Valjakkourheilua: palkintojenjako

Valjakkourheilu on alaskassa arvostettua. Iditarod alkoi eilen. Kisan voittaja saa 69 000 dollaria. Palkintorahoja jeataan yhteensä yli 800 000 taalan edestä. 30. saa vielää 1700 taalaa ja siitä eteenpäin sijoittuneet kaikki noin 1300 taalaa. Avoimen sprintin kisoissa on myös kymmenien tuhansien palkintorahoja.

Saksalainen Michael Tezner on toista kertaa kisaamassa Alaskassa. Hän on tullut lentokoneella Coloradoon 32 koiran kanssa. Coloradosta hänellä on kuorma-auto, johon kaikkien koirien lentoboksit mahtuvat. Michael on sulanmaan 8-koiran hallitseva maailmanmestari ja Norjan Holmenkollenin kisoista 2011 8-koiran valjakkoajon  mitalisti. Michael kisaa ja treenaa Alaskassa 3-4 kuukautta. Matkarahoja on mahdollista tienata ajamalla hyvin kisoissa.

Tänään North Polen kisoissa oli 4-koiran massastartti. Ennen lähtöä oli valtava mekkala 64 koiran haukkuessa lähtöviivan takana. Startin jälkeen kaikki hiljeni. Valjakot suhahtivat ohi lähes äänettömästi satojen tassujen sivaltaessa lunta. Ensimmäiseen kurviin Lena Boysen Hillestad Norjasta tuli toisena. Lena ajoi pian kärkeen ja ylivoimaiseen voittoon. Toisesta ja kolmannesta sijasta oli ankara taistelu. Seurasin kolmanneksi tulleen USA tytön kypäräkameran kuvaa koko kisan ajalta. Hän ohitti useita kilpailijoita ja ajoi pitkältä takamatkalta kiinni toisena ajavan ranskalaisen. USA ja Ranska vuorottelivat toisena, kunnes takaa tuli Ruotsin tyttö Elin, joka neljän valjakon ollessa lähes rinnakkain kapealla reitillä kiersi vasemmalta keulaan ja pakeni pian  kohti hopeaa. Tilanteessa ranskalaisen koira kaatui pahannäköisesti ja sotkeutui naruihin ja USA tyttö menetti reen tasapainon ja kävi hetken kyljellään. USA nousi nopeasti pystyyn ja oli taas kolmantena. Viimeisellä kilometrillä ranskalainen yritti monta kertaa ohi, mutta aina rinnalle päästyään USA lisäsi vauhtia. Viimeisen kerran ranskalainen lähestyi takaa juuri ennen maalia ja menikin ohi, mutta puolimetriä maalilinjan jälkeen. Video oli niin jännittävä, että vaikka itse oli nähnyt loppuratkaisun livenä, niin kylmät väreet kulkivat selässä. Järjestäjät olivat järkänneet illaksi hienon kiinalaisaterian koko kisaporukalle huoltajineen hotelli North Poleen. USA tyttö pyöritti siellä filmiään lukemattomia kertoja peräkkäin, niin ettei tainnut rukka joutamaan syömään. Kaikki kävivät katsomassa videon. IFSS President ruotsalainen Bengt Ponten oli samaa mieltä kanssani. –Even you know, what is going to happen, this is scared. – Exactly, you are right!

Kahdeksan koiran ajon voitti pikkuriikkinen nainen Kanadasta Kati Dagenais. Hänen kummankin johtajakoiran isoisä on Ari Laitisen kasvattama Diaz. Diazilla on 19 pentuetta Alaskassa. Ari Laitinen ja edesmennyt Matti Heinonen ovat ehkä Suomen merkittävimmät  jalostustyön tekijät. Pitkälti heidän ansiostaan on Suomessa nykyään niin hyvä taso valjakkoajon sprintissä. Toki löytyy paljon ja nykyään laajasti hyvää jalostusta, mutta kaiken pohjalla on jo vuosikymmeniä sitten aloitettu hyvä työ. Minun on kiittäminen Kimmo Hytöstä ja Akiina`s kenneliä upeasta jalostustyöstä ja treenineuvoista. Minun edesmennyt Skidi Akiina`s Timothy oli huippu. Tulee skidiä ikävä. Merri on skidin sisko ja huippuyksilö. Minä  onnistuin järjestämään nuorelle koiralle paljon murheita Skidin kuoleman jälkeen muutamalla   huonolla (fiaskolla) treenillä. Tarkkana. Kimmon sanoin: -Treenissä pitää silmien pyöriä kuin munakellot. Kaikki pitää huomata ja ennakoida. Mutta. Merri tulee vielä!

Kilpailujen jälkeen kentällä oli palkintojen jako. Suomeen jaettiin hiihtoluokkien naisten ja miesten sarjan kirkkaimmat mitalit. Viidelle parhaalle oli hyvät palkinnot.

Hotellimme takana 400 metrin päässä on Fairpanks Korrektional Senter. Ei liene vaikea arvata mistä on kyse jos kertoo, että rakennuksia ympäröi korkea piikkilankarullia sisältävä teräsverkkoaita, jossa lienee ollut korkeampaa teknologiaa mukana. Alueelle oli pääsy kielletty. Tien toisella puolella oli Fairpanks Youth Korrektional Fasiliti, niille nuorille karkkipussin näpistelijöille. (Kuvaa en uskalla laittaa, enkä oikein kirjoitettuja nimiä). Melko karuja rakennuksia.

Huomenna jatkuu touhu Salchassa. Kale Caseyn sanoin: -Samuli, if you dont puke in the finish, you have not skied hard enough.

Yes, huomenna vedetään täysillä ja vielä enemmän.

  

Koirien huolto ennen ja jälkeen kisan on tärkeää. Yksi perusasioista on tassujen tarkistaminen ja huolto. Itse tarkistan tassut samalla, kun levitän tassuvoidetta. Hieron anturat huolella ja tarkistan ettei ole hiertymiä tai halkeamia. Samalla on hyvä painella varvasluut. Rasitusmurtumista yleisimmät on juuri varvas tai jalkapöydän luissa. Erittäin tärkeää on hyvä ravinto. Koska USA puolelle ei saa kuljettaa eurooppalaista lihaa jouduin totuttamaan koirian etukäteen ruokaan, jota saa ostettua täältä. Nyt koirani syövät pelkästään Eagle Packia, paikallista laadukasta koiranrehua. Se on tehty samalla idealla kuin Happy Dog. Rehussa ei ole lisäaineita. Kaikki ravintoaineet tulee suoraan kuivatuista luonnosta otetuista raaka-aineista. Lopputulos: Yusen paskan määrä on ainakin kolminkertaistunut ja Merrillä tuplannut. Eilen Yuse teki automatkan jälkeen neljä isoa läjää. Kolmatta vääntäessä olin kävelemässä ohi, kun Yuse päästi äänen, jota olisin luullut ison lehmän ammumiseksi, ellen olisi ollut Alaskassa ja pakkasta -18. Uloste on pehmeää, mutta pysyy kuitenkin kasassa. Olennaista on, että sitä tulee hyvin paljon. Imeytyminen on väkisinkin huonompaa kuin Häppärillä. Terveisiä Riitalle. En laske, enkä mittaa, en varsinkaan taulukoi, mutta arvioin aisteillani. Haju on lähes normaali. Väri vaaleamman ruskeaa jossa hieman harmaan sävyä.

Ja kohta alkaa tulla kisakuvia...

Samuli

Valjakkourheilua: palkintojenjako

Valjakkourheilua 20: Salcha

 En lakkaa ihmettelemästä paikallista metsää. Kuuset ovat kapeita suikuroita, kuin satakertaisesti suurennettu karhunsammal. Suot ja mäet kasvavat vierivieressä kapeita karvaisia kuusia. Salchassa oli järeitä usean tukin kuusia. En ole missää päin Suomea nähnyt yhtä kapeita kuusia. Syynä lienee lumiset talvet.

Alaskalla on kaksi naapurimaata Kanada ja Venäjä. Venäjästä sitä ei pääse eroon, vaikka matkustaa maailman toiselle puolelle. Alaska on yhdysvaltain pohjoisin, itäisin ja läntisin osavaltio. Alaskan peninsula on niin pitkä, niemimaa länteen, että yltää itään asti.   

Aamulla kävimme testaamassa sukset GoldStream Sportilla.

Torstaina on avajaiset Fairbanksin illassa ja kisat alkaa perjantaina North Polessa. Pakkasta on luvattu 18 ensimmäiseen starttiin.

Kävimme tänään tutustumassa Salchan reitteihin. Mäkistä, mutkaista, kuivaa nihkeää pakkaslunta, havunneulasia lumessa, yes; raskasta. Loppuosan mäissä todella testataan hyvää pulkkakoiraa.

Yusen intopissa  on aiheuttanut hieman ongelmia. Esitin Ollille ratkaisuksi sandaaleja. Ollin mielestä saappaat olisi parempi.

Tänään kävi siivooja, eilen ei päästetty…

                         Salchan reiteillä tuli vastaan radantekijä. Kaveri ajaa 18 koiran valjakolla Pohjois-Amerikan mestaruuskisoissa. Ja on ylpeä siitä.

Yuse boxitettiin. Nyt menee kaikilla paremmin. Sukat pysyy kuivana, koirat rauhallisena ja isäntä saa pitää hermonsa.

Eilen aamulla tavaroita purkaessa havaitsimme, että pulkka on hajonnut. Aisan kiinnikekoukku on katkennut lentokoneessa. Vielä ei oo löydetty korjaajaa.

Samuli

Valjakkourheilua 20: Salcha

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Yhdysvaltain presidentin mukaan nimetty Mount McKinley  on Pohjois-Amerikan korkein vuori 6195 metriä merenpinnasta. Vuori nousee perustasostaan 5500 metriä, joka on enemmän kuin mount Everestillä! Mt McKinleyn nousukorkeus on maailman vuorista suurimpia. Ei ihme, että Athabascan intiaanit kutsuivat vuorta ”The High One” , ”Korkea”.  Alaska Range vuoristo kulkee 960 kilometriä, koko alaskan poikki. Valtatie kolme menee vuoristoon läpi; tie Anchoragesta Fairbanksiin.

Dan oli tullut vastaan Minneapolisin lentokentälle. Hän nauroi lasin takana kaksikerroin, kun soitin hänelle, että olimme unohtaneet ottaa laukut hihnalta. Mukana oli toki tärkeimmät, koirat, sukset ja pulkka. Olli meni tullista takaisin ja kävi hakemassa laukut. Virkailija oli kysynyt onko laukuissa lisää koiria.

Koirat oli hyvässä kunnossa. Veimme ne ulos ja kumpikin teki tarpeensa hankeen. Minneapolisissa oli talvi. Syötimme koirat ja laitoimme takaisin matkalle ruumaan. Dan käytti meitä kaupungilla; opetti heti Ollille Amerikan tapoja. Syömään Ihopiin herkkuja!  Dan oli hommannut koirille ruokaa. Nimittäin Amerikan Yhdysvallat ei anna tuoda maahan mitään Eurooppalaista lihaa BSE pelon vuoksi. Survoimme 15kg yhdysvaltalaista Eaglea pikkupusseissa Danin antamaan pieneen matkalaukkuun. Loput laitoin reppuni selkämykseen. Minua huippasi, aika pahasti. Piti ravistella itteä, ettei olisi taju mennyt. Syöminen ja runsas juominen auttoi.

Lento Anchorageen kesti kuusi tuntia. Perillä kahden jälkeen yöllä nälkä yllätti taas, joten päätimme tukea paikallista mäkkäriä. Väsymys oli aika hurja, mutta uni ei silti tullut heti. Päässä pyöri, tai ehkä sänky, sitä oli vaikea erottaa.

 

Helsinki-Vantaalla

 

Anchoragen aamu oli upea. Kävin puolen tunnin lenkillä. Aurinko paistoi, räystäät tippuivat. Pyöräteistä päätellen paikallisessa aurauskalustossa ei ollut hurraamista.

Parin tunnin ajelun jälkeen neliveto Fordimme kivutessa mäen selkää ylös Se näkyi edessä, Mount McKinley! parinsadan kilometrin päässä oleva vuori näkyi selvästi, kuin leveä hammas erämaassa. The High Onen lähestyessä alkoi koko vuorijono hahmottua kaikessa komeudessaan. Tie oli autio ja lähes tyhjä. Ajoimme keskellä aurinkoista, kirkasta päivää ja vastaantulijoissa saattoi olla tunnin väli. Lähimmillään tie kulki 30 mailin päästä Korkeasta. Se vaikutti olevan paljon lähempänä.

 

Alaskan Rangea

 

Illan hämärtyessä aloimme lähestyä Anchoragea. Alaskan Range näkyi yhä, matkaa liki 300 kilometriä ja vuoristo näkyi silti selvästi. Suomalaisella järjellä ei voi käsittää miten niin pitkän matkan voi nähdä. Ilmeisesti 18- c pakkasilmassa ei ollut liikaa utua, kosteutta haittaamassa näkyvyyttä.

 

Korkein kohta Alaskan Range ylityksessä. Ylänköaakso kahden vuorijonon välissä.

 

Fairbanksissa menimme heti ruokakauppaan. Anchoragen kokemuksella tiesi, että oli pakko hommata aamupalaa. Super 8 aamupalassa ei ollut hurraamista. Kahvi oli hyvää ja tuoretta, mutta muusta tuorepuolesta ei tarvinnut edes haaveilla. Jellyä paketissa, rasvatonta jogurttia, voitonta leipärasvaa, valkoista paahtoleipää. Eipä siinä, varmaan pysyy hoikkana ja terveenä tuommoisella hiilihydraattisetillä, kun ei rasvaakaan näy missään…

Nyt ei tarvinnut houkutella unta. Luin Nesbota, mutta neljältä Merrin herättäessä minut huomasin, että uni oli korjanut miehen aika pikaisesti. Käytin koirat pissalla. Illalla oli oma nälkä mennyt ymmärryksen edelle ja unohdin juottaa koirat ajoissa. Niimpä pissattaminen oli edessä keskellä yötä. Raikas -25 pakkasilma jäädytti nenäkarvat välittömästi. Upeaa, täydellistä raikasta ilmaa. Uni jatkui vielä kolme tuntia, kunnes Merriä pissatti taas. Oli aika herätä ja herättää syvällä nukkuva Olli.

Poikani on paranemassa. Reilu pari vuorokautta suonensisäisessä virus ja bakteerilääkehoidossa on kai alkanut auttaa. Diagnoosi oli yhä yhtä tarkka kuin lääkäri isän tekemä. Tai oikeastaan epätarkempi. Sen tietää vasta jälkikäteen. Ei viitsi alkaa täältä käsin tietämään yhtään enempää, kun ei voi auttaa. Poika on kuitenkin ollut koko ajan virkeä ja leikkivä. Terhi on toiminut ihailtavan taitavasti pojan hoidossa.

Tassurasvalla on tervetta. Anhoragen suolalla sulatetut hotellin portaat oli huono juttu tassuille. Onneksi Olli älysi suolan ja minä älysin pestä koirien tassut. Tassurasvaa päälle, niin ei halkeamia tule. Lentomatkustamisen jälkeen lihasvoiteelle on käyttöä. Käsien kuiva ihokin tykkää voiteesta. Hajunpoistajan matkasta jättäminen oli paha virhe. Yusen konsentroitunut virtsa hotellin kokolattiamatossa haisisi paljon vähemmän, jos päälle ruiskuttaisi RelaxantAnimal hajunpoistajaa.

                                         Olli ja Merri sillalla. Kaiteen takana 100m pudotusta                                                     jäätyneeseen purouomaan

Samuli

Valjakkourheilua 18: Mount McKinley

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Lokakuun 27. tuli äkkiä. Lauantai aamuna lähdettiin kohti Saksaa meidän vanhalla kunnon Toyota Avensiksella. Isomman auton vika pakotti vaihtamaan alle Aven. Se tarkoitti, että koirakärry oli pakko ottaa matkaan. Olin särkenyt sen sähköjohdon kesällä. Ajelimme ensiksi Tikkakoskelle setäni luo. Hän on varsinainen tekniikan ihmeseppä. Koirakärry nostettiin autonosturilla ylös ja alettiin selvittää missä järjestyksessä kaikki yhdeksän katkennutta piuhaa pitäisi liittää…Homma oli valmis alle kahdessa tunnissa ja vielä oltiin aikataulussa ehtiä iltalaivaan. Ja ois hyvin ehdittykin ellen olisi Tampereen kohdalla ajellu puolituntia väärään suuntaan…

Sunnuntaiaamu Tukholmassa oli kaunis, pakkasta viisi astetta ja vähän lunta. Tie oli kuiva ja hyvillä kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin. Ajelimme vaimoni serkun luo Etelä-Ruotsiin Hjon pikkukaupunkiin. Isäntäperheen talo Villa Björkenäs oli upea. Kauneimpia talonpaikkoja mitä olen ikinä nähnyt. Kilometri Vätternin rantaan, lehmusmetsät, traktorit pellolla ja tuuli kovempi kuin tuntureilla.
Maanantai aukeni sateisena. Tuuli jatkui kovana Skåneen asti. Pidimme siellä pienen ruokatauon. kävin juoksemassa vesisateessa 5km treenin kaupungin kaduilla. Maha toimi hyvin, vaikka kiskoin lenkin heti ruuan päälle. Tanskan salmen silloilla hirmuinen tuuli väänsi autoa kohti kaidetta.

Tanska on pimeä maa. Pimein maa, jossa olen Euroopassa käynyt. Moottoriteillä ei katuvaloja tunneta. Hieman halju tunne ajaa kärryn kanssa 130km/h kolmikaistaisella ruuhkaisella moottoritiellä vesisateessa säkkipimeässä. Tarrauduin mahdollisuuksien mukaan aina jonkun rekan perävaloihin, niitä oli helppo seurata. Muuta ei sitten Tanskassa näkynytkään, pyyhkijät ja punaiset perävalot. 14 tunnin ajon jälkeen saavuimme yöllä perille majapaikkaan Saksan Meldorfiiin. Olimme vuokranneet talon vinttihuoneiston vajaaksi viikoksi.

Tiistaina lähdimme tutustumaan kisareitteihin. Kartta oli unohtunut kotiin. Onneksi yksi järjestäjä oli paikalla ja antoi ohjeita reitin löytämiseksi. Aika hurjalta vaikutti kisapaikka; Saksalaiseen lehtimetsään meni pari tietä, joiden risteykseen oli tarkoitus rakentaa kisakeskus. Yhtään parkkipaikkaa ei ollut missään, kaikki autot oli ilmeisesti tarkoitus parkkeerata teiden varteen, 320 kilpailijaa avustajineen ja 1200 koiraa. Itse kisareitti oli kokemus. Alkupätkällä oli neljä metriä kapea silta rautatien yli. Mukulakivinen silta hirvitti alkuun, olihan siihen tulossa kisaliikennettä kahteen suuntaan. Menevät ja tulevat valjakot… Reitti koostui kahdesta vinosuunnikkaasta, joiden muutaman kulman mutkat oli tosi jyrkkiä ja vesisateen pehmittämän mudan liukastamia. Kaikkien risteysten löytäminen ei sitten mennyt ihan putkeen. Tajusin sen viimeistään perjantaina, startin aattona, kun kaikki reitin merkit oli laitettu paikoilleen. Minulla oli koirat hyvässä iskussa. Merrikin oli vetänyt kaikki treenit hyvin, kolme kertaa reitin läpi; paitsi väärän reitin! Viimeiselle lenkille kääntymisen olin opettanut väärin.

Keskiviikkona treenasin koirat reitillä uudestaan. Hirmuinen vauhti, liukkaassa mudassa. Kickbikessa oli alla väärät renkaat, vaikka olin edeltävän iltana vaihtanut pitävämmän kumin eteen. Oli pakko lähteä etsimään renkaita jostain kylästä. Meldorf-Burg seutu on Pohjois-Saksassa täysin maatalousaluetta. Pieniä kaupunkeja, tuulimyllyjä valtavasti, kaupat pieniä . Rovaniemeltäkin löytäisi helpommin maastopyörän renkaan. Treenin jälkeen tulimme majapaikkaan, oli jo pimeä, kaikki väsyneitä. Parkkipaikalla nousin autosta irrottaakseni koirakärryn. Sitä ei ollut missään! Kärry oli irronnut jossakin matkan varrella. 15 km läpi usean kylän, lukemattomien risteysten, yli rautatiekiskojen ja koirat oli kärryssä! Eikun takas. Kärry löytyi poikittain keskellä tietä, 100m lähtöpaikasta. Onneksi kisapaikka oli korvessa kuoppaisen hiekkatien päässä. Olin kai unohtanut kiinnittää vetoaisan nupin kunnolla. Koirat oli ehjiä. Renkaan osto siirtyi seuraavalle päivälle.

Torstai oli lepopäivä. Käytiin katsomassa Seehundstationilla Pohjanmeren hylkeitä. Upeita otuksia. Illalla ajelimme Meldorfiin, josta löytyi pyöräkauppa. Sopiva rengaskin löytyi. Alkaessani maksaa rengasta huomasin, että visa-kortti puuttui lompakosta. Siinä sitä myyjälle selittämään. Keksin, että kortti saattoi olla paikallisessa ruokakaupassa, jossa olin edellisenä iltana käynyt lasten kanssa ruokaostoksilla. Pienen kyselyn jälkeen ystävällinen kaupan myyntivastaava kiikutti kortin minulle. Se oli jäänyt maksupäätteeseen. Rengaskin saatiin maksettua. Mutta voi niitä Meldorfin pikkukatuja. Pyöräliike oli ahtaalla sivukadulla. Ajoin takaisin kaupungin pääväylälle korttelikatuja pitkin. Niillä mahtui hädintuskin yksi auto kulkemaan. Yhdessä risteyksessä oli Mercedes tulossa vastaan, oli pakko peruuttaa ja väistää sitä. Kräsh, takana ollut pienen Toyotan keula ei tykännyt siitä. Hieman lohdutti, kun huomasin että Mese oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. ..

Perjantaiksi sain alle kunnon renkaat kikkariin. Pito ja kellunta oli niissä hyvää tasoa. Mutaa oli paikoitellen paksusti. Se treeni ei sitten mennyt ihan putkeen. Koirat ei tajunnu miks ei saakaan kääntyä oikealle kaikkien muovinauhojen läpi. Siinä oli Yuselle selittäminen, että mennään eteenpäin. Kyllä ne sen oppi.

Lauantaina ennen starttia hieman jännitin miten koirat menee kaksisuuntaisen pätkän. Kisareitillä oli 500 metriä kaksisuuntaista uraa, joka oli jaettu kahtia keskeen mutaan tökätyillä harjaterästangoilla. Osa niistä oli kärjestään teroitettuja. Harjateräksien väliin oli vedetty muovinauhaa. Kai ne koirat osaa kaistat lukea…
Merri oli pelokas aamupäivän ennen starttia. Häntä koipien välissä, selkä köyryssä. Tyypillistä, mutta ei niin yhtään sitä räyhäkkää kovaa, rohkeaa Merriä. Tajusin myöhemmin, että se oli epävarma, koska minä olin epävarma. Lisäksi reitin väärä opettaminen oli huono juttu. Kisa oli jännittävä. Mutaa lensi alusta lähtien. Mutkat ajoin kovaa. Koirat osasi reitin, paitsi siinä kohtaa, jossa olin edeltävänä päivänä oikaissut, kun vein koirat oppimaan oikeaa reittiä. Kuvaajat lensi aaltona lakoon, kun koirat juos niitä kohti. Tais se katsojien ja kuvaajien väistöliike saada koirat kääntymään oikealle baanalle. Ei ne mun huutoa kuunnelleet. Merri ei hässään jälkeen mennyt täysillä. Yhdessä alamäessä se jopa kurkki taaksepäin ja meinasi alkaa jarrutella. Kannustamalla sain koirat juoksemaan paremmin. Maalissa Vesku tuli sanomaan, että oon mitalitaistossa kiinni ja Moen on 20 sekkaa takana. Harmitti sähläys. Kolmanteen sijaa seitsemän sekuntia ja kärkeen 15. Olin sarjassani paras suomalaisista, kuudentena 43 kilpailijan joukossa.

Illalla sain kasvattajalta hyviä ohjeita: Seuraavana päivänä mitaleille, usko ittees ja ole itsevarma niin koiratkin uskoo ja juoksee kunnolla. Mietiskelin sitä. Halusin Merrille takaisin sen menohalut.

Sunnuntai oli hyvä päivä heti aamusta alkaen. Viikon sähläykset oli takana, oltiin kisassa. Merri oli hyvässä iskussa, häntä pystyssä ja rohkeana. Joukkueenjohtaja tuli avustamaan lähtöön siirtymisessä. Meidän auto oli siellä jonon viimeisenä, kilometri lähtöviivalle. Merri ja Yuse veti starttiin siirryttäessä ihan hurjana. Sanoin Kurrelle, että nyt Merri on sitä mitä pitää. Lähdön lähellä oli tyttäreni pitämässä kikkaria pystyssä. pikkuveli alkoi töniä sitä. Jolloin minulla paloi hihat ja ärähdin, että riitely loppuu siihen. Niin loppui, ja niin loppui myös Merrin rohkeus. Se meni täydelliseen paniikkiin neljä minuuttia ennen starttia, minun käytöksen takia. Sain koiran koottua ennen starttia, viivalla se seisoi jo rohkeana. Lähtösuora oli täynnä väkeä, aidan vierustat oli kansoitettu täyteen. Kyllä Merri juoksi, mutta ei parastaan. Kuraa oli lauantaitakin enemmän.

Hieno kisa. Viides sija Euroopan parhaiden seassa ei ole huono. 13 sekuntia mitaliin jäi harmittamaan. Merri kun olis juossu kunnolla… Tiesin, että näillä koirilla mennään talvella lujaa. Mutta kulkeeko Merri kisoissa täysiä. Alaskan päätös ei ollut vieläkään selvä. En lähtisi reissuun, jos Merrin kulkeminen jää epävarmaksi. Merri on huippukoira, kun vaan isännän saa pelaamaan. Lapsille pitää puhua niin, ettei koirat pelkää. Kuten Kurre, Suomen joukkueenjohtaja sanoi: -”Huomasin heti missä Merrin käytös muuttui”. Sun puhetyyli vaihtui… Keskeytin kurren: -”Niin, kun puhuin vaimolleni ja sitten karjaisin riiteleville lapsille”.

Milloinkahan sitä oppisi käyttäytymään rauhallisemmin.

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Paljon on tapahtunut viime kevään jälkeen. Lauman nuoret urokset ottivat yhteen kesän alussa. Vaimo oli sinä päivänä Helsingissä kuuntelemassa koirakuiskaajaa. Töistä tultua en jostain ihmeen syystä mennyt heti koiratarhalle. Kun olin syönyt ja lähdin katsomaan koiria, huomasin heti tarhaa lähestyessä jonkin olevan vialla. Oli hiljaista. Koirani eivät olleet koskaan hiljaa, kun lähestyin tarhaa. Minä tiesin niille treeniä ja yhteistä kivaa touhuamista. Nyt oli hiljaista, Yuse ei hyppinyt, Merri oli tarhan takareunassa ja Roni istui hiljaa verkon vieressä. Näin, että on tapeltu ja pokien ottaneen yhteen. Kummatkin urokset olivat kuivuneen veren tahrimia, Ronilla oli pää täynnä naarmuja, Yusen vammat olivat pahempia. Sen kaulaan oli purtu ja nahka roikkui pahasti. Rintakehä oli auki kahdesta kohtaa, kyynärpää oli revitty ja ranteessa neljä pahaa reikää. Veri oli tullut Yusen kaulasta. Kävelin sisälle koira perässä; siitä alkoi Yusen taistelu elämästä. Koira oli shokissa. Sen tajunta meinasi häipyä, kun se tutisi pesuhuoneessamme hiljaa silmät kiinnija. Onneksi sain kaverilta ja eläinlääkäriltä apua. Yuse saatiin tippaan, kipulääkittyä ja nestehukka korvattua.

Akuuttivaihe oli ohi muutamassa tunnissa ja aamulla näytti, että Yuse selviää vuodosta. Siitä alkoi kova työ haavojen parantamiseksi. Pelkäsin jatkuvasti, että infektio voi tappaa koiran tai vähintään tuhota pahasti purrun ranteen. Nyt ,täytyy myöntää, oli tarvetta antibiootille. Yuse sai viisi päivää antibioottia suun kautta. Haavat eivät tulehtuneet. Kiitos antibioottihoidon ja tehokkaan paikallishoidon. Kaulan haavaa huuhtelin 1-3 kertaa päivässä parin viikon ajan, kunnes reiät menivät kiinni.

Pesin haavoista käsillä pois katteen. Puhdistin haavat Jodiliuoksella, Betadinella. Kaulan reikiin pumppasin nahan alle vettä ja Betadine-liuosta ja huuhtelin moskat pois. Syvät reiät täytin lopuksi hunajalla. Männyn pihkaa käytin pinnallisiin haavoihin ja korvan ruhjeisiin. Kaikki haavat paranivat hyvin. Yusen elämän suurin voitto oli siinä- selvitä ehjänä hengissä.

Aloitin treenaamisen elokuun alussa. Koko elokuu meni hyvin ja koko tiimi pysyi terveenä. Kunto nousi kaikilla hyvin. Koirat olivat innokkaita. Neljän viikon treenin jälkeen juoksin kaverin kanssa Cooperin testin, 3360m, ei aivan tavoitetta, mutta suunta oli hyvä. Syyskuussa iski flunssa, joka esti treenin lähes kahdeksi viikoksi. Kova yskä kesti sitten lähes kaksi kuukautta. Yskä ei estänyt liikkumista, mutta kuitenkin jouduin välttämään itselle kovimpia treenejä.

Syyskuun lopussa oli Mäntsälän lähellä Ohkolassa koirajuoksun SM kilpailut, jossa juoksin Yusen kanssa toiseksi. Vuosikkaalla koiralla SM hopeaa. Viestissä oli jo tulossa seuramme ( KPSH ry) ensimmäinen viestimitali, mutta sähläykseksi meni. Juoksin Merrin kanssa ensimmäisen osuuden, jolta tulimme vaihtoon reilussa johdossa, seuraavien joukkueiden vielä ollessa metsän siimeksessä. Joukkueemme rookie aloitti toisen osuuden hyvin ja lähestyi vaihtoa hyvissä asemissa. Kuitenkin juuri ennen vaihtoeluetta koira tuumasi jäävänsä juomaan lammikosta. Juoksijamme jatkoi matkaa ilman koiraa; vaihtovirhe. Asiantuntevan yleisön huutaessa ohjeita juoksijamme takaisinpaluu ja koiran tuonti vaihtoalueelle vei aikaa. Olli lähti sitten viimeiselle osuudelle Yusen kanssa mielestäni mitalin suhteen lähes toivottomassa asemassa. Päätin käydä autollani ennen Ollin maaliintuloa, mutta jäin sitten juttelemaan matkan varrella tutun kanssa. Paikka oli reitin vieressä ennen maaliviivaa. Hetken kuluttua kuulin yleisön huutavan kannustusta. Olli ja Yuse lähestyivät maalia hurjalla juoksulla ja yllättäen kolmantena. Meille oli tulossa seuran ensimmäinen valjakkourheilun viestimitali! Huusin: Hyvä Olli! Jolloin koirani Yuse kääntyi välittömästi minua kohti ja jäi pyörimään radan viereen, Olli yrittäessä epätoivoisesti saada sitä eteenpäin. 20 metriä takana ollut Kymen vetokoirakerhon joukkue tuli puolella metrilla ohi juuri ennen maaliviivaa. Voi sitä Olli sadattelua maalissa. Ilme oli hirmuinen, kun hän kysyi kuka huusi Yusea. Niinpä niin, säännöt sanovat ettei koiria saa ylenmäärin kannustaa maalista. Enhän minä koiralle huutanutkaan…

Lokakuun puolivälissä oli kärryajon SM kilpailu perinteisessä paikassa Jämillä. Lähtökohdat kilpailuun oli minulla varsin jännittävät. Olin ilmottautunut halukkaaksi sulanmaan EM kilpailuihin Saksaan. Minulla ei ollut edeltävältä vuodelta mitään näyttöjä kisoista, koska Skidin kuoleman vuoksi en puoleentoista vuoteen ollut käynyt yhdessäkään kilpailussa. SM kilpailut oli viimeinen mahdollisuus antaa näytöt ja päästä kisoihin. Lisäksi taustalla oli vielä suurempi ajatus, haave päästä Alaskaan! Alaskassa pidettäisiin valjakkourheilun MM kilpailut maaliskuussa 2013. Minun koirani ovat pieniä, mutta sisukkaita, nopeita, kestäviä ja kokoonsä nähden vahvoja. Ennenkaikkea etuna pidin Yusen hurjaa luontoa ja Merrin nopeutta ja väsymättömyyttä. Täysin tietämätön olin voisiko noin pienillä koirilla pärjätä. Olin suunnitellut, että Jämin vauhdin perusteella teen päätöksen lähdenkö yrittämään Alaskan kisoihin.

Jämillä ajoin Merrillä ja Yusella kahden koiran luokassa. Kisa kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen olin neljäntenä. Aikaan olin melko tyytyväinen, mutta Merrin juoksuun en alkuunkaan. Merri passaili paljon. Hyvään aikaan nähden sijoitus neljäntenä oli sekin hienoinen negatiivinen yllätys. Seuraavaan päivään lähdin kaikki lasissa painamaan raivolla joka potkun. Vajaa kilometri ennen maalia huomasin Merrin suusta lentävän pienen vaahtopalleron ja tiesin tytön tekevän nyt töitä. Maaliin tultiin hienosti, aika parani ja nousin kolmanneksi ohi edeltävän vuoden kärryajon MM kakkosen. Sain paikan EM kisoihin Suomen A- maajoukkueessa. Ymmärsin, että koirillani riittää vauhti ja voima. Niillä voisi fysiikan puolesta pärjätä Alaskassa. Olihan Yuse Jämillä vasta vuoden ja kaksi kuukautta ja Merrikin reilut pari vuotta. Erityisesti Yuse ehtisi saada puolessa vuodessa rutkasti lisää voimaa. Olin silti epävarma. Merrin vaisuus ei vaikuttanut hyvältä.
Päätin siirtää Alaskan päätöstä myöhemmäksi. Tekisin sen Saksan EM kisojen jälkeen.


Seuraavassa blogissa kirjoitan EM kisareissusta. Siitä ei sitten tapahtumia, sähläystä ja jännitystä puuttunutkaan…

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Valjakkourheilua 9: Treeniä ja tassujenkorjausta

Vuoden pimein aika on taas täällä. Oikeastaan Kuopijossa taitaa pimein olla ohi, kun viikon verran on saatu nauttia valkoisesta maasta.

Koiran treenaaminen jäätyneen maan aikaan on erittäin haastavaa. Kovaksi jäätyneillä sorateillä ei ole mitään mahdollisuutta juoksuttaa koiria. Tassut menee rikki nopeasti ja jäätyneet lätäköt ovat liukkaita. Liukastumavammat voivat olla pahoja. Ystävieni koirilla on liukastumisen vuoksi hajonnut mm. polven ristiside, jänteitä revennyt ja lihasrevähtymiä. Minulla on kokemusta lähinnä kynsivammoista ja tassujen kulumisesta.

Pari viikkoa sitten tuli taas testattua mitä 90% suunniteltu treeni tarkoittaa. Jääkiekossa 90% keskittyminen on Tammisen mukaan 50% suoritus. Koiran treenaamisessa (ei tarvii edes kisaa) samalla keskittymisellä pääsee 0-suoritukseen; kaikki menee pieleen. Menimme kaverini kanssa treenaamaan paikkaan, joka oli hieman kauempana. Reitti oli meille tuttu, mutta olosuhteet yllätti. Pakkasten jälkeen oli kolme päivää satanut vettä. Huomasimme, että metsätie oli sula ja maa pehmeä. Olimme vähän myöhäään liikenteessä ja alkoi juuri hämärtyä. Suunnittelimme treenin paperilla, sovimme kartalla reitin ja ohituspaikat. Muuten hyvä juttu, mutta koirat ei paperia lukeet. Siinä oli yksi lenkki, joita minun nuori narttuni Merri ei ollut ennen juossut.

Eka alamäki meni hyvin, lukuunottamatta yhtä liukahdusta, jossa lensin kickbiken kyydistä hetkeksi, mutta sain hypättyä takaisin ennen kaatumista. Tiellä oli paljon vesilammikoita. Merri juoksi loistavasti. Se kiersi lammikot summittaisesti oikealta ja vasemmalta. Usein lammikon väistöliike tuli niin viimehetkellä, että tuskin ehdin kääntää koiran kanssa samalle puolelle. Yksi iso, kymmen metriä halkaisijaltaan, lammikko oli risteyksen kohdalla. Merri juoksi suoraan lammikon keskeltä, mutta äkisti päätti kääntyä oikealle. En tiedä miten se siinä onnistui niin nopeasti, koska minun yrittäessä kääntää mukaan eturengas lipesi alta. Vettä oli vaaksan verran, mutta lammikon pohja oli jäässä. Ennen selälleen kaatumista, ehdin juuri karjaista täysillä. Merri tuli luokseni, mutta matka jatkui samantien, ja taas täysi veto päällä. Homma meni muuten hyvin, mutta vastaavanlaisia kaatumisia tuli vielä kaksi tai kolme lisää ja lopulta koira lopetti vetämisen. En edelleenkään ymmärrä mikä minua viiraa, kun en osaa lopettaa ajoissa silloin, kun homma menee pieleen.

Se 10% prosentin puute valmistautumisessa tuli siitä, kun emme käyneet kiertämässä reittiä etukäteen. Silloin jäätilanne olisi selvinnyt ajoissa… Adrenaliini humalassa matka jatkuu vaikka oma reisiluu olisi poikki…

Sanomattakin on selvää, että tuommoisen sähläyksen jälkeen on joutunut miettimään supertreeniä, kuinka koiran saa taas kulkemaan täysillä. Kyllä se tajuaa, että sama kuski on edelleen perässä. Se kaatuu summittaisesti ilman ennakkovaroitusta.

Yhden asian olen syystreeneissä oppinut. Tassuvoide on välttämätön. Jos haluaa juoksuttaa koiraa maan ollessa jäässä tassuja on seurattava päivittäin. Kulumiin ja anturoiden kuivumiseen pitää reagoida heti. Parhaiten pärjää, kun suosiolla rasvaa tassut säännöllisesti.

Meille tuli uusi koira kolme viikkoa sitten. Seisojauros Roni on sopeutunut laumaan hyvin. En ole koskaan nähnyt niin rauhallista koiranpentua. Roni on siro, jalat ovat pitkät ja suorat. Selkä on kauniisti kaareutuva, katse viisas ja tutkiva. Roni otti tulovaiheessa matsia Yusen kanssa, mutta arvojärjestyksen selvittyä kaverukset nukkuu vierekkäin ja kovatkin leikit sujuu ilman tappeluita.

Roni alkoi ontua viime viikolla. Se oli kolhaissut etujalan kynttä johonkin ja kynsi oli pahasti haljennut. Kivuliaaseen kynteen ei kärsinyt yhtään koskea. Koira piti rauhoittaa ja eläinlääkäri kuori särkyneen osan kynnestä pois. Päälle tuli paketti suojaksi. Roni tassutteli paketin kanssa rauhallisesti. Seuraavana päivän se oli kuitenkin repinyt paketin auki. Kynnen ydin oli paljaana näkyvissä pitkältä matkaa. Kynsi oli pakko suojata, että siihen ei menisi likaa ja koira voisi liikkua. Laitoin pikaliimaa kynnen ympärille ja päälle kiersin yhden kierroksen kangasteippiä. Nyt Roni juoksee maastossa täysillä ilman mitään ontumista. Pikaliimalla voi paikata kynsivammojen lisäksi myös tassujen kulumia. Jos antura pääsee kulahtamaan pahasti pikaliimaa voi laittaa kulumaan ja leikata kangasteipistä sopivan palasen päälle. Liima ja teippi lähtee kulumalla pois muutamassa viikossa ja tassu saa aikaa parantua.

Palataan lumitreenien ja koiran ravinnon merkeissä. Koiran ruokinta on ihmeellistä. Koiran syömistä on hauska seurata. Mutta tiedätkö miten ruokkia koiraa niin, että se voi hyvin? Minkälainen ravinto pitää koiran terveenä? Kuinka ravinto vaikuttaa koiran hyvinvointiin?

Valjakkourheilua 9: Treeniä ja tassujenkorjausta