sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Valjakkourheilua: Kiitokset

Yuse yhdistetyssä

Viestin jälkeen pakkasimmen tavarat pikaisesti ja kävimme Nort Polessa pesulassa suihkussa. 600km ajomatka Fairbanksista Anchorageen alkoi kauniissa säässä. Vuoristo näkyi upeasti edessä . Oli lämmin, välillä pakkasta ja välillä plussan puolella. Vuoristoa lähestyttäessä tuuli alkoi voimistua ja ylhäällä solassa oli jo myrsky. Lumi pöllysi vuorten reunasta. Auto huojui, mutta neliveto Ford Explorerilla oli hyvä ajaa. Tanana riverin latvoilla oli upeita, talvella autioita lohestuskyliä. McKinley ei näkynyt enää, koska tuli pimeää.

Saavuimme Anchorageen puolilta öin. Nukuimme autossa vajaa pari tuntia. Syötin ja juotin koirat ennen. lentoa heti heräämisen jälkeen. Nyt annoin enemmän vettä kuin Helsingissä reissuun lähtiessä. Pelotti koirien, etenkin Yusen kuivuminen, kun sillä oli kaksi kovaa, hyvää kisapäivää alla. Kentällä noin tunti myöhemmin käytin koirat pissalla. Kumpikin boksi oli kusessa. Yuse oli tyhjentänyt koko rakkonsa ja boksi lainehti virtsasta. Silloin meni hermot. Onneksi Olli rauhotti minua. Sain kuivattua boksit pyyhkeellä. Tauko juotosta ei ollut liian pitkä, mutta koirat stressasi matkalle lähtöä. Lentokoneessa on juotava valtavasti. Korkealla ilma on niin kuivaa, että pitkillä lennoilla pitää juoda erityisen paljon.

Kuuden tunnin lennon jälkeen olimme Minneapolisissa. Kentällä nukuin hetken lattialla. Päätä särki, oksetti, huono olo. Yhdeksän tunnin lennon jälkeen olimme Amsterdamissa, jossa koirille oli varattu koko 10 tunnin tauon ajaksi koirahotelli. Ne saavat liiikkua siellä vapaasti, lisäksi syötetään, juotetaan ja siivotaan boksit. Koiria ei pääse itse näkemään.

Kirjoitin tätä juttua lennolla Helsinkiin. Lauantai iltana. Fairbanksista starttasimme toirstaina viideltä. Kotona olemme sunnuntaina päivällä.

Suurin kiitos kuuluu vaimolleni Terhille. Hän on innokkaasti tukenut valjakkourheiluani. Terhin kanssa on tehty suunnitelmat ja ratkaistu ongelmia. Terhi on osaava ja innokas koiraihminen. Ilman Terhin tukea matka olisi ollut mahdoton. Terhi on kotona hoitanut  lapset ja koirat ja talouden parhaan taitonsa mukaan.  Skypellä on ollut hyvä soittaa kotiin. Kiitos rakas.

Olli Kolari on ollut Alaska projektissa supermies. Hänen avullaan koirien treenaus huippu kuntoon on ollut mahdollista ja ennen kaikkea mukavaa hommaa. Reissun suunnittelussa ja organisoinnissa Olli on ollut hyvä ja tarkka. Kisapaikalla ja kisoihin valmistautuessa Olli teki kaikkensa homman onnistumiseksi. Minä olin välillä hankala, mutta yhteistyö sujui hyvin. Koirien handlaaminen viivalle on välillä vaativaa. Olli onnistui siinä loistavasti. Yuse oli joka kerta iskussa. Ja Merlene parempi kuin muiden jäljiltä. Reissussa rähjääntyy, varsinkin pitkillä lentomatkoilla. Silti Olli jaksaa olla positiivinen. Onnea Ollille oman valjakkokoiran kanssa!

Kiitos Detrialle! Kiitos Tenholle, Johannalle ja Teijalle sujuvasta yhteistyöstä. Olen harrastukseni, itseni, ammattini ja koirieni puolesta ylpeä teidän tuotteista. Huippulaatua Suomen Lapista.  Tuotteita, jotka oikeasti toimii hyvin.

Kiitos Ninnille ja HappyDogille yhteistyöstä. Ninnillä on ammatilaisen kovaa asiantuntemusta koirien ruokinnasta ja työkaluna saksalaista huippulaatuista koiranruokaa. Ninni antoi tärkeitä ohjeita matkustamiseen. Team Happy Dog  on saanut vahvistukseksi valjakkohiihdon maailmanmestari Gafselestä ja Holmenkollenilta Minna Viiden.

Kiitos seuralleni Kuopion palvelus ja seurakoira harrastajat ry:lle. KPSH positiivinen suhtautuminen kilpailureissujen tukemiseen on ollut tälläkin kaudella hyvin tärkeää.

Kiitos Kuopion eläinlääkärikeskus KEK:lle yhteistyöstä. Eläinlääkäri, ortopedi Sinikka Sarpanen on perentynyt valjakko ja urheilukoirien hoitoon. Kiitos KEK.

Somen valjakkourheilijoiden liiton matkatuki on erittäin markittävä matkan onnistumiseksi.
Kiitos Susannalle asioiden hoitamisesta poissaollessani.

Kiitos Willelle ja teachaulle! Homma jatkuu. Wilen neuvoilla on saatu Kuopioon uusia valjakkohiihtäjiä. Uusia osaajia on tulossa.

Dan, thank you!

Kiitos Fortesportille asiantuntemuksesta. Paikka, jossa on hyviä suksia ja osaamista niiden valintaan. Loistava nettikauppa. Hyvien suksien ostaminen on vaikeaa. Fortelta niitä löytyy.

Kiitos NahkaVintille ja Anulle asiantuntemuksesta ja hyvästä työstä valjaiden kanssa.

Kiitos Zerolle hyvistä valjaista. Välineet pitää olla kohillaan!

Kiitos AP:lle suksien hionnasta. Sukset luisti hyvin.

Samuli
Share/Bookmark

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Valjakkourheilua: MM viesti Suomi-Norja


Yhdistetty

Lentokoneessa yli 10 000 jalkaa Pohjois-Amerikan yläpuolella…
Lähtökohta viestiin oli huikea. Suomella iskukykyinen joukkue ja Norjalla kaksi. Suomen aloittaja ja naruosuus Marika Tiiperi Lorella, toisena ja pulkkaosuus Samuli Nissinen Yusella ja ankkurina naruosuus kaiken voittanut Vesa-Pekka Jurvelin Remulla. Norjalla aloituksessa myös nainen Yvette Hoel ja kakkosjoukkueessa valjakkoajaja, entinen valjakkohiihtäjä superkova Lena Boysen Hillestad.  Siinä haastetta Hytöselle ja kumppaneille. Sukset jalkaan ja viestiin. Toisella osuudella ykkäsessä viisinkertainen maailmanmestari Svein Ivar Moen ja kakkosessa Susannah Kelly huippunopealla 1/8 greyhound seisoja sekoituksella. Ankkurina yhdeksänkertainen maailmanmestari Yngve Hoel.  Veskun mukaan Yngve pystyy huippuloppukiriin. Yngvellä kaksi päivää levännyt koira. Jurvelinilla Remu toista päivää peräkkäin kisassa. Nissisellä Yuse toista päivää peräkkäin kisassa. 1,5v alaskanhusky ja saksanseisoja sekoitus. Hiihtokoirista pienin 23.4kg. Tiiperillä Lore, lepopäivä alla.
Suomen taktiikkana oli pitää Norja aivan tuntumassa, että Vesku ankkurina pystyy matkavauhdilla tappamaan Yngven koiran kirin.

Marika otti varman aloituksen. Lore oli hurjana. Toiseen mutkaan Marika ja Lore tuli kolmantena heti Norjan perässä. Matkalla ylämäissä Marikalla oli mahdollisuuksia ohi Yvetestä, mutta toisaalta Yveten huippunopeaa koiraa ei olisi päässyt alamäissä karkuun.  Vaihtoon Marika tuli ensimmäisenä kolme metriä ennen Norjan kumpaakin joukkuetta. Vaihtoalue oli vaikea. Tuomaristo oli ennen kisaa päättänyt, että handlerit ottavat koirat kiinni vaihtoalueen nurkassa punaisen viivan takana. Epäilin suunnitelmaa ja menin Marikan kanssa varmistamaan asian. Kysyin kolmesti kummaltakin tuomarilta meinaavatko ne, että handlerit pysyvät viivan takana. Päätuomari sanoi. They have to. I have desided so.   
Koiran luovutuksessa kumpikin Norjan joukkue tuli ohi, kun Marika vei koiraa nurkkaan ja Norjan joukkueiden koirat otettiin kiinni  etukäteen kielletyllä alueella.  Yvette kaatui juuri ennen vaihtoa joten pääsimme Yusen kanssa liikkeella ennen Moenia. Susannah pääsi kuitenkin eteen.

Ensimmäinen kilometri mentiin kovaa, silti YUsella oli mietteitä ohittamisesta. Kannustin sitä ohi, mutta vauhtia oli vielä liikaa, eikä päästy ohi. Seuraavissa mäissä Susannah oli aavistuksen hitaampi. Yuse oil varovainen. Lopulta se yritti penkan kautta ohi, mutta rakoa oli vain puolimetriä, enkä pystynyt kunnolla auttamaan hiihtämällä, kun reuna oli pehmyt. Ei päästy millään ohi. Moen alkoi kärkkyä takaa ja meni ohi yhdessä pitkässä ylämäessä. Moen ohitti pian myös Susannahin ja he keskustelivat ohituksessa jonkin aikaa. Pikkuhiljaa Moen alkoi jättää rakoa mäissä Susannahiin ja me oltiin jumissa hänen takanaan. Reitti oli kapea. Ohi pääsi vain hirmuisella koiran raivolla tai jos toinen antoi tilaa. Susannah antoi tilaa Moenille, mutta ei meille.
Reitin jyrkimmässä mäessä Moen oli jo 30m edellä, kun huomasin, että Susannahin koira hidastaa. Edessä oli 20metriä aivan pystynousu, jossa ei mitenkään mahtunut kahta rinnan. Poljin täysillä rinnalle juuri ennen nousua jolloin Susannahin koira pysähtyi. Pääsimme hyvin tömpäreen päälle. Moen ehti  vielä vilkaista taakseen ja huomasi, että me ollemme tulossa takaa.
Pulkkaa pitää jarruttaa alamäessä, ettei se työnnä koiraa
Lähdimme hirmuiseen takaa-ajoon. Alamäissä pysyimmen vauhdissa  ja pitkällä tasaisella hiihdin Moenin kiinni. 1,5km ennen maalia oli vielä jyrkkä, pitkä mäki Grizzly Bear  loop. Mäessä Moen oli meitä selvästi hitaampi. Ennen jyrkintä osuutta hän meni reunaan ja siinä olisi voinut iskeä jos olisi ollut nopeä ja aggressiivisen rohkea. Yritin hiihtää, mutta Yuse vilkuili kovasti, joten yritys jäi liian pehmeäksi. Pitkässä nousussa pysyimme helposti perässä. Jyrkimmässä kohvassa olisin voinut hiihtää paljon lujempaa ja Yuse katteli miksi ei mennä, mutta tilaa ei ollut. Reitti oli yhtä hiihtäjää varten ja nousu pitkä ja raskas. Päällä tasaisella ohittaminen oli taas vaikea, vaikka sukset sai kapeammalle. Yusella ei aivan riittänyt usko ohi yrittämiseen , vaikka kuinka yritin sitä kannustaa. Seuraavassa pitkässä alamäessäkin Yuse oli nopeampi, mutta hurjissa mutkissa en halunnut ottaa riskejä. Moenin Diesel koira meni keskellä kaarteita ja Yuse nuoli aina tiukasti sisäkaarteeseen.  Tuumin, että mennään vaihtoon aivan Moenin perässä ja Vesku hoitaa lopun ja voiton.  Vaihtoon tulin metrin Moenin ja Dieselin perässä. Vaihtoalueella Yuse katteli minne pitää mennä. Se ei huomannut Olli millään. Moenin koiran kai joku kävi hakemassa heti pois. Onneksi Olli juoksi hakemaan Yusen vaihtoalueen keskeltä.  Ihmettelin tuleeko hylky, kun ollaan väärässä kohti. Ei tullut meille, eikä Norjalle. Hässäkässä Norja sai kuitenkin 30 metriä rakoa ankkuriosuudelle.
Vesku ja Remu ajoi Yngven kiinni ja hiihtivät varsin tasaväkisesti. Remu oli alamäissä nopeampi, mutta Yngve levänneellä koiralla pääsi aina ylämäissä karkuun. Viimeisen nousun päällä Grizzley loopilla kilometri ennen maalia Yngve oli 20 metriä edellä. Remu juoksi alamäessä Yngven kiinni, mutta loppusuoralla vauhti ei aivan riittänyt. Norja vei kullan koiran pään mitalla.
Vesku karkaa yhdistetyn voittoon

Mikä taistelu. Norja voitti kokeneempana ja kovempana. Ne pystyi kahdella joukkueella bloggaamaan meidän suoritusta paljon.
Olin tyytyväinen Yusen vauhtiin, kestävyyteen, voimaan ja tahtoon vetää pulkkaa ylämäkeen raivona. Ohituksissa Yuse oli liian pehmeä.  Hieman se varoo muita koiria, jos ohitustilanne on ahdas.  Mutta Yusella on ollut kovia kokemuksia. Kämppäkaveri on meinannut tappaa kahdesti. Ei ihme, että vieraat koirat hieman arveluttaa. Yusesta tulee huippukoira pulkkaan. Ohitukset kuntoon ja lisää itsevarmuutta onnistumisten ja iän tuoman varmuuden kautta.
Norja oli ylpeä ja iloinen voitosta. Palkintojen jaossa Norjan joukkueenjohtaja Corelilla silmät kostuivat. Vesku joutui ottamaan kotimatkan ajaksi Norjan lipun lastenrattaisiin.
Seuraavalla kerralla meillä on enemmän ja kovempia joukkueita. Silloin Norja saa jäädä roikkujan rooliin.
Vuoristossa tuuli kovaa. Tankkasimme ennen vuorisolaan menoa. Auton ovet meinasivat revetä irti, kun astuimme autosta ulos.
Nyt lennolla Anchoragesta Minneapolisiin. Helsingiissä lauantai iltana 11 ellei saada Amsterdamissa vaihdettua aikaisemmalle lennolle. Siellä on turhauttava 10 tunnin tauko.
Samuli

Share/Bookmark

torstai 7. maaliskuuta 2013

Valjakkourheilua: MM yhdistetty, olympiajoukkue


Eka kisapäivä North Polessa (Salchaste ei ole vielä kuvia)

 USA hiihdon olympiajoukkue on treenannut Salchan laduilla 80 -luvulla. Sen jälkeen paikka on jäänyt unholaan huippuhiihtopaikkana. Vanhemmat ovat elvyttäneet hiihtoperinnettä. Salchan peruskoulun alaluokkia käy 84 lasta, joista paikalliseen hiihtoseuraan kuuluu yli 60.  Lapset hiihtävät jokaisen koulupäivän jälkeen. 

Ladut olivat upeassa kunnossa. Suksien voiteluun ei mennyt kauan aikaa, kun olosuhteet olivat tutut. Paras pakkasen Rossignolin suksipari oli tiedossa. Alle laitoin taas kovan pakkasen matalafluorivoiteen. Lumi oli yli 20 astetta pakkasen puolella, kuivaa, kylmää, mutta yllättävän liukasta. Fluoripulverista ei ollut mitään lisähyötyä. Järjestäjä oli lanannut baanaa kahteen asti yöllä ja jälki oli huippua. 

Yusen pulkkaan laitoin painoa 17kg. Raskaimmat pulkat kisassa oli 25kg, mutta vastaavasti koirat olivat valtavia, suurimmat 36kg.
Yuse oli startissa huippu. Otin lähdön varman päälle. Yusen eka pulkkakisa ja heti yhteislähdössä. Pulkka liikkui pojan perässä hyvin ja kovaa. Jyrkissä mutkissa ja vauhdikkaissa alamäissä piti olla hyvin tarkkana, ettei pulkka kaadu.
Vesku lähti vetämään letkaa, Yngve oli toisena, Moen kolmantena ja me heti perässä neljäntenä. USA ja muut kaverit jäivät pian kauas taakse. Alussa Yuse pysyi hyvin alamäissä mukana. Pian Yngve siirtyi keulaan ja jyrkimmissä mäissä Vesku tippui jo kolmanneksi. Reitin jyrkimmässä mäessä Veskun koira Remu pysähtyi ja Vesku joutui työntämään pulkkaa. Yuse oli kiilaamassa ohi, mutta suksilla ei ollut pystynousussa mitään mahdollisuuksia mennä ohi. Nousun päällä alkoi pitkä alamäki, jossa jäimme pien Veskusta kauas. Viimeisessä nousussa otimme taas Letkan kiinni. Siitä kilometri vaihtoon oli nopeaa laskua, jossa jäimme 18 sekuntia, mikä oli ero vaihdossa. Yusella ei vielä vauhtikestävyys riistä isojen matkassa. Mutta hyvä pulkkakoira siitä tulee.
Narussa Norjan pojat ja Vesku ottivat eroa lisää. Kolmen kilometrin jälkeen ero oli puoli minuuttia. Minulla itellä oli hiihdossa iskua tänään hyvin. Mäissä sai hyvin vedettyä tiukoille.  Maalissa olimme tutulla sijalla neljäntenä.  Vesku oli ottanut äkkinykäyksen yhdessä ylämäessä, kun Yngven koira alkoi väsyä. Svein Ivar Moen ei aivan ehtinyt iskeä kolmannelta tilalta Veskun perään. Vesku keräsi koko potin ja voitti neljännen MM-kullan. Moen toinen ja Ynve kolmas.

Naisten yhdistetty oli jännää seurattavaa. Yvette aloitti itsevarmasti, laski  koiran heti luvan saatua pitkälle liinalle ja kurvasi kärkeen. Susannah Kelly oli tiukassa tuntumassa heti perässä. Kati Mansikkasalo-Jurvelin taisi olla kolmantena, Marika Tiiperi neljäs ja Sara Johansson Ruotsista Viides toiseen mutkaan tultaessa. Vaihtoon Yvette ja Susannah tulivat aivan peräkkäin. Kumpikin vaihtoi hyvin. Kolmantena vaihtoon tuli Sara  ja Vinterlandets Jet. Saran vaihto oli uskomaton, liki sekunnissa oli pulkka jätetty  ja naru kiinni koirassa.  Marika tuli Timillä vaihtoon neljäntenä melko pitkällä takamatkalla. Vaihdossa tuli eroa rutkasti lisää. Katilla oli onneton kaatuminen juuri ennen vaihtoa ja siinä menetettyä aikaa harmitellessa meni vaihtokin pitkäksi. Kummatkin lähtivät kovaan takaa-ajoon.   
Loivasti alamäkeen viettävälle maalisuoralle Yvette tuli johdossa Susannah ja Oslo aivan kintereillä. Oslo näytti greyhound taustansa ja otti hirmuisen loppukirin. Viimeisellä 50 metrin matkalla viiden metrin takamatka vaihtui puolen koiran mitan voittoon. Huikea lopputaistelu! Sara tuli upeasti kolmenneksi. Kati oli saanut Saraa kiinni naruosuudella ja tuli maaliin neljäntenä ja Marika oli viides.  Saran koira Jet teki upeaa työtä. Hieno eläin!

Huomenna on maiden välinen viesti. Etukäteisasetelmien mukaan se on kova Suomen ja Norjan välinen taistelu. Koira koiralta, nainen naiselta ja mies mieheltä taistellaan viimeiseen potkuun asti. Mäissä ei happoa tunneta.

Viestin jälkeen pakkaamme tavarat ja lähdemme ajamaan kohti Anchoragea. 600km läpi Alaska Rangen huikean vuoriston on kovaa settiä kisaviikon päälle. Päivälläkin vastaantulijoissa oli tunnin taukoja. Nyt yöllä ei liene välillä montaa liikkujaa. Pisin tankkauspisteiden ja asuintalojen väli on yli 200km. Ei parane törmäillä hirviin tai suistua tieltä. Pakkasta saattaa nimittäin taas vuoristolla olla 30 seutuun. 

Huomenna on viides päivä Iditarodissa. Kohtaamme valjakot jossain Alaskan rangen toisella puolen. Tuskin havaitsemme niistä yhtään. Olemme yksin.
Perjantaina alkaa paluulennot kohti Minneapolisia, Amsterdamia ja Helsinkiä. Huh.

Samuli    

Share/Bookmark

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Valjakkourheilua: MM Salcha pulkkahiihto

Kakkospäivä North Polessa
 Salchassa kisattiin tänään pulkkahiihdossa.  Merlene ja minä oltiin neljänsiä. Vesku puhdistaa pöytää ja voitti kolmannen kerran. Norjan Yngve Hole oli toinen ja Svain Ivar Moen kolmas.

Pulkkahiihdossa koira vetää pulkkaa, joka on 0,7 kertaa oma paino. Minun Merlenen pulkka oli 17,5kg. Koiran paino juuri ennen starttia oli 25.4kg ja kisan jälkeen 24.4. Pelkästään hengityshöyryssä katosi 15km matkalla 1kg!
Pikku Yuse pulkka on vielä kevyempi. Yuse painoi tänään 23,6kg. Sillä tulisi starttiin pulkan painoksi 17kg. Huomenna on superjännittävä yhdistetyn kilpailu. Yhteislähdössä koirat ovat pulkkien kanssa rivissä. Pulkalla kierretään 7,5 km kierros. Sen jälkeen tullaan vaihtoon, jossa mahdollisimman nopeasti jätetään koira pois ja hiihdetään koirahiihtoa. Koira vetää hiihtäjää venyvällä narulla. 15km jälkeen tullaan maaliin.

Yusen kanssa lähdetään täysillä haastamaan Norjan miehiä ja Veskua. Kaverien koirat on noin 10kg isompia. Pulkassa pieni koko ei haittaa. Siitä voi olla hyötyäkin. Koirahiihdossa iso ja vahva koira vetää lujempaa. Yusen etu on suunnaton sinnikkyys ja kestävyys.

Monta kisapäivää peräkkäin alkaa tuntua. Huomenna lisää juttua yhdistetystä.

Samuli

Kylmää kyytiä, -18

Merlene 2,5v ja Yuse 1,5v


Moen ajaa takaa


Share/Bookmark

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Valjakkourheilua: MM Koirahiihto Salcha


Ja sit niitä kuvia. Huomioikaa ilmeet. Varsinkin Cale Kaseyllä tuntuu olevan hauskaa!




Christina Turman. Alaskalainen osaa hiihtää!

Yvette Hoel. Kaunista, kaunista!

Lena Boysen Hillestad, kohti nelosen voittoa hymy poskella! That´s What I like to do!

Elin Björk. Taistelija. Nelosen massastartin kakkonen.

Vesa-Pekka Jurvelin. Voittajan menoa!

Samuli Nissinen. Merri & Yuse, what a speed!

Nelosen massastartti, ja lumi pölisee!

Aamulla oli kylmä, -25. Olimme kisapaikalla Salchassa lähes kolme tuntia ennen starttia. Suksien testaaminen ja voitelu vei aikaa. Paras suksipari meni hukkaan, kun pulveroinnin jälkeen osoittautui, että matalafluorinen voide luisti paremmin. Eli kakkospari muuttui parhaaksi, kun ykköspariin laitettiin kallis pulverivoide.

Startissa oli -18. Reitti kierteli Salchan koulun hiihtoladuilla. Jopa norjalaiset sanoivat reittiä raskaaksi ja mäkiseksi.

Hieno kisa. Yuse juoksi alusta lähtien hyvin. Ohituksia oli paljon. 8km kohdalla espanjalainen ei antanut yhdessä mäessä latua ja edessä oli vielä kanadalainen. Siinä Yuse kyseli mitä tehdään. Ohihan sitä piti päästä, laidan kautta. Seuraava kilometri raskainen mäkineen oli hieman mustaa kummallekin. Muuten tultiin hyvin. 

Vesku ohitti meidät puolimatkassa. Heti ohituksen jälkeen tuli uusi ohitus. Remu otti kapeimman raon mitä löytyi. Vesku joutui litistämään hartiat mahtuakseen penkan ja hiihtäjän välistä ohi. Hartiat oli kai liian leveät, kun ohitettava otti komean lennon ja veti äksän keskelle baanaa. Meillä oli täysi työ keritä väistämään kaveri. Remu on kyllä iskussa. Ylämäessä oltiin ok vauhdissa, mutta tasaisella ja alamäessä Remun vauhti oli Yuselle liikaa. 
Itteä hapotti jyrkimmissä mäissä aikalailla. Ennen ohitusongelmia norjalaisten väliaikapisteen mukaan oltiin ilmeisesti hyvin Svain Ivar Moenin vauhdissa. Viimeisellä kilometrilla sain hiukan Moenia kiinni, mutta maalissa oli rakoa Moeniin ja kolmanteen sijaan 20 sekuntia. Taas neljäntenä.  Vesku voitti toisen MM kullan. Miesten sarjassa oli 17 hiihtäjää. Viides oli espanjan mies. Kaveri on pieni ja osaa hiihtää kauniisti.  Yuselle ei hassumpi tulos kovassa seurassa. 15km, 32min raskaassa maastossa alkaa olla kovaa työtä 1,5 v junnulle. Mutta, Yuse ei luovuta koskaan.
  
Marika hiihti kolmanneksi naisten koirahiihdossa. Yvette Hoel voitti kisan ja toiseksi tuli Susannah Kelly. Hän edustaa Norjaa, mutta on syntyperäinen kanadalainen. Hän on muuttanut Norjaan Kanadasta valjakkohiihdon vuoksi!

Kieltämättä alkaa jo tuntea hiihtäneensä. Kuumaan suinkuun, iltapalalle. Lihasten hieronta Ralaxant voiteella ja sänkyyn. 

Huomenna on pulkkahiihto. Oikea taistelu tuossa maastossa. Merri. Nyt on Merrin vuoro taistella. Miesten pitkä pulkka.

Samuli
   

Share/Bookmark