Valjakkourheilua: palkintojenjako

Valjakkourheilu on alaskassa arvostettua. Iditarod alkoi eilen. Kisan voittaja saa 69 000 dollaria. Palkintorahoja jeataan yhteensä yli 800 000 taalan edestä. 30. saa vielää 1700 taalaa ja siitä eteenpäin sijoittuneet kaikki noin 1300 taalaa. Avoimen sprintin kisoissa on myös kymmenien tuhansien palkintorahoja.

Saksalainen Michael Tezner on toista kertaa kisaamassa Alaskassa. Hän on tullut lentokoneella Coloradoon 32 koiran kanssa. Coloradosta hänellä on kuorma-auto, johon kaikkien koirien lentoboksit mahtuvat. Michael on sulanmaan 8-koiran hallitseva maailmanmestari ja Norjan Holmenkollenin kisoista 2011 8-koiran valjakkoajon  mitalisti. Michael kisaa ja treenaa Alaskassa 3-4 kuukautta. Matkarahoja on mahdollista tienata ajamalla hyvin kisoissa.

Tänään North Polen kisoissa oli 4-koiran massastartti. Ennen lähtöä oli valtava mekkala 64 koiran haukkuessa lähtöviivan takana. Startin jälkeen kaikki hiljeni. Valjakot suhahtivat ohi lähes äänettömästi satojen tassujen sivaltaessa lunta. Ensimmäiseen kurviin Lena Boysen Hillestad Norjasta tuli toisena. Lena ajoi pian kärkeen ja ylivoimaiseen voittoon. Toisesta ja kolmannesta sijasta oli ankara taistelu. Seurasin kolmanneksi tulleen USA tytön kypäräkameran kuvaa koko kisan ajalta. Hän ohitti useita kilpailijoita ja ajoi pitkältä takamatkalta kiinni toisena ajavan ranskalaisen. USA ja Ranska vuorottelivat toisena, kunnes takaa tuli Ruotsin tyttö Elin, joka neljän valjakon ollessa lähes rinnakkain kapealla reitillä kiersi vasemmalta keulaan ja pakeni pian  kohti hopeaa. Tilanteessa ranskalaisen koira kaatui pahannäköisesti ja sotkeutui naruihin ja USA tyttö menetti reen tasapainon ja kävi hetken kyljellään. USA nousi nopeasti pystyyn ja oli taas kolmantena. Viimeisellä kilometrillä ranskalainen yritti monta kertaa ohi, mutta aina rinnalle päästyään USA lisäsi vauhtia. Viimeisen kerran ranskalainen lähestyi takaa juuri ennen maalia ja menikin ohi, mutta puolimetriä maalilinjan jälkeen. Video oli niin jännittävä, että vaikka itse oli nähnyt loppuratkaisun livenä, niin kylmät väreet kulkivat selässä. Järjestäjät olivat järkänneet illaksi hienon kiinalaisaterian koko kisaporukalle huoltajineen hotelli North Poleen. USA tyttö pyöritti siellä filmiään lukemattomia kertoja peräkkäin, niin ettei tainnut rukka joutamaan syömään. Kaikki kävivät katsomassa videon. IFSS President ruotsalainen Bengt Ponten oli samaa mieltä kanssani. –Even you know, what is going to happen, this is scared. – Exactly, you are right!

Kahdeksan koiran ajon voitti pikkuriikkinen nainen Kanadasta Kati Dagenais. Hänen kummankin johtajakoiran isoisä on Ari Laitisen kasvattama Diaz. Diazilla on 19 pentuetta Alaskassa. Ari Laitinen ja edesmennyt Matti Heinonen ovat ehkä Suomen merkittävimmät  jalostustyön tekijät. Pitkälti heidän ansiostaan on Suomessa nykyään niin hyvä taso valjakkoajon sprintissä. Toki löytyy paljon ja nykyään laajasti hyvää jalostusta, mutta kaiken pohjalla on jo vuosikymmeniä sitten aloitettu hyvä työ. Minun on kiittäminen Kimmo Hytöstä ja Akiina`s kenneliä upeasta jalostustyöstä ja treenineuvoista. Minun edesmennyt Skidi Akiina`s Timothy oli huippu. Tulee skidiä ikävä. Merri on skidin sisko ja huippuyksilö. Minä  onnistuin järjestämään nuorelle koiralle paljon murheita Skidin kuoleman jälkeen muutamalla   huonolla (fiaskolla) treenillä. Tarkkana. Kimmon sanoin: -Treenissä pitää silmien pyöriä kuin munakellot. Kaikki pitää huomata ja ennakoida. Mutta. Merri tulee vielä!

Kilpailujen jälkeen kentällä oli palkintojen jako. Suomeen jaettiin hiihtoluokkien naisten ja miesten sarjan kirkkaimmat mitalit. Viidelle parhaalle oli hyvät palkinnot.

Hotellimme takana 400 metrin päässä on Fairpanks Korrektional Senter. Ei liene vaikea arvata mistä on kyse jos kertoo, että rakennuksia ympäröi korkea piikkilankarullia sisältävä teräsverkkoaita, jossa lienee ollut korkeampaa teknologiaa mukana. Alueelle oli pääsy kielletty. Tien toisella puolella oli Fairpanks Youth Korrektional Fasiliti, niille nuorille karkkipussin näpistelijöille. (Kuvaa en uskalla laittaa, enkä oikein kirjoitettuja nimiä). Melko karuja rakennuksia.

Huomenna jatkuu touhu Salchassa. Kale Caseyn sanoin: -Samuli, if you dont puke in the finish, you have not skied hard enough.

Yes, huomenna vedetään täysillä ja vielä enemmän.

  

Koirien huolto ennen ja jälkeen kisan on tärkeää. Yksi perusasioista on tassujen tarkistaminen ja huolto. Itse tarkistan tassut samalla, kun levitän tassuvoidetta. Hieron anturat huolella ja tarkistan ettei ole hiertymiä tai halkeamia. Samalla on hyvä painella varvasluut. Rasitusmurtumista yleisimmät on juuri varvas tai jalkapöydän luissa. Erittäin tärkeää on hyvä ravinto. Koska USA puolelle ei saa kuljettaa eurooppalaista lihaa jouduin totuttamaan koirian etukäteen ruokaan, jota saa ostettua täältä. Nyt koirani syövät pelkästään Eagle Packia, paikallista laadukasta koiranrehua. Se on tehty samalla idealla kuin Happy Dog. Rehussa ei ole lisäaineita. Kaikki ravintoaineet tulee suoraan kuivatuista luonnosta otetuista raaka-aineista. Lopputulos: Yusen paskan määrä on ainakin kolminkertaistunut ja Merrillä tuplannut. Eilen Yuse teki automatkan jälkeen neljä isoa läjää. Kolmatta vääntäessä olin kävelemässä ohi, kun Yuse päästi äänen, jota olisin luullut ison lehmän ammumiseksi, ellen olisi ollut Alaskassa ja pakkasta -18. Uloste on pehmeää, mutta pysyy kuitenkin kasassa. Olennaista on, että sitä tulee hyvin paljon. Imeytyminen on väkisinkin huonompaa kuin Häppärillä. Terveisiä Riitalle. En laske, enkä mittaa, en varsinkaan taulukoi, mutta arvioin aisteillani. Haju on lähes normaali. Väri vaaleamman ruskeaa jossa hieman harmaan sävyä.

Ja kohta alkaa tulla kisakuvia...

Samuli

Valjakkourheilua: palkintojenjako

Valjakkourheilua 6: Esittely

Moi
Lienee aika esitellä itseni. Olen aika tavallinen perheenisä. Minulla on kolme lasta, vaimo ja kolme koiraa. Roku tuli meille reilu viisi vuotta sitten, kun esikoistytär oli kolme kuukautta. ”Roku” Zaphalayaz Face the Music suursnautseriuros tuli meille koti- ja harrastuskoiraksi. Koulutin Rokua alusta alkaen valjakkourheilukoiraksi. Emäntä on treenannut PK lajeja. Rokulla on lukuisia valjakkourheilun SM mitaleita. Kaksivuotiaana Roku saavutti SPKL vetomestaruuden. Viime kesänä Rokusta tuli vesipelastusvalio. Kaikkea on koettu. Joku kerta voisin kertoa miten ”hot spot” paranee karvaturrilta kotikonstein.

”Skidi” Akiina`s Timothy lyhytkarvainen saksanseisojauros ehti olla meillä kaksi vuotta. Siinä koirassa oli enemmän liikunnan riemua kuin yhteen koiraan voi mahtua. Skidin kumpikin vanhempi on valjakkourheilun maailmanmestari. Emä kuuden koiran valjakossa ja isä valjakkohiihdossa. Skidin velipojista kaksi voitti valjakkohiihdon MM kultaa viimetalvena. Meillä Skidin kanssa meni MM kisat kohtuullisesti, mutta pahat viimehetken treenimokat estivät huippusuoritukset. Paras sijoitus oli seitsemäs. Skidin kisaura jäi yhteen kauteen, parhaana saavutuksena SPKL vetomestaruus Lieksassa. SM mitaleita ehti tulla kuusi.

”Merlene” Akiina`s Åfrid on Skidin vuotta nuorempi pikkusisko. Meidän lauman itsenäisin koira ja tuleva huippujohtaja. Kaunotar, ruskeaverikkö Merlenen nimi tulee Jamaikalaisen pikajuoksija Merlene Otteyn mukaan. Merlene on Skidin kuoltua saanut suuret saappaat. Kaunotar juoksee sulavalla ja lentävällä askeleella. Merlene on nopempi kuin Skidi, mutta voimaa tarvitaan vielä paljon lisää huippuvauhteihin pääsemiseksi. Merlenen pitää nimittäin kiidättää perässään yli 70 kg miestä.

Sitten on Yuse, Skidin pentu. Skidi on ainut kuudestatoista sisaruksestaan, jolla on jälkeläisiä. Yuse on alaskanhuskyn ja saksanseisojan risteytys. Yuse on viisain pentukoira jonka olen tavannut. Meidän kaikilla koirilla (ja myös isännällä) on lukuisia lempinimiä. Kasvattaja antoi Yusen seitsemälle sisarukselle nimet seitsemän kääpiön mukaan. Hän seurasi pentujen luonnetta ja antoi nimet sen mukaan. Yuse sai nimen Doc, eli Viisas. Merlenen yleisin kutsumanimi on Merri tai hellittelynimi MerriPörri. Kasvattaja kutsui Skidiä kulkuriksi. Meillä Skidi oli usein myös pikkusika (Skidin aika yleinen tapa äännellä oli voimakas vinkuminen).

Minun nimi on Samuli. Minun harvemmin käytettyjä lempinimiä on mm. Elmo ja Sam. Sam nimen sain Cookin saarella. Olen sisätautilääkäri eli "tohtori". DocTrSam oli alunpitäen minun nimimerkki, mutta myöhemmin huomasin, että myös Yuse ”Doc” on siinä mukana. Aikamoinen yhteensattuma.

Joopajoo, ajatuksia on niin paljon, ettei asiallisesta esittelystä tule mitään. Usein olen miettinyt Skidin kuolemaa ja kaikkea sitä tulee pohdittua. Meillä olisi ollut vajaan viikon päästä koirapyöräilyn SM kisat. Skidi oli kauden varhaisessa vaiheessa jo varsin hyvässä kunnossa. Minun maastopyörä oli ollut rikki kokonaisen vuoden. Kaikenlaisen rahapulan vuoksi en ollut saanut hommattua varaosia korjaukseen kuin pari viikkoa ennen kisoja. Olen aikanaan ajanut paljon maastopyörällä ja myös lujaa. Viimeisellä lenkillä Skidin kanssa pyörä tuntui hyvältä. Pelotti aikalailla mitä kisasta tulee. Edessä huippunopea koira ja takana hyväkuntoinen mies, joka ei osaa ja malta ajaa riittävän varovaisesti. Siis joka mutkaan ja nyppylään täysillä ja pidon äärirajoilla. Eipä siinä, Skidi oli samanlainen. Aina meni täysillä riskejä kaihtamatta. Vertasin tilannetta rallikuskiin, joka on menossa vuoden ajotauon jälkeen kisoihin aikaisempaa huomattavasti tehokkaammalla autolla. Riskit on kohillaan. Skidin menetystä vertasin myös ralliautoiluun. Tilanne voisi tuntua likipitäen samalta kuin rallikuski menettäisi kartanlukijan ja ralliauton samalla kertaa. Kartanlukijasta tulee vuosien saatossa varmasti myös hyvä ystävä.

Seuraavalla kerralla meinasin kertoa siitä Rokun hotspotin hoidosta.

Valjakkourheilua 6: Esittely

Valjakkourheilua 5: JerisRace

Mun kaveri sano joskus, että Sampan kanssa reissatessa on aina tilanne päällä. Semmosta se oli Skidinkin kanssa.

Helmikuussa käytiin Skidin kanssa Muonion Jeriksessä SM-kisoissa. Menomatkalla varasin mökkimajoituksen. Tulimme Jerikseen yhdeltä yöllä, pakkasta oli 22 astetta. Mökkikylän vihreä postilaatikko oli tyhjä. Siellä piti olla meidän mökin avaimet. Eipä siinä, nukuttiin Skidin kanssa Avensiksen takakontissa. Pillkihaalaria niskaan ja koira kainaloon. En tiiä kummalla oli kylmempi.

Kisa ei sitten yllättäen mennyt aivan putkeen. Starttasimme miesten sarjan ensimmäisenä. Pyrytti sankasti, minulla oli tummat hiihtolasit. Jäällä ei nähnyt reitin penkkoja lainkaan. Suurin osa 12km matkasta oli järvenjäätä. Tuskin uskalsin luistella, kun pelkäsin suksen haukkaavan penkkaan. Pysyin uralla, kun luotin koiraan ja seurasin sitä. Mahasta otti aina kuoppien kohdalla, kun sukset yhtäkkiä lähti alta. Aika hauskaa. Vain kerran suksi haukkasi ja vedin yhdellä suksella SKidin perässä jonkin matkan ennenkuin löysin tasapainon. Yhen mäen päällä Skidi jäi seisomaan poroa, mutta jatko sit heti matkaa, kun hoputin.

Ois ollu kirkkaatkin linssit hiihtolaseihin, mutta ne peilarit oli hienommat... Yllättäen ei voitettu. Melkoista pelleilyä oli meän kisa.

Seuraavana päivänä oltiin hirveässä iskussa. Pakkasta oli -18 joten reitti lyhennettiin kahdeksaan kilometriin. Kolme minuuttia ennen starttia huomasin, että jäällä oli vettä ja pulkan sukset oli aivan jäässä. Sain just puhdistettua sukset ennen starttia. Olimme koko kilpailun ensimmäisenä. Nuorella koiralla tuiskuun ja jäälle pulkka perässä ja ensimmäisenä... Aika paikka hiihtää. Kyllä koirat helposti muitten perässä menee, mutta ekana ja puolitoistavuotiaalla koiralla...

Skidi veti hurjana. Paluumatkalle käännyttäessä olin varma, että voitetaan, jos ei tuu havereita. Jäälle takaisin tultaessa reitti ristesi menomatkan kanssa, meni yli. Reitti oli noin kahdeksikon mallinen. Moni kisaaja oli tulossa risteykseen ja osa oli siitä jo mennyt. Koiria näkyi risteyksen kummankin puolen, mutta yhtään ei ollut edessä. Skidi tempaisi äkkiä oikealla, mutta korjasi suoraan, kun huusin sille suunnan. Viimeiset 3km oli tuuli pyryttänyt reitin umpeen. Pulkka laahasi pohjasta ja Skidi veti yksin ekana. Vähän se varmaan epäili myös suuntaa, koska kaikki muut koirat meni eri suuntaan ja reitti oli vielä eri kuin edellisenä päivänä. Maaliin tultiin kuitenkin kohtuudella. Voittajasta jäätiin alle puoliminuuttia. Melkoinen saavutus tuohon rakoon.

Skidi, sulle ei koskaan annettu mahdollisuutta näyttää todellisia kykyjä.

Yuse ei mene portailta sateeseen. Se haluaa mieluummin sisälle lämpimään.

Joskus mietin mitä yhteistä minulla ja Skidillä oli. Skidi eli täysillä, se ei tehnyt kompromisseja. Skidi nautti luonnosta ja liikunnasta. Muistan, kun pikkupoikana juoksin jokapaikkaan. Oli mahtavaa juosta ja hyppiä kivien yli. Juoksin koulussa kaikki välitunnit, vauhti hurmasi. Parasta lapsena oli kai se kun juoksin kovaa ja hengitys kiihtyi maksimiin. Usein kuvittelin ymmärtäväni miltä Skidistä tuntui, kun se juoksi.

Valjakkourheilua 5: JerisRace

Valjakkourheilua 4: Skidi pentuna

En ole oikeastaan koskaan osannut puhua tunteista. Ne pyörii vain oloina päässä, mieleen ei tule yhtään sanaa. Kirjoittamalla voin ehkä kertoa Skidin elämästä.

Se makasi oikealla kyljellä mustalla asfaltilla.

Skidi ei ollut koskaan paikallaan. Ainoastaan vetämään lähtiessä se istui hiljaa, paikallaan, tuskin hengitti. Hennon lähtöjännitystärinän saattoi tarkkasilmäinen juurijuuri huomata. Mennään käskyllä se alkoi kiljua ja vetää minua kaikilla voimillaan. Se veti aina täysillä, väänsi kuin painonnostaja tankoa. Kiljuminen loppui pian vauhdin kiihtyessä.

Ei se liikkunut, häntä, pää, korvat, kaikki paikallaan, ei näkynyt hengitystä.
Hiihdimme usein auraamattomilla metsäteillä. Urana oli ison koiravaljakon, mönkijän ja sen perässä tulevan jarrumaton tekemä jälki. Useimmiten oli kylmää. Viimetalvena riitti lunta, pakkasta ja pimeää. Ura saattoi olla kapea, mutkitteli lumisten kuusien välissä ja lumipenkat oli korkeat. Skidin hengitys höyrysi edessä kuin veturi. Vedon loputtua sen hengitys tasaantui lähes saman tien. En voinut käsittää miten sen ei tarvinnut läähättää niin kovan työn jälkeen.

Silmät liikkuivat, se katsoi minua. Olikohan se tajuissaan? Katse oli kuin anteeksipyytävä. Ei sen tarvinnut. Ei vika ollut sen.

Pentuna, ensimmäisenä viikkona meillä Skidi vinkui öisin. Viikon nukuin sen vieressä lattialla patjalla. Metsästyskoira, oikea seisoja. Sateella se ei halunnut mennä ulos vaan jäi mieluummin portaille. Kylmällä halusi jäädä eteiseen. Skidi tuli meille syksyllä. Kuljin sen kanssa iltalenkit pimeässä metsässä. Se oppi tulemaan luokseni, luottamaan minuun. Luoksetulo -tärkein taito valjakkohiihtokoiralle. Sen tulee aina tulla heti luokse pyydettäessä, olla välittömästi kytkettävissä.

Pimeys ei ehkä ollut pahinta. Sumu heijastui takaisin valostani. En nähnyt montaa metriä. En käsittänut mikä joen ja sillan toisella puolella ohiajavassa autossa räsähti niin kovasti.

Kyllä se taisi katsoa minua. Skidi, rakas, jaksoin sanoa. Työnsin pyörän ojaan. Mies tuli kohti. Sanoin.- Mun koira kuoli.

Ei sitä tarvinnut käskeä mukaan lenkille. Olen aina liikkunut, juossut, hiihtänyt, samoillut, useimmiten yksin. Skidin kanssa ei tarvinnut. Se teki jatkuvaa hakua edessä, tuli luokse ja meni taas. Oliko se vasemmalle kääntyminen geeneissä? Seisovan lintukoiran hakua?

En tiennyt auton tulosta. En tuntenut koiraani, en sen nopeutta. En tiennyt sen olevan tiellä. Olisi se tullut, olisi jos olisin huutanut.

Auto oli ehjä. Etupuskurin kulmassa oli kostea läiskä. Ei se räsähdys tullut autosta.

Valjakkourheilua 4: Skidi pentuna

Valjakkourheilua 3: Skidi Rokualla

http://www.youtube.com/watch?v=BFO0qQ0fwo4

Skidin elämä oli lyhyt. Näytteenä Skidin ensimmäinen valjakkohiihtokisa Rokualla viime tammikuussa. Rokualla 18kk Skidi haki vielä osaamistaan. Ensimmäisessä risteyksessä valitsi vasemman, väärän reitin, joten piti vähän jarrutella. Jotenkin tulee aina mieleen tuo kisa. Skidi juoksi aina hyvin uraa pitkin. Uskalsin ajaa pyörällä kytkettynä perässä täysiä hurjissakin maastoissa. Risteyksissä se herkästi valitsi vasemman. Uusilla reiteillä oli aina varottava haaroja vasemmalle. Onko koirissa vasen ja oikea puolisia/kätisiä? Nyt lenkillä se kääntyi viimeisen kerran vasemmalle. Pyörätie jatkui eteenpäin, mutta taas vasen haara kiinnosti jostain syystä enemmän. Vai oliko se vaan vasemman valinta? Vasemmalla oli autotie...

Rokuan kisasta alkoi minun ja Skidin Relaxant Animal tuntemus. Olin käyttänyt Relaxant Lihastenrentouttajaa aiemmin, mutta en eläinten tuotteita. Skidillä oli tammikuun alussa syvä tassuhalkeama, jota se alkoi ontua. Vaimo haki eläinkaupasta Relaxant Animal Tassuvoidetta kuivuneiden tassujen hoitoon. Käytin sitä usemman kerran päivässä, ja ontuminen loppui. Syvä anturahaava parani kahdessa viikossa. Rokualla pari viikkoa haavan synnystä oli jo meno taas ennallaan.

Skidi oli siitä hyvä koira, että se oli herkkä. Herkkä kivulle ja tunteille. Siitä oli helppo nähdä jos jotain paikkaa särki. Ampiaisen pisto teki siitä kolmijalkaisen ja melkein vei hengen... Sen tilanteen vaimo pelasti kesällä.

Skidillä ei ollut yhdeksää henkeä. Sillä oli yksi ja voitte uskoa, että se nautti siitä, juoksemalla!

Valjakkourheilua 3: Skidi Rokualla

Valjakkourheilua 2: Skidi MM-kisoissa

Valjakkourheilua 2: Skidi MM-kisoissa

Valjakkourheilua 1: Memory

Hei

Kaiken piti olla alussa. Tänään aioin aloittaa kirjoittaa sinusta. Nuori elämä, ilo, into, alkukantainen liikunnan riemu asui sinussa. Olit paras, paras kaikista.

Tänään, hetki sitten räsähti.

Muistan hajusi.

Juoksit kovempaa kuin kukaan. Nautit enemmän kuin muut. Haukuit lujempaa, vain koska rakastit juosta.

Oli sumuista, enemmän sumua kuin muina öinä.

Vinguit ja kiljuit päästäksesi lenkille mukaan; juoksemaan. Juoksu oli parasta mitä tiesit.

Tänäänkin juoksit, sumussa, metsätiellä, pimeässä, kovaa. Kävit luonani tämän tästä. Ajatus hymyilyttää. Ei kukaan voi saada sinunlaista parempaa lenkkikaveria. Tuot aina ilon. Ei kukaan nauti liikkumisesta enemmän.

Siskosi on myös kova juoksija, mutta ei aina tajunnut, että elämän itseisarvo on Juoksu.

Metsätie muuttui pimeäksi maantieksi, hernerokkasumu. Kuljit edessäni. Alamäessä melkein sain sinut kiinni. Juoksit kovempaa.

Juoksemisen paras laji oli, kun vedit minua mukana. Silloin meillä kummallakin oli hauskaa. Alkukantaiset liikkujat, veljekset vauhdissa. Minun vauhtini oli sinun ansiota.

Maantie loppui ja käännyimme pyörätielle. Ei siellä liikkunut kukaan. Oli yö. Sumu. Pimeää.

Talvella tykkäsit juosta eniten. Silloin ei tullut liian kuuma. Jaksoi pitempään ja kovempaa. Parasta oli pimeä ja kova pakkanen. Juoksemisessa sinua ei haitannut mikään. Ohitit hevoset, autot, koiravaljakot jo pentuna kevyesti. Ei piitannut niistä, kunhan sait juosta niitä lujempaa.

Tähtiä näkyi hieman. Vai näkyikö?

Kuudentoista koiran valjakon ohittaminen oli helppoa. Ei tarvinnut kuin juosta kovempaa.

Kylläpä pyörä kulkee kevyesti, ajattelin, valoja edessä vasemmalla (näkyy olevan viereisellä tiellä sillan toisella puolella), no onhan alla asfaltti. Pitää ajaa rauhallisesti, ettei tassut kulu pyörätien asfaltilla. Ei viitsi aiheutta kaverille kulumia.

Ajellaan lenkkejä nyt tiuhaan, ettei kunto nouse liian aikaisin ennen isompia kisoja. Saa kaveri
juosta. Sitähän se rakastaa. Saa juosta niin paljon kuin haluaa. Onneksi pimeällä ei ole muita, ei vastaantulijoita, ei koiranulkoiluttajia, ei metsästäjiä, autoja hyvin harvakseltaan ja silloin pyydän koiran luokse.

Oikeastaan en muista näkyikö tähtiä. Mutta sormia paleli, oli aika kylmää. Toivottavasti ei ole jäätä tiellä.

Sinulla oli seitsemän pentua. Hyvin nuorena sait astua Alaskan sukua olevan juoksijan. yksi pennuista on kovin sinun näköinen. Valkoinen tähti otsassa.

Kutsuin sinua Skidiksi, kun olit aina niin lapsellinen.

Sinun pojallasi oli tähti otsassa, samanlainen kuin sinulla. Sinusta olisi tullut Yuse, suurjuoksijan mukaan, mutta olit muuta. Olit luonnonlapsi, Skidi. Poikasi olkoon Yuse.

Ei niitä tähtiä tainnut näkyä. Oli mustaa ja punainen läiskä tiellä.

Mies oli ystävällinen.

En itkenyt, en pystynyt.

Miksi?

Ystäväsi

Valjakkourheilua 1: Memory