman varmuuden kautta.

Norja oli ylpeä ja iloinen voitosta. Palkintojen jaossa Norjan joukkueenjohtaja Corelilla silmät kostuivat. Vesku joutui ottamaan kotimatkan ajaksi Norjan lipun lastenrattaisiin.

Seuraavalla kerralla meillä on enemmän ja kovempia joukkueita. Silloin Norja saa jäädä roikkujan rooliin.

Vuoristossa tuuli kovaa. Tankkasimme ennen vuorisolaan menoa. Auton ovet meinasivat revetä irti, kun astuimme autosta ulos.

Nyt lennolla Anchoragesta Minneapolisiin. Helsingiissä lauantai iltana 11 ellei saada Amsterdamissa vaihdettua aikaisemmalle lennolle. Siellä on turhauttava 10 tunnin tauko.

Samuli

Valjakkourheilua: MM viesti Suomi-Norja

Valjakkourheilua: MM yhdistetty, olympiajoukkue

Eka kisapäivä North Polessa (Salchaste ei ole vielä kuvia)

 USA hiihdon olympiajoukkue on treenannut Salchan laduilla 80 -luvulla. Sen jälkeen paikka on jäänyt unholaan huippuhiihtopaikkana. Vanhemmat ovat elvyttäneet hiihtoperinnettä. Salchan peruskoulun alaluokkia käy 84 lasta, joista paikalliseen hiihtoseuraan kuuluu yli 60.  Lapset hiihtävät jokaisen koulupäivän jälkeen. 

Ladut olivat upeassa kunnossa. Suksien voiteluun ei mennyt kauan aikaa, kun olosuhteet olivat tutut. Paras pakkasen Rossignolin suksipari oli tiedossa. Alle laitoin taas kovan pakkasen matalafluorivoiteen. Lumi oli yli 20 astetta pakkasen puolella, kuivaa, kylmää, mutta yllättävän liukasta. Fluoripulverista ei ollut mitään lisähyötyä. Järjestäjä oli lanannut baanaa kahteen asti yöllä ja jälki oli huippua. 

Yusen pulkkaan laitoin painoa 17kg. Raskaimmat pulkat kisassa oli 25kg, mutta vastaavasti koirat olivat valtavia, suurimmat 36kg.

Yuse oli startissa huippu. Otin lähdön varman päälle. Yusen eka pulkkakisa ja heti yhteislähdössä. Pulkka liikkui pojan perässä hyvin ja kovaa. Jyrkissä mutkissa ja vauhdikkaissa alamäissä piti olla hyvin tarkkana, ettei pulkka kaadu.

Vesku lähti vetämään letkaa, Yngve oli toisena, Moen kolmantena ja me heti perässä neljäntenä. USA ja muut kaverit jäivät pian kauas taakse. Alussa Yuse pysyi hyvin alamäissä mukana. Pian Yngve siirtyi keulaan ja jyrkimmissä mäissä Vesku tippui jo kolmanneksi. Reitin jyrkimmässä mäessä Veskun koira Remu pysähtyi ja Vesku joutui työntämään pulkkaa. Yuse oli kiilaamassa ohi, mutta suksilla ei ollut pystynousussa mitään mahdollisuuksia mennä ohi. Nousun päällä alkoi pitkä alamäki, jossa jäimme pien Veskusta kauas. Viimeisessä nousussa otimme taas Letkan kiinni. Siitä kilometri vaihtoon oli nopeaa laskua, jossa jäimme 18 sekuntia, mikä oli ero vaihdossa. Yusella ei vielä vauhtikestävyys riistä isojen matkassa. Mutta hyvä pulkkakoira siitä tulee.

Narussa Norjan pojat ja Vesku ottivat eroa lisää. Kolmen kilometrin jälkeen ero oli puoli minuuttia. Minulla itellä oli hiihdossa iskua tänään hyvin. Mäissä sai hyvin vedettyä tiukoille.  Maalissa olimme tutulla sijalla neljäntenä.  Vesku oli ottanut äkkinykäyksen yhdessä ylämäessä, kun Yngven koira alkoi väsyä. Svein Ivar Moen ei aivan ehtinyt iskeä kolmannelta tilalta Veskun perään. Vesku keräsi koko potin ja voitti neljännen MM-kullan. Moen toinen ja Ynve kolmas.

Naisten yhdistetty oli jännää seurattavaa. Yvette aloitti itsevarmasti, laski  koiran heti luvan saatua pitkälle liinalle ja kurvasi kärkeen. Susannah Kelly oli tiukassa tuntumassa heti perässä. Kati Mansikkasalo-Jurvelin taisi olla kolmantena, Marika Tiiperi neljäs ja Sara Johansson Ruotsista Viides toiseen mutkaan tultaessa. Vaihtoon Yvette ja Susannah tulivat aivan peräkkäin. Kumpikin vaihtoi hyvin. Kolmantena vaihtoon tuli Sara  ja Vinterlandets Jet. Saran vaihto oli uskomaton, liki sekunnissa oli pulkka jätetty  ja naru kiinni koirassa.  Marika tuli Timillä vaihtoon neljäntenä melko pitkällä takamatkalla. Vaihdossa tuli eroa rutkasti lisää. Katilla oli onneton kaatuminen juuri ennen vaihtoa ja siinä menetettyä aikaa harmitellessa meni vaihtokin pitkäksi. Kummatkin lähtivät kovaan takaa-ajoon.   

Loivasti alamäkeen viettävälle maalisuoralle Yvette tuli johdossa Susannah ja Oslo aivan kintereillä. Oslo näytti greyhound taustansa ja otti hirmuisen loppukirin. Viimeisellä 50 metrin matkalla viiden metrin takamatka vaihtui puolen koiran mitan voittoon. Huikea lopputaistelu! Sara tuli upeasti kolmenneksi. Kati oli saanut Saraa kiinni naruosuudella ja tuli maaliin neljäntenä ja Marika oli viides.  Saran koira Jet teki upeaa työtä. Hieno eläin!

Huomenna on maiden välinen viesti. Etukäteisasetelmien mukaan se on kova Suomen ja Norjan välinen taistelu. Koira koiralta, nainen naiselta ja mies mieheltä taistellaan viimeiseen potkuun asti. Mäissä ei happoa tunneta.

Viestin jälkeen pakkaamme tavarat ja lähdemme ajamaan kohti Anchoragea. 600km läpi Alaska Rangen huikean vuoriston on kovaa settiä kisaviikon päälle. Päivälläkin vastaantulijoissa oli tunnin taukoja. Nyt yöllä ei liene välillä montaa liikkujaa. Pisin tankkauspisteiden ja asuintalojen väli on yli 200km. Ei parane törmäillä hirviin tai suistua tieltä. Pakkasta saattaa nimittäin taas vuoristolla olla 30 seutuun. 

Huomenna on viides päivä Iditarodissa. Kohtaamme valjakot jossain Alaskan rangen toisella puolen. Tuskin havaitsemme niistä yhtään. Olemme yksin.

Perjantaina alkaa paluulennot kohti Minneapolisia, Amsterdamia ja Helsinkiä. Huh.

Samuli    

Valjakkourheilua: MM yhdistetty, olympiajoukkue

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Yhdysvaltain presidentin mukaan nimetty Mount McKinley  on Pohjois-Amerikan korkein vuori 6195 metriä merenpinnasta. Vuori nousee perustasostaan 5500 metriä, joka on enemmän kuin mount Everestillä! Mt McKinleyn nousukorkeus on maailman vuorista suurimpia. Ei ihme, että Athabascan intiaanit kutsuivat vuorta ”The High One” , ”Korkea”.  Alaska Range vuoristo kulkee 960 kilometriä, koko alaskan poikki. Valtatie kolme menee vuoristoon läpi; tie Anchoragesta Fairbanksiin.

Dan oli tullut vastaan Minneapolisin lentokentälle. Hän nauroi lasin takana kaksikerroin, kun soitin hänelle, että olimme unohtaneet ottaa laukut hihnalta. Mukana oli toki tärkeimmät, koirat, sukset ja pulkka. Olli meni tullista takaisin ja kävi hakemassa laukut. Virkailija oli kysynyt onko laukuissa lisää koiria.

Koirat oli hyvässä kunnossa. Veimme ne ulos ja kumpikin teki tarpeensa hankeen. Minneapolisissa oli talvi. Syötimme koirat ja laitoimme takaisin matkalle ruumaan. Dan käytti meitä kaupungilla; opetti heti Ollille Amerikan tapoja. Syömään Ihopiin herkkuja!  Dan oli hommannut koirille ruokaa. Nimittäin Amerikan Yhdysvallat ei anna tuoda maahan mitään Eurooppalaista lihaa BSE pelon vuoksi. Survoimme 15kg yhdysvaltalaista Eaglea pikkupusseissa Danin antamaan pieneen matkalaukkuun. Loput laitoin reppuni selkämykseen. Minua huippasi, aika pahasti. Piti ravistella itteä, ettei olisi taju mennyt. Syöminen ja runsas juominen auttoi.

Lento Anchorageen kesti kuusi tuntia. Perillä kahden jälkeen yöllä nälkä yllätti taas, joten päätimme tukea paikallista mäkkäriä. Väsymys oli aika hurja, mutta uni ei silti tullut heti. Päässä pyöri, tai ehkä sänky, sitä oli vaikea erottaa.

 

Helsinki-Vantaalla

 

Anchoragen aamu oli upea. Kävin puolen tunnin lenkillä. Aurinko paistoi, räystäät tippuivat. Pyöräteistä päätellen paikallisessa aurauskalustossa ei ollut hurraamista.

Parin tunnin ajelun jälkeen neliveto Fordimme kivutessa mäen selkää ylös Se näkyi edessä, Mount McKinley! parinsadan kilometrin päässä oleva vuori näkyi selvästi, kuin leveä hammas erämaassa. The High Onen lähestyessä alkoi koko vuorijono hahmottua kaikessa komeudessaan. Tie oli autio ja lähes tyhjä. Ajoimme keskellä aurinkoista, kirkasta päivää ja vastaantulijoissa saattoi olla tunnin väli. Lähimmillään tie kulki 30 mailin päästä Korkeasta. Se vaikutti olevan paljon lähempänä.

 

Alaskan Rangea

 

Illan hämärtyessä aloimme lähestyä Anchoragea. Alaskan Range näkyi yhä, matkaa liki 300 kilometriä ja vuoristo näkyi silti selvästi. Suomalaisella järjellä ei voi käsittää miten niin pitkän matkan voi nähdä. Ilmeisesti 18- c pakkasilmassa ei ollut liikaa utua, kosteutta haittaamassa näkyvyyttä.

 

Korkein kohta Alaskan Range ylityksessä. Ylänköaakso kahden vuorijonon välissä.

 

Fairbanksissa menimme heti ruokakauppaan. Anchoragen kokemuksella tiesi, että oli pakko hommata aamupalaa. Super 8 aamupalassa ei ollut hurraamista. Kahvi oli hyvää ja tuoretta, mutta muusta tuorepuolesta ei tarvinnut edes haaveilla. Jellyä paketissa, rasvatonta jogurttia, voitonta leipärasvaa, valkoista paahtoleipää. Eipä siinä, varmaan pysyy hoikkana ja terveenä tuommoisella hiilihydraattisetillä, kun ei rasvaakaan näy missään…

Nyt ei tarvinnut houkutella unta. Luin Nesbota, mutta neljältä Merrin herättäessä minut huomasin, että uni oli korjanut miehen aika pikaisesti. Käytin koirat pissalla. Illalla oli oma nälkä mennyt ymmärryksen edelle ja unohdin juottaa koirat ajoissa. Niimpä pissattaminen oli edessä keskellä yötä. Raikas -25 pakkasilma jäädytti nenäkarvat välittömästi. Upeaa, täydellistä raikasta ilmaa. Uni jatkui vielä kolme tuntia, kunnes Merriä pissatti taas. Oli aika herätä ja herättää syvällä nukkuva Olli.

Poikani on paranemassa. Reilu pari vuorokautta suonensisäisessä virus ja bakteerilääkehoidossa on kai alkanut auttaa. Diagnoosi oli yhä yhtä tarkka kuin lääkäri isän tekemä. Tai oikeastaan epätarkempi. Sen tietää vasta jälkikäteen. Ei viitsi alkaa täältä käsin tietämään yhtään enempää, kun ei voi auttaa. Poika on kuitenkin ollut koko ajan virkeä ja leikkivä. Terhi on toiminut ihailtavan taitavasti pojan hoidossa.

Tassurasvalla on tervetta. Anhoragen suolalla sulatetut hotellin portaat oli huono juttu tassuille. Onneksi Olli älysi suolan ja minä älysin pestä koirien tassut. Tassurasvaa päälle, niin ei halkeamia tule. Lentomatkustamisen jälkeen lihasvoiteelle on käyttöä. Käsien kuiva ihokin tykkää voiteesta. Hajunpoistajan matkasta jättäminen oli paha virhe. Yusen konsentroitunut virtsa hotellin kokolattiamatossa haisisi paljon vähemmän, jos päälle ruiskuttaisi RelaxantAnimal hajunpoistajaa.

                                         Olli ja Merri sillalla. Kaiteen takana 100m pudotusta                                                     jäätyneeseen purouomaan

Samuli

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Valjakkourheilua14: Alaska-vinkkejä pakkasliikuntaan

Nyt se on sitten tehty; päätös lähteä Alaskaan valjakkohiihdon MM-kisoihin valmistui marraskuun lopussa. Olin vakuuttunut koiristani ja reissusuunnitelmat näyttivät onnistuvan. Lennot on varattu. Helmikuun lopussa starttaamme Helsinki-Vantaalta kohti Amsterdamia, Seatlea ja Anchoragea. Handleriksi matkaa lähtee Olli Kolari ja kisakoirat Akiina`s Åfrid ”Merlene” ja Yuse.

Tulen kertomaan tässä blogissa matkaan valmistautumisesta ja treenistä. Kahden viikon matkan aikana ja kisapäiviltä kirjoitan raportin joka päivä. Tuoreet uutiset suoraan Fairbanksista kisapaikalta.

Olen ikäni liikkunut paljon pakkasessa. Viimeiset 14 vuotta olen kulkenut töihin ja opiskelemaan pyörällä kesät ja talvet. Ivalossa asuessani matkaa työpaikalle tuli 8km. Kylmimpänä aamuna oli pakkasta 36. Silloin laitoin päälle pilkkihaalarin. Pyörän ketjut olivat jäykät ja matkalla tuli kova hiki. Vaatetta oli liikaa päällä. Silti nenänpää jäätyi. Silloin päätin pakkasrajaksi työmatkaliikuntaan 25 astetta.

Olennaisinta pakkaliikunnassa on vauhti (käytännössä työteho) ja vaatetus.
Kerrospukeutuminen on kylmässä kaiken lähtökohta. Siitä ei liene paljoa lisää kerrottavaa. Jokaisella on omat mieltymykset ja on yksilökohtaista kuinka paljon tarvitsee vaatetta.

Minulla jäätyy sormet ja varpaat herkästi. Jos on 20 pakkasta joudun työmatkalle laittamaan käteen suuret vuorelliset nahkakintaat, joiden sisään laitan huopavuoren ja alimmaiseksi käteen hiihtohanskat. Hiihtäessä samassa lämpötilassa riittää yhdet lämpimät hiihtohanskat. Ero johtuu siitä, että hiihtäessä työteho on paljon kovempi ja elimistön lämmöntuotto on huomattavasti isompi kuin työmatkapyöräilyssä. Vastaavasti juostessa lämmöntuotto on vieläkin kovempaa ja vauhdin ollessa hitaampi, pakkasen viilennysteho on pienempi.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee hikoilu. Jos pakkasessa juoksee tai hiihtää on erittäin vaikea laittaa semmoinen määrä vaatetta päälle, ettei hikoile kaikkia kamppeita märäksi. Käytännössä sisällä pitäisi lämmitellä elimistö aivan lämpimäksi ennen lenkkiä ja silti lenkin alussa tuntuisi hyvin kylmältä. Eli todellisuudessa pakkasessa urheillessa kamppeet kastuu aina. Ainoastaan kilpailuun voi laittaa riittävän vähän päälle. Lenkillä on aina liikaa vaatetta. Silti pysähtelyyn ei ole varaa. Hiihtolenkillä olen huomannut, että kahden minuutin pysähdys on aivan liikaa. Silloin sormet jäätyy. Jos on kaukana kotoa ainut konsti saada sormet lämpimäksi on saada koneeseen tehoa, eli heti liikkeelle ja kovaa. Lisäksi joutuu usein pyörittämään käsiä olkavarresta tai pumppaamaan hartioista, että sormiin asti menee lämmintä verta. Sormien lämmitessä kihelmöinti ja joskus kipu on kovaa. Kylmässä hiihtäessä tärkeä turvallisuuskysymys on ettei kaadu tai tule liikuntakyvyttömäksi. Paikalle jäädessä hengenvaarallinen hypotermia tulee äkkiä.

Liikunnan loputtua on tärkeä vaihtaa kuivat vaatteet päälle välittömästi. Itse olen harrastanut ”norjalaisia” marraskuun alusta lähtien kolmesti viikossa Kuopion moottoritien varressa. Se tarkoittaa pakkasessa pikkuhoususilleen riisumista ja vaatteiden vaihtoa. Kuljen kotoa 9km kickbikella moottoritien linja-autopysäkille, josta työmatkakuljetus ottaa minut kyytiin. Pysäkillä heitän kropan paljaaksi ja vaihdan repusta kuivat, puhtaat vaatteet päälle. Sen jälkeen istun tunnin autossa, ennen kuin olen Varkaudessa työpaikalla.

Kylmäasiantuntijat ja lääkärit varoittelevat liikkumasta liian kylmässä. Olen perehtynyt asiaan lukemalla kirjallisuutta, keskustelemalla asiantuntijoiden kanssa ja itse käytännössä. Hyvin kylmässä olennaista on liikunnan teho. Jos hengittää tiuhaan hyvin kylmää pakkasilmaa on vaara kuormittaa keuhkoja ja sydäntä liikaa. Pakkasilma on aina absoluuttisesti erittäin kuivaa. Vaikka kosteusprosentti olisi yli 90 on absoluuttinen ilmankosteus pieni. Kosteusprosentti tarkoittaa, kuinka paljon ilmaan tietyssä lämpötilassa on sitoutunut vettä maksimaaliseen sitoutumismäärään verrattuna. Kylmään ilmaan pystyy sitoutua vettä erittäin vähän. Näin pakkasilma on aina kuivaa. Kuiva ilma on haitallista keuhkoille ja keuhkoputkien värekarvatoiminnalle. Kova liikunta pakkasessa on suoraan astmatesti. Jos on astma, niin tehokkain provokaatio saada astmaoireet esiin on kova liikunta pakkasessa. Syy on ilman kuivuus. Ilman kostuttamiseen on hyvä konsti; nenähengitys. Nenän kautta hengittäessä ilman kostutus on täydellistä. Ilma lämpeää hyvin ja sitoo sitten paljon vettä ja lisäksi nenän lokerostot ja limantuotanto kostuttaa ilman sataprosenttisesti. Toinen hyvä asia on, että nenähengitys rajoittaa liikunnan tehoa väkisin. Yleensä joutuu vaihtamaan nenähengityksestä suuhengitykseen, kun ilmavirtaus menee yli 35 litraa minuutissa. Suunkautta urheilja voi hengittää jopa 200 litraa minuutissa. Nenähengityksellä ei taatusti liiku pakkasessa liian kovaa ja samalla varmistaa täydellisen ilman kostutuksen ja lämmittämisen. Mikään lisälaite ei pysty vastaavaan kuin nenä.

Kun hengittää nenän kautta kylmässä on limantuotto taattua. Nenästä tulee jatkuvasti limaa. Nenän limakalvojen solut tuottavat kylmässä runsaasti limaa. Se on normaalia. Itse sanon, että uusi tuore lima korvaa vanhan ja likaisen. Asian huomaa konkreettisesti jos on flunssa. Silloin nenästä tulee keltaista räkää. Kun vähän käy kevyesti tallustelemassa pihalla, ensin saa niistä keltaisen lian pois ja lopulta tulee kirkasta limaa. Siinä on röörit ja poskiontelot putsattu!


Yksi ihanuus pakkasliikunnan jälkeen on Relaxant lihastenrentouttaja. Olen käyttänyt sitä ensimmäisen kerran 16 vuotta sitten. Voiteen hajusta tulee mukavat muistot; pakkasliikunnan jälkeisestä lämmöstä talon sisällä, lihasten hieromisesta ja mukavasta pehmeästä raukeudesta lihaksissa. Voide ei kuumota tai kirvele. Se tuntuu sopivan pehmeälle ja saa hyvin rentoutumaan koko kropan. Suorastaan luksusta on lenkin ja suihkun jälkeen istahtaa alas ja hieroa lihaksiin Relaxant lihastenrentouttajaa ja jäädä sohvaan loikoilemaan. Koko kroppaan valuu suloinen lepo.                                         
                                                                                                Jeriksen kisassa oli kylmää, tuuli ja -18.

Valjakkourheilua14: Alaska-vinkkejä pakkasliikuntaan

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Lokakuun 27. tuli äkkiä. Lauantai aamuna lähdettiin kohti Saksaa meidän vanhalla kunnon Toyota Avensiksella. Isomman auton vika pakotti vaihtamaan alle Aven. Se tarkoitti, että koirakärry oli pakko ottaa matkaan. Olin särkenyt sen sähköjohdon kesällä. Ajelimme ensiksi Tikkakoskelle setäni luo. Hän on varsinainen tekniikan ihmeseppä. Koirakärry nostettiin autonosturilla ylös ja alettiin selvittää missä järjestyksessä kaikki yhdeksän katkennutta piuhaa pitäisi liittää…Homma oli valmis alle kahdessa tunnissa ja vielä oltiin aikataulussa ehtiä iltalaivaan. Ja ois hyvin ehdittykin ellen olisi Tampereen kohdalla ajellu puolituntia väärään suuntaan…

Sunnuntaiaamu Tukholmassa oli kaunis, pakkasta viisi astetta ja vähän lunta. Tie oli kuiva ja hyvillä kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin. Ajelimme vaimoni serkun luo Etelä-Ruotsiin Hjon pikkukaupunkiin. Isäntäperheen talo Villa Björkenäs oli upea. Kauneimpia talonpaikkoja mitä olen ikinä nähnyt. Kilometri Vätternin rantaan, lehmusmetsät, traktorit pellolla ja tuuli kovempi kuin tuntureilla.
Maanantai aukeni sateisena. Tuuli jatkui kovana Skåneen asti. Pidimme siellä pienen ruokatauon. kävin juoksemassa vesisateessa 5km treenin kaupungin kaduilla. Maha toimi hyvin, vaikka kiskoin lenkin heti ruuan päälle. Tanskan salmen silloilla hirmuinen tuuli väänsi autoa kohti kaidetta.

Tanska on pimeä maa. Pimein maa, jossa olen Euroopassa käynyt. Moottoriteillä ei katuvaloja tunneta. Hieman halju tunne ajaa kärryn kanssa 130km/h kolmikaistaisella ruuhkaisella moottoritiellä vesisateessa säkkipimeässä. Tarrauduin mahdollisuuksien mukaan aina jonkun rekan perävaloihin, niitä oli helppo seurata. Muuta ei sitten Tanskassa näkynytkään, pyyhkijät ja punaiset perävalot. 14 tunnin ajon jälkeen saavuimme yöllä perille majapaikkaan Saksan Meldorfiiin. Olimme vuokranneet talon vinttihuoneiston vajaaksi viikoksi.

Tiistaina lähdimme tutustumaan kisareitteihin. Kartta oli unohtunut kotiin. Onneksi yksi järjestäjä oli paikalla ja antoi ohjeita reitin löytämiseksi. Aika hurjalta vaikutti kisapaikka; Saksalaiseen lehtimetsään meni pari tietä, joiden risteykseen oli tarkoitus rakentaa kisakeskus. Yhtään parkkipaikkaa ei ollut missään, kaikki autot oli ilmeisesti tarkoitus parkkeerata teiden varteen, 320 kilpailijaa avustajineen ja 1200 koiraa. Itse kisareitti oli kokemus. Alkupätkällä oli neljä metriä kapea silta rautatien yli. Mukulakivinen silta hirvitti alkuun, olihan siihen tulossa kisaliikennettä kahteen suuntaan. Menevät ja tulevat valjakot… Reitti koostui kahdesta vinosuunnikkaasta, joiden muutaman kulman mutkat oli tosi jyrkkiä ja vesisateen pehmittämän mudan liukastamia. Kaikkien risteysten löytäminen ei sitten mennyt ihan putkeen. Tajusin sen viimeistään perjantaina, startin aattona, kun kaikki reitin merkit oli laitettu paikoilleen. Minulla oli koirat hyvässä iskussa. Merrikin oli vetänyt kaikki treenit hyvin, kolme kertaa reitin läpi; paitsi väärän reitin! Viimeiselle lenkille kääntymisen olin opettanut väärin.

Keskiviikkona treenasin koirat reitillä uudestaan. Hirmuinen vauhti, liukkaassa mudassa. Kickbikessa oli alla väärät renkaat, vaikka olin edeltävän iltana vaihtanut pitävämmän kumin eteen. Oli pakko lähteä etsimään renkaita jostain kylästä. Meldorf-Burg seutu on Pohjois-Saksassa täysin maatalousaluetta. Pieniä kaupunkeja, tuulimyllyjä valtavasti, kaupat pieniä . Rovaniemeltäkin löytäisi helpommin maastopyörän renkaan. Treenin jälkeen tulimme majapaikkaan, oli jo pimeä, kaikki väsyneitä. Parkkipaikalla nousin autosta irrottaakseni koirakärryn. Sitä ei ollut missään! Kärry oli irronnut jossakin matkan varrella. 15 km läpi usean kylän, lukemattomien risteysten, yli rautatiekiskojen ja koirat oli kärryssä! Eikun takas. Kärry löytyi poikittain keskellä tietä, 100m lähtöpaikasta. Onneksi kisapaikka oli korvessa kuoppaisen hiekkatien päässä. Olin kai unohtanut kiinnittää vetoaisan nupin kunnolla. Koirat oli ehjiä. Renkaan osto siirtyi seuraavalle päivälle.

Torstai oli lepopäivä. Käytiin katsomassa Seehundstationilla Pohjanmeren hylkeitä. Upeita otuksia. Illalla ajelimme Meldorfiin, josta löytyi pyöräkauppa. Sopiva rengaskin löytyi. Alkaessani maksaa rengasta huomasin, että visa-kortti puuttui lompakosta. Siinä sitä myyjälle selittämään. Keksin, että kortti saattoi olla paikallisessa ruokakaupassa, jossa olin edellisenä iltana käynyt lasten kanssa ruokaostoksilla. Pienen kyselyn jälkeen ystävällinen kaupan myyntivastaava kiikutti kortin minulle. Se oli jäänyt maksupäätteeseen. Rengaskin saatiin maksettua. Mutta voi niitä Meldorfin pikkukatuja. Pyöräliike oli ahtaalla sivukadulla. Ajoin takaisin kaupungin pääväylälle korttelikatuja pitkin. Niillä mahtui hädintuskin yksi auto kulkemaan. Yhdessä risteyksessä oli Mercedes tulossa vastaan, oli pakko peruuttaa ja väistää sitä. Kräsh, takana ollut pienen Toyotan keula ei tykännyt siitä. Hieman lohdutti, kun huomasin että Mese oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. ..

Perjantaiksi sain alle kunnon renkaat kikkariin. Pito ja kellunta oli niissä hyvää tasoa. Mutaa oli paikoitellen paksusti. Se treeni ei sitten mennyt ihan putkeen. Koirat ei tajunnu miks ei saakaan kääntyä oikealle kaikkien muovinauhojen läpi. Siinä oli Yuselle selittäminen, että mennään eteenpäin. Kyllä ne sen oppi.

Lauantaina ennen starttia hieman jännitin miten koirat menee kaksisuuntaisen pätkän. Kisareitillä oli 500 metriä kaksisuuntaista uraa, joka oli jaettu kahtia keskeen mutaan tökätyillä harjaterästangoilla. Osa niistä oli kärjestään teroitettuja. Harjateräksien väliin oli vedetty muovinauhaa. Kai ne koirat osaa kaistat lukea…
Merri oli pelokas aamupäivän ennen starttia. Häntä koipien välissä, selkä köyryssä. Tyypillistä, mutta ei niin yhtään sitä räyhäkkää kovaa, rohkeaa Merriä. Tajusin myöhemmin, että se oli epävarma, koska minä olin epävarma. Lisäksi reitin väärä opettaminen oli huono juttu. Kisa oli jännittävä. Mutaa lensi alusta lähtien. Mutkat ajoin kovaa. Koirat osasi reitin, paitsi siinä kohtaa, jossa olin edeltävänä päivänä oikaissut, kun vein koirat oppimaan oikeaa reittiä. Kuvaajat lensi aaltona lakoon, kun koirat juos niitä kohti. Tais se katsojien ja kuvaajien väistöliike saada koirat kääntymään oikealle baanalle. Ei ne mun huutoa kuunnelleet. Merri ei hässään jälkeen mennyt täysillä. Yhdessä alamäessä se jopa kurkki taaksepäin ja meinasi alkaa jarrutella. Kannustamalla sain koirat juoksemaan paremmin. Maalissa Vesku tuli sanomaan, että oon mitalitaistossa kiinni ja Moen on 20 sekkaa takana. Harmitti sähläys. Kolmanteen sijaa seitsemän sekuntia ja kärkeen 15. Olin sarjassani paras suomalaisista, kuudentena 43 kilpailijan joukossa.

Illalla sain kasvattajalta hyviä ohjeita: Seuraavana päivänä mitaleille, usko ittees ja ole itsevarma niin koiratkin uskoo ja juoksee kunnolla. Mietiskelin sitä. Halusin Merrille takaisin sen menohalut.

Sunnuntai oli hyvä päivä heti aamusta alkaen. Viikon sähläykset oli takana, oltiin kisassa. Merri oli hyvässä iskussa, häntä pystyssä ja rohkeana. Joukkueenjohtaja tuli avustamaan lähtöön siirtymisessä. Meidän auto oli siellä jonon viimeisenä, kilometri lähtöviivalle. Merri ja Yuse veti starttiin siirryttäessä ihan hurjana. Sanoin Kurrelle, että nyt Merri on sitä mitä pitää. Lähdön lähellä oli tyttäreni pitämässä kikkaria pystyssä. pikkuveli alkoi töniä sitä. Jolloin minulla paloi hihat ja ärähdin, että riitely loppuu siihen. Niin loppui, ja niin loppui myös Merrin rohkeus. Se meni täydelliseen paniikkiin neljä minuuttia ennen starttia, minun käytöksen takia. Sain koiran koottua ennen starttia, viivalla se seisoi jo rohkeana. Lähtösuora oli täynnä väkeä, aidan vierustat oli kansoitettu täyteen. Kyllä Merri juoksi, mutta ei parastaan. Kuraa oli lauantaitakin enemmän.

Hieno kisa. Viides sija Euroopan parhaiden seassa ei ole huono. 13 sekuntia mitaliin jäi harmittamaan. Merri kun olis juossu kunnolla… Tiesin, että näillä koirilla mennään talvella lujaa. Mutta kulkeeko Merri kisoissa täysiä. Alaskan päätös ei ollut vieläkään selvä. En lähtisi reissuun, jos Merrin kulkeminen jää epävarmaksi. Merri on huippukoira, kun vaan isännän saa pelaamaan. Lapsille pitää puhua niin, ettei koirat pelkää. Kuten Kurre, Suomen joukkueenjohtaja sanoi: -”Huomasin heti missä Merrin käytös muuttui”. Sun puhetyyli vaihtui… Keskeytin kurren: -”Niin, kun puhuin vaimolleni ja sitten karjaisin riiteleville lapsille”.

Milloinkahan sitä oppisi käyttäytymään rauhallisemmin.

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Paljon on tapahtunut viime kevään jälkeen. Lauman nuoret urokset ottivat yhteen kesän alussa. Vaimo oli sinä päivänä Helsingissä kuuntelemassa koirakuiskaajaa. Töistä tultua en jostain ihmeen syystä mennyt heti koiratarhalle. Kun olin syönyt ja lähdin katsomaan koiria, huomasin heti tarhaa lähestyessä jonkin olevan vialla. Oli hiljaista. Koirani eivät olleet koskaan hiljaa, kun lähestyin tarhaa. Minä tiesin niille treeniä ja yhteistä kivaa touhuamista. Nyt oli hiljaista, Yuse ei hyppinyt, Merri oli tarhan takareunassa ja Roni istui hiljaa verkon vieressä. Näin, että on tapeltu ja pokien ottaneen yhteen. Kummatkin urokset olivat kuivuneen veren tahrimia, Ronilla oli pää täynnä naarmuja, Yusen vammat olivat pahempia. Sen kaulaan oli purtu ja nahka roikkui pahasti. Rintakehä oli auki kahdesta kohtaa, kyynärpää oli revitty ja ranteessa neljä pahaa reikää. Veri oli tullut Yusen kaulasta. Kävelin sisälle koira perässä; siitä alkoi Yusen taistelu elämästä. Koira oli shokissa. Sen tajunta meinasi häipyä, kun se tutisi pesuhuoneessamme hiljaa silmät kiinnija. Onneksi sain kaverilta ja eläinlääkäriltä apua. Yuse saatiin tippaan, kipulääkittyä ja nestehukka korvattua.

Akuuttivaihe oli ohi muutamassa tunnissa ja aamulla näytti, että Yuse selviää vuodosta. Siitä alkoi kova työ haavojen parantamiseksi. Pelkäsin jatkuvasti, että infektio voi tappaa koiran tai vähintään tuhota pahasti purrun ranteen. Nyt ,täytyy myöntää, oli tarvetta antibiootille. Yuse sai viisi päivää antibioottia suun kautta. Haavat eivät tulehtuneet. Kiitos antibioottihoidon ja tehokkaan paikallishoidon. Kaulan haavaa huuhtelin 1-3 kertaa päivässä parin viikon ajan, kunnes reiät menivät kiinni.

Pesin haavoista käsillä pois katteen. Puhdistin haavat Jodiliuoksella, Betadinella. Kaulan reikiin pumppasin nahan alle vettä ja Betadine-liuosta ja huuhtelin moskat pois. Syvät reiät täytin lopuksi hunajalla. Männyn pihkaa käytin pinnallisiin haavoihin ja korvan ruhjeisiin. Kaikki haavat paranivat hyvin. Yusen elämän suurin voitto oli siinä- selvitä ehjänä hengissä.

Aloitin treenaamisen elokuun alussa. Koko elokuu meni hyvin ja koko tiimi pysyi terveenä. Kunto nousi kaikilla hyvin. Koirat olivat innokkaita. Neljän viikon treenin jälkeen juoksin kaverin kanssa Cooperin testin, 3360m, ei aivan tavoitetta, mutta suunta oli hyvä. Syyskuussa iski flunssa, joka esti treenin lähes kahdeksi viikoksi. Kova yskä kesti sitten lähes kaksi kuukautta. Yskä ei estänyt liikkumista, mutta kuitenkin jouduin välttämään itselle kovimpia treenejä.

Syyskuun lopussa oli Mäntsälän lähellä Ohkolassa koirajuoksun SM kilpailut, jossa juoksin Yusen kanssa toiseksi. Vuosikkaalla koiralla SM hopeaa. Viestissä oli jo tulossa seuramme ( KPSH ry) ensimmäinen viestimitali, mutta sähläykseksi meni. Juoksin Merrin kanssa ensimmäisen osuuden, jolta tulimme vaihtoon reilussa johdossa, seuraavien joukkueiden vielä ollessa metsän siimeksessä. Joukkueemme rookie aloitti toisen osuuden hyvin ja lähestyi vaihtoa hyvissä asemissa. Kuitenkin juuri ennen vaihtoeluetta koira tuumasi jäävänsä juomaan lammikosta. Juoksijamme jatkoi matkaa ilman koiraa; vaihtovirhe. Asiantuntevan yleisön huutaessa ohjeita juoksijamme takaisinpaluu ja koiran tuonti vaihtoalueelle vei aikaa. Olli lähti sitten viimeiselle osuudelle Yusen kanssa mielestäni mitalin suhteen lähes toivottomassa asemassa. Päätin käydä autollani ennen Ollin maaliintuloa, mutta jäin sitten juttelemaan matkan varrella tutun kanssa. Paikka oli reitin vieressä ennen maaliviivaa. Hetken kuluttua kuulin yleisön huutavan kannustusta. Olli ja Yuse lähestyivät maalia hurjalla juoksulla ja yllättäen kolmantena. Meille oli tulossa seuran ensimmäinen valjakkourheilun viestimitali! Huusin: Hyvä Olli! Jolloin koirani Yuse kääntyi välittömästi minua kohti ja jäi pyörimään radan viereen, Olli yrittäessä epätoivoisesti saada sitä eteenpäin. 20 metriä takana ollut Kymen vetokoirakerhon joukkue tuli puolella metrilla ohi juuri ennen maaliviivaa. Voi sitä Olli sadattelua maalissa. Ilme oli hirmuinen, kun hän kysyi kuka huusi Yusea. Niinpä niin, säännöt sanovat ettei koiria saa ylenmäärin kannustaa maalista. Enhän minä koiralle huutanutkaan…

Lokakuun puolivälissä oli kärryajon SM kilpailu perinteisessä paikassa Jämillä. Lähtökohdat kilpailuun oli minulla varsin jännittävät. Olin ilmottautunut halukkaaksi sulanmaan EM kilpailuihin Saksaan. Minulla ei ollut edeltävältä vuodelta mitään näyttöjä kisoista, koska Skidin kuoleman vuoksi en puoleentoista vuoteen ollut käynyt yhdessäkään kilpailussa. SM kilpailut oli viimeinen mahdollisuus antaa näytöt ja päästä kisoihin. Lisäksi taustalla oli vielä suurempi ajatus, haave päästä Alaskaan! Alaskassa pidettäisiin valjakkourheilun MM kilpailut maaliskuussa 2013. Minun koirani ovat pieniä, mutta sisukkaita, nopeita, kestäviä ja kokoonsä nähden vahvoja. Ennenkaikkea etuna pidin Yusen hurjaa luontoa ja Merrin nopeutta ja väsymättömyyttä. Täysin tietämätön olin voisiko noin pienillä koirilla pärjätä. Olin suunnitellut, että Jämin vauhdin perusteella teen päätöksen lähdenkö yrittämään Alaskan kisoihin.

Jämillä ajoin Merrillä ja Yusella kahden koiran luokassa. Kisa kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen olin neljäntenä. Aikaan olin melko tyytyväinen, mutta Merrin juoksuun en alkuunkaan. Merri passaili paljon. Hyvään aikaan nähden sijoitus neljäntenä oli sekin hienoinen negatiivinen yllätys. Seuraavaan päivään lähdin kaikki lasissa painamaan raivolla joka potkun. Vajaa kilometri ennen maalia huomasin Merrin suusta lentävän pienen vaahtopalleron ja tiesin tytön tekevän nyt töitä. Maaliin tultiin hienosti, aika parani ja nousin kolmanneksi ohi edeltävän vuoden kärryajon MM kakkosen. Sain paikan EM kisoihin Suomen A- maajoukkueessa. Ymmärsin, että koirillani riittää vauhti ja voima. Niillä voisi fysiikan puolesta pärjätä Alaskassa. Olihan Yuse Jämillä vasta vuoden ja kaksi kuukautta ja Merrikin reilut pari vuotta. Erityisesti Yuse ehtisi saada puolessa vuodessa rutkasti lisää voimaa. Olin silti epävarma. Merrin vaisuus ei vaikuttanut hyvältä.
Päätin siirtää Alaskan päätöstä myöhemmäksi. Tekisin sen Saksan EM kisojen jälkeen.


Seuraavassa blogissa kirjoitan EM kisareissusta. Siitä ei sitten tapahtumia, sähläystä ja jännitystä puuttunutkaan…

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa