Valjakkourheilua 13:Eläinlääkärin vinkit tassuongelmiin

Jämin SM kisoissa lokakuussa oli norjalainen eläinlääkäri Ingrid Haugborg luennoimassa valjakkourheilijoille ja lisäksi hän piti kaksipäiväisen koulutuksen valjakkourheilussa toimiville eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen kandeille. Ingrid on erittäin kokenut kilpailueläinlääkäri ja kilpailee itsekin keskimatkoilla. Ingrid on ollut kilpailueläinlääkärinä Alaskan pitkän matkan kisassa Iritarodilla. Kilpailu on noin 1000 mailia pitkä.

Ingrid kertoi miten koirien tassuja kannattaa suojata kovassa treenissä.
Tassupusseja kannattaa käyttää säännöllisesti. Olennaista on seurata anturoiden kulumista. Tassupusseja käytetään ennen kuin anturat kuluvat liikaa. Liian useassa treenissä peräkkäin ei tassupusseja kannata käyttää, ettei anturat kasva paksuutta liikaa. Paksut anturat kuivuvat ja lohkeilevat herkästi. Ingridin mukaan erityisesti saksanseisojilla ja dobermanneilla anturat paksuuntuvat herkästi ja halkeavat kynnen tyvestä. Liian paksua anturaa kannattaa ohentaa hiomalla sitä hohkakivellä. Tassuja tulee tarkkailla jokaisen treenin ja lenkin jälkeen. Ingrid itse käyttää tassupusseja aina, kun pakkasta on enemmän kuin 15 astetta. Lisäksi pusseja käytetään sulan ja jäisen maan aikaan anturoiden kulumisen mukaan. Koirissa on yksilöllisiä eroja, joten mitään täsmällistä yleisohjetta käyttömääristä ei voi sanoa.

Pidin esitelmän eläinlääkäreille Detria Relaxant Animal tuotteista. Detrian tassuvoidetta kannattaa käyttää talvella säännöllisesti pitämään anturat pehmeinä. Silloin ne eivät halkea niin helposti. Jos anturoissa jo on halkeamia tassuvoide nopeuttaa paranemista. Tassuvoiteessa on bakteeri, sieni ja hiivakasvua estäviä aineita. Näin haavat pääsevät paranemaan paremmin. Jos koira pyrkii nuolemaan tassuvoidetta sitä kannattaa levittää juuri ennen lenkille lähtöä. Reilulla hieromisella saa voiteen imeytymään anturoiden huokosiin ja hieronta virkistää tassujen verenkiertoa ja koira tykkää siitä. Säännöllinen tassuvoiteen käyttö pitää anturat mukavan pehmeinä.

Valjakkourheilua 13:Eläinlääkärin vinkit tassuongelmiin

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Lokakuun 27. tuli äkkiä. Lauantai aamuna lähdettiin kohti Saksaa meidän vanhalla kunnon Toyota Avensiksella. Isomman auton vika pakotti vaihtamaan alle Aven. Se tarkoitti, että koirakärry oli pakko ottaa matkaan. Olin särkenyt sen sähköjohdon kesällä. Ajelimme ensiksi Tikkakoskelle setäni luo. Hän on varsinainen tekniikan ihmeseppä. Koirakärry nostettiin autonosturilla ylös ja alettiin selvittää missä järjestyksessä kaikki yhdeksän katkennutta piuhaa pitäisi liittää…Homma oli valmis alle kahdessa tunnissa ja vielä oltiin aikataulussa ehtiä iltalaivaan. Ja ois hyvin ehdittykin ellen olisi Tampereen kohdalla ajellu puolituntia väärään suuntaan…

Sunnuntaiaamu Tukholmassa oli kaunis, pakkasta viisi astetta ja vähän lunta. Tie oli kuiva ja hyvillä kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin. Ajelimme vaimoni serkun luo Etelä-Ruotsiin Hjon pikkukaupunkiin. Isäntäperheen talo Villa Björkenäs oli upea. Kauneimpia talonpaikkoja mitä olen ikinä nähnyt. Kilometri Vätternin rantaan, lehmusmetsät, traktorit pellolla ja tuuli kovempi kuin tuntureilla.
Maanantai aukeni sateisena. Tuuli jatkui kovana Skåneen asti. Pidimme siellä pienen ruokatauon. kävin juoksemassa vesisateessa 5km treenin kaupungin kaduilla. Maha toimi hyvin, vaikka kiskoin lenkin heti ruuan päälle. Tanskan salmen silloilla hirmuinen tuuli väänsi autoa kohti kaidetta.

Tanska on pimeä maa. Pimein maa, jossa olen Euroopassa käynyt. Moottoriteillä ei katuvaloja tunneta. Hieman halju tunne ajaa kärryn kanssa 130km/h kolmikaistaisella ruuhkaisella moottoritiellä vesisateessa säkkipimeässä. Tarrauduin mahdollisuuksien mukaan aina jonkun rekan perävaloihin, niitä oli helppo seurata. Muuta ei sitten Tanskassa näkynytkään, pyyhkijät ja punaiset perävalot. 14 tunnin ajon jälkeen saavuimme yöllä perille majapaikkaan Saksan Meldorfiiin. Olimme vuokranneet talon vinttihuoneiston vajaaksi viikoksi.

Tiistaina lähdimme tutustumaan kisareitteihin. Kartta oli unohtunut kotiin. Onneksi yksi järjestäjä oli paikalla ja antoi ohjeita reitin löytämiseksi. Aika hurjalta vaikutti kisapaikka; Saksalaiseen lehtimetsään meni pari tietä, joiden risteykseen oli tarkoitus rakentaa kisakeskus. Yhtään parkkipaikkaa ei ollut missään, kaikki autot oli ilmeisesti tarkoitus parkkeerata teiden varteen, 320 kilpailijaa avustajineen ja 1200 koiraa. Itse kisareitti oli kokemus. Alkupätkällä oli neljä metriä kapea silta rautatien yli. Mukulakivinen silta hirvitti alkuun, olihan siihen tulossa kisaliikennettä kahteen suuntaan. Menevät ja tulevat valjakot… Reitti koostui kahdesta vinosuunnikkaasta, joiden muutaman kulman mutkat oli tosi jyrkkiä ja vesisateen pehmittämän mudan liukastamia. Kaikkien risteysten löytäminen ei sitten mennyt ihan putkeen. Tajusin sen viimeistään perjantaina, startin aattona, kun kaikki reitin merkit oli laitettu paikoilleen. Minulla oli koirat hyvässä iskussa. Merrikin oli vetänyt kaikki treenit hyvin, kolme kertaa reitin läpi; paitsi väärän reitin! Viimeiselle lenkille kääntymisen olin opettanut väärin.

Keskiviikkona treenasin koirat reitillä uudestaan. Hirmuinen vauhti, liukkaassa mudassa. Kickbikessa oli alla väärät renkaat, vaikka olin edeltävän iltana vaihtanut pitävämmän kumin eteen. Oli pakko lähteä etsimään renkaita jostain kylästä. Meldorf-Burg seutu on Pohjois-Saksassa täysin maatalousaluetta. Pieniä kaupunkeja, tuulimyllyjä valtavasti, kaupat pieniä . Rovaniemeltäkin löytäisi helpommin maastopyörän renkaan. Treenin jälkeen tulimme majapaikkaan, oli jo pimeä, kaikki väsyneitä. Parkkipaikalla nousin autosta irrottaakseni koirakärryn. Sitä ei ollut missään! Kärry oli irronnut jossakin matkan varrella. 15 km läpi usean kylän, lukemattomien risteysten, yli rautatiekiskojen ja koirat oli kärryssä! Eikun takas. Kärry löytyi poikittain keskellä tietä, 100m lähtöpaikasta. Onneksi kisapaikka oli korvessa kuoppaisen hiekkatien päässä. Olin kai unohtanut kiinnittää vetoaisan nupin kunnolla. Koirat oli ehjiä. Renkaan osto siirtyi seuraavalle päivälle.

Torstai oli lepopäivä. Käytiin katsomassa Seehundstationilla Pohjanmeren hylkeitä. Upeita otuksia. Illalla ajelimme Meldorfiin, josta löytyi pyöräkauppa. Sopiva rengaskin löytyi. Alkaessani maksaa rengasta huomasin, että visa-kortti puuttui lompakosta. Siinä sitä myyjälle selittämään. Keksin, että kortti saattoi olla paikallisessa ruokakaupassa, jossa olin edellisenä iltana käynyt lasten kanssa ruokaostoksilla. Pienen kyselyn jälkeen ystävällinen kaupan myyntivastaava kiikutti kortin minulle. Se oli jäänyt maksupäätteeseen. Rengaskin saatiin maksettua. Mutta voi niitä Meldorfin pikkukatuja. Pyöräliike oli ahtaalla sivukadulla. Ajoin takaisin kaupungin pääväylälle korttelikatuja pitkin. Niillä mahtui hädintuskin yksi auto kulkemaan. Yhdessä risteyksessä oli Mercedes tulossa vastaan, oli pakko peruuttaa ja väistää sitä. Kräsh, takana ollut pienen Toyotan keula ei tykännyt siitä. Hieman lohdutti, kun huomasin että Mese oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. ..

Perjantaiksi sain alle kunnon renkaat kikkariin. Pito ja kellunta oli niissä hyvää tasoa. Mutaa oli paikoitellen paksusti. Se treeni ei sitten mennyt ihan putkeen. Koirat ei tajunnu miks ei saakaan kääntyä oikealle kaikkien muovinauhojen läpi. Siinä oli Yuselle selittäminen, että mennään eteenpäin. Kyllä ne sen oppi.

Lauantaina ennen starttia hieman jännitin miten koirat menee kaksisuuntaisen pätkän. Kisareitillä oli 500 metriä kaksisuuntaista uraa, joka oli jaettu kahtia keskeen mutaan tökätyillä harjaterästangoilla. Osa niistä oli kärjestään teroitettuja. Harjateräksien väliin oli vedetty muovinauhaa. Kai ne koirat osaa kaistat lukea…
Merri oli pelokas aamupäivän ennen starttia. Häntä koipien välissä, selkä köyryssä. Tyypillistä, mutta ei niin yhtään sitä räyhäkkää kovaa, rohkeaa Merriä. Tajusin myöhemmin, että se oli epävarma, koska minä olin epävarma. Lisäksi reitin väärä opettaminen oli huono juttu. Kisa oli jännittävä. Mutaa lensi alusta lähtien. Mutkat ajoin kovaa. Koirat osasi reitin, paitsi siinä kohtaa, jossa olin edeltävänä päivänä oikaissut, kun vein koirat oppimaan oikeaa reittiä. Kuvaajat lensi aaltona lakoon, kun koirat juos niitä kohti. Tais se katsojien ja kuvaajien väistöliike saada koirat kääntymään oikealle baanalle. Ei ne mun huutoa kuunnelleet. Merri ei hässään jälkeen mennyt täysillä. Yhdessä alamäessä se jopa kurkki taaksepäin ja meinasi alkaa jarrutella. Kannustamalla sain koirat juoksemaan paremmin. Maalissa Vesku tuli sanomaan, että oon mitalitaistossa kiinni ja Moen on 20 sekkaa takana. Harmitti sähläys. Kolmanteen sijaa seitsemän sekuntia ja kärkeen 15. Olin sarjassani paras suomalaisista, kuudentena 43 kilpailijan joukossa.

Illalla sain kasvattajalta hyviä ohjeita: Seuraavana päivänä mitaleille, usko ittees ja ole itsevarma niin koiratkin uskoo ja juoksee kunnolla. Mietiskelin sitä. Halusin Merrille takaisin sen menohalut.

Sunnuntai oli hyvä päivä heti aamusta alkaen. Viikon sähläykset oli takana, oltiin kisassa. Merri oli hyvässä iskussa, häntä pystyssä ja rohkeana. Joukkueenjohtaja tuli avustamaan lähtöön siirtymisessä. Meidän auto oli siellä jonon viimeisenä, kilometri lähtöviivalle. Merri ja Yuse veti starttiin siirryttäessä ihan hurjana. Sanoin Kurrelle, että nyt Merri on sitä mitä pitää. Lähdön lähellä oli tyttäreni pitämässä kikkaria pystyssä. pikkuveli alkoi töniä sitä. Jolloin minulla paloi hihat ja ärähdin, että riitely loppuu siihen. Niin loppui, ja niin loppui myös Merrin rohkeus. Se meni täydelliseen paniikkiin neljä minuuttia ennen starttia, minun käytöksen takia. Sain koiran koottua ennen starttia, viivalla se seisoi jo rohkeana. Lähtösuora oli täynnä väkeä, aidan vierustat oli kansoitettu täyteen. Kyllä Merri juoksi, mutta ei parastaan. Kuraa oli lauantaitakin enemmän.

Hieno kisa. Viides sija Euroopan parhaiden seassa ei ole huono. 13 sekuntia mitaliin jäi harmittamaan. Merri kun olis juossu kunnolla… Tiesin, että näillä koirilla mennään talvella lujaa. Mutta kulkeeko Merri kisoissa täysiä. Alaskan päätös ei ollut vieläkään selvä. En lähtisi reissuun, jos Merrin kulkeminen jää epävarmaksi. Merri on huippukoira, kun vaan isännän saa pelaamaan. Lapsille pitää puhua niin, ettei koirat pelkää. Kuten Kurre, Suomen joukkueenjohtaja sanoi: -”Huomasin heti missä Merrin käytös muuttui”. Sun puhetyyli vaihtui… Keskeytin kurren: -”Niin, kun puhuin vaimolleni ja sitten karjaisin riiteleville lapsille”.

Milloinkahan sitä oppisi käyttäytymään rauhallisemmin.

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Paljon on tapahtunut viime kevään jälkeen. Lauman nuoret urokset ottivat yhteen kesän alussa. Vaimo oli sinä päivänä Helsingissä kuuntelemassa koirakuiskaajaa. Töistä tultua en jostain ihmeen syystä mennyt heti koiratarhalle. Kun olin syönyt ja lähdin katsomaan koiria, huomasin heti tarhaa lähestyessä jonkin olevan vialla. Oli hiljaista. Koirani eivät olleet koskaan hiljaa, kun lähestyin tarhaa. Minä tiesin niille treeniä ja yhteistä kivaa touhuamista. Nyt oli hiljaista, Yuse ei hyppinyt, Merri oli tarhan takareunassa ja Roni istui hiljaa verkon vieressä. Näin, että on tapeltu ja pokien ottaneen yhteen. Kummatkin urokset olivat kuivuneen veren tahrimia, Ronilla oli pää täynnä naarmuja, Yusen vammat olivat pahempia. Sen kaulaan oli purtu ja nahka roikkui pahasti. Rintakehä oli auki kahdesta kohtaa, kyynärpää oli revitty ja ranteessa neljä pahaa reikää. Veri oli tullut Yusen kaulasta. Kävelin sisälle koira perässä; siitä alkoi Yusen taistelu elämästä. Koira oli shokissa. Sen tajunta meinasi häipyä, kun se tutisi pesuhuoneessamme hiljaa silmät kiinnija. Onneksi sain kaverilta ja eläinlääkäriltä apua. Yuse saatiin tippaan, kipulääkittyä ja nestehukka korvattua.

Akuuttivaihe oli ohi muutamassa tunnissa ja aamulla näytti, että Yuse selviää vuodosta. Siitä alkoi kova työ haavojen parantamiseksi. Pelkäsin jatkuvasti, että infektio voi tappaa koiran tai vähintään tuhota pahasti purrun ranteen. Nyt ,täytyy myöntää, oli tarvetta antibiootille. Yuse sai viisi päivää antibioottia suun kautta. Haavat eivät tulehtuneet. Kiitos antibioottihoidon ja tehokkaan paikallishoidon. Kaulan haavaa huuhtelin 1-3 kertaa päivässä parin viikon ajan, kunnes reiät menivät kiinni.

Pesin haavoista käsillä pois katteen. Puhdistin haavat Jodiliuoksella, Betadinella. Kaulan reikiin pumppasin nahan alle vettä ja Betadine-liuosta ja huuhtelin moskat pois. Syvät reiät täytin lopuksi hunajalla. Männyn pihkaa käytin pinnallisiin haavoihin ja korvan ruhjeisiin. Kaikki haavat paranivat hyvin. Yusen elämän suurin voitto oli siinä- selvitä ehjänä hengissä.

Aloitin treenaamisen elokuun alussa. Koko elokuu meni hyvin ja koko tiimi pysyi terveenä. Kunto nousi kaikilla hyvin. Koirat olivat innokkaita. Neljän viikon treenin jälkeen juoksin kaverin kanssa Cooperin testin, 3360m, ei aivan tavoitetta, mutta suunta oli hyvä. Syyskuussa iski flunssa, joka esti treenin lähes kahdeksi viikoksi. Kova yskä kesti sitten lähes kaksi kuukautta. Yskä ei estänyt liikkumista, mutta kuitenkin jouduin välttämään itselle kovimpia treenejä.

Syyskuun lopussa oli Mäntsälän lähellä Ohkolassa koirajuoksun SM kilpailut, jossa juoksin Yusen kanssa toiseksi. Vuosikkaalla koiralla SM hopeaa. Viestissä oli jo tulossa seuramme ( KPSH ry) ensimmäinen viestimitali, mutta sähläykseksi meni. Juoksin Merrin kanssa ensimmäisen osuuden, jolta tulimme vaihtoon reilussa johdossa, seuraavien joukkueiden vielä ollessa metsän siimeksessä. Joukkueemme rookie aloitti toisen osuuden hyvin ja lähestyi vaihtoa hyvissä asemissa. Kuitenkin juuri ennen vaihtoeluetta koira tuumasi jäävänsä juomaan lammikosta. Juoksijamme jatkoi matkaa ilman koiraa; vaihtovirhe. Asiantuntevan yleisön huutaessa ohjeita juoksijamme takaisinpaluu ja koiran tuonti vaihtoalueelle vei aikaa. Olli lähti sitten viimeiselle osuudelle Yusen kanssa mielestäni mitalin suhteen lähes toivottomassa asemassa. Päätin käydä autollani ennen Ollin maaliintuloa, mutta jäin sitten juttelemaan matkan varrella tutun kanssa. Paikka oli reitin vieressä ennen maaliviivaa. Hetken kuluttua kuulin yleisön huutavan kannustusta. Olli ja Yuse lähestyivät maalia hurjalla juoksulla ja yllättäen kolmantena. Meille oli tulossa seuran ensimmäinen valjakkourheilun viestimitali! Huusin: Hyvä Olli! Jolloin koirani Yuse kääntyi välittömästi minua kohti ja jäi pyörimään radan viereen, Olli yrittäessä epätoivoisesti saada sitä eteenpäin. 20 metriä takana ollut Kymen vetokoirakerhon joukkue tuli puolella metrilla ohi juuri ennen maaliviivaa. Voi sitä Olli sadattelua maalissa. Ilme oli hirmuinen, kun hän kysyi kuka huusi Yusea. Niinpä niin, säännöt sanovat ettei koiria saa ylenmäärin kannustaa maalista. Enhän minä koiralle huutanutkaan…

Lokakuun puolivälissä oli kärryajon SM kilpailu perinteisessä paikassa Jämillä. Lähtökohdat kilpailuun oli minulla varsin jännittävät. Olin ilmottautunut halukkaaksi sulanmaan EM kilpailuihin Saksaan. Minulla ei ollut edeltävältä vuodelta mitään näyttöjä kisoista, koska Skidin kuoleman vuoksi en puoleentoista vuoteen ollut käynyt yhdessäkään kilpailussa. SM kilpailut oli viimeinen mahdollisuus antaa näytöt ja päästä kisoihin. Lisäksi taustalla oli vielä suurempi ajatus, haave päästä Alaskaan! Alaskassa pidettäisiin valjakkourheilun MM kilpailut maaliskuussa 2013. Minun koirani ovat pieniä, mutta sisukkaita, nopeita, kestäviä ja kokoonsä nähden vahvoja. Ennenkaikkea etuna pidin Yusen hurjaa luontoa ja Merrin nopeutta ja väsymättömyyttä. Täysin tietämätön olin voisiko noin pienillä koirilla pärjätä. Olin suunnitellut, että Jämin vauhdin perusteella teen päätöksen lähdenkö yrittämään Alaskan kisoihin.

Jämillä ajoin Merrillä ja Yusella kahden koiran luokassa. Kisa kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen olin neljäntenä. Aikaan olin melko tyytyväinen, mutta Merrin juoksuun en alkuunkaan. Merri passaili paljon. Hyvään aikaan nähden sijoitus neljäntenä oli sekin hienoinen negatiivinen yllätys. Seuraavaan päivään lähdin kaikki lasissa painamaan raivolla joka potkun. Vajaa kilometri ennen maalia huomasin Merrin suusta lentävän pienen vaahtopalleron ja tiesin tytön tekevän nyt töitä. Maaliin tultiin hienosti, aika parani ja nousin kolmanneksi ohi edeltävän vuoden kärryajon MM kakkosen. Sain paikan EM kisoihin Suomen A- maajoukkueessa. Ymmärsin, että koirillani riittää vauhti ja voima. Niillä voisi fysiikan puolesta pärjätä Alaskassa. Olihan Yuse Jämillä vasta vuoden ja kaksi kuukautta ja Merrikin reilut pari vuotta. Erityisesti Yuse ehtisi saada puolessa vuodessa rutkasti lisää voimaa. Olin silti epävarma. Merrin vaisuus ei vaikuttanut hyvältä.
Päätin siirtää Alaskan päätöstä myöhemmäksi. Tekisin sen Saksan EM kisojen jälkeen.


Seuraavassa blogissa kirjoitan EM kisareissusta. Siitä ei sitten tapahtumia, sähläystä ja jännitystä puuttunutkaan…

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Relaxant Animal ja uudet tuotteet!

Tervehdys kaikille,

Relaxant Animal tuotesarjan suosio on vain kasvanut. Mustinja Mirrin ohella Agrimarket on tullut keväällä 2012 meidän toiseksi valtakunnalliseksi jakelijaksi ja K-maatalouksistakin tuotteet alkavat jo löytyä. Hyvästä menekistä osoituksena olemme lisänneet sarjaan kaksi uutta tuotetta! Pihkaseerumi 40ml ja Hajunpoistaja 100ml. Muitakin uusia tuotteita on tällä hetkellä suunnittelussa ja testauksessa eläinlääkäreillä.

 

Pihkaseerumin sisältämä männynpihka estää todella vahvasti haitallista mikrobikasvua ja edistää kudoksen paranemista. Pihkaseerumilla voidaan hoitaa mm. avonaisia haavoja, hyönteisten puremia (lievittää myös kutinaa) sekä leikkausarpia. Tuotteen öljymäinen koostumus tekee siitä erittäin riittoisan. Tuote ei myöskään tahmaa. Tuotteessa käytetty pihka on luomua.

Hajunpoistaja on tarkoitettu eläinten eritteiden kuten oksennuksen, virtsan, ulosteen tai ominaistuoksun poistoon erilaisista pinnoista. Makuualustat, autojen- ja kalusteiden verhoilut, matot sekä muut varusteet joita on muuten vaikeata pestä, voidaan käsitellä Hajunpoistajalla. 

Toki Hajunpoistajaa voidaan käyttää myös hien hajun poistoon kengistä tai muista varusteista muutamalla suihkauksella aina käytön jälkeen. Tuotteen tehoaine on ruskean väristä minkä vuoksi tuotetta ei suositella käytettäväksi aroille vaaleille materiaaleille, koska se voi säännöllisen käytön jälkeen tahrata. 

Tuotteen sisältämä luomu kataja tuhoaa hajuja aiheuttavat mikrobit ja näin ollen haju katoaa kokonaan. Tuote ei siis sisällä lisättyjä hajusteita ja siksi se sopii myös eläinten lähellä käytettäväksi. 

Mukavaa alkanutta syksyä

Matti Mörsäri

Relaxant Animal ja uudet tuotteet!

Vammaisratsastajan elämää 12: Kaapelin kesäihottuma ja kisakuulumiset

Heissan!

Pitkästä aikaa päätin kirjoittaa Teille vähän kuulumisia.

Kevät on vierähtänyt niin nopeaa vauhtia, eikä vuorokauden tunnit tahdo millään riittää edes arjen pyörittämiseenkään, saatikka sitten että ehtisi hieman hengähtää ja levätä tai tehdä jotain ylimääräistä hauskaa. No onhan tämä meidän arki ihan hauska, työt vaan tuntuvat aina vähän haittaavan vapaa-aikaa...:)

Ihottuma puhkesi taas

Jos ei kalenteria tuijota niin Kain Aapelista kyllä (valitettavasti) näkee että kesä on ovella; kesäihottuma on taas tehnyt tuloaan ja oikein rytinällä, taas kerran. Ihottumaloimea on pidetty jo huhtikuun puolesta välistä saakka ja vielä toukokuun puolivälissä näytti siltä että keväinen tallin vaihto oli ihottuman kannalta hyvä juttu. Kuitenkin pari viikkoa sitten ”tauti” puhkesi kuin ukonilma. Yhtenä iltana ei ollut mitään ja seuraavana iltapäivänä oli jo harja osittain hangattu vereslihalle ja silmien ympärillä oli kaljuja kohtia. Lähdettiin heti aggressiivisesti sitä hoitamaan; pestiin koko heppa Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä, harjaan ja häntään Hoitoseerumia ja naaman hoidoksi Hoitovoide sekä Pihkaseerumi.

Jokapäiväisestä hoidosta huolimatta, johtuen älyttömästä itikkamäärästä, kaljut alueet ovat päässeet leviämään aika laajasti silmien ympäriltä aina turpaan saakka. Joinakin päivinä ”Kaapeli” on niin väsähtäneen oloinen, ettei valmentautumisesta oikein tahdo tulla mitään. Minä kun olen sitä mieltä, ettei koulua (tietysti lajista riippumatta) ole mitään ideaa vääntää väkisin. Jos tuntuu, ettei hevonen jaksa. Ollaan sitten sen sijaan käyty maastossa pitkillä käyntilenkeillä ja mäkiä kiipeämässä.

Kisakuulumisia

Huhtikuun puolivälissä käytiin Belgian Moorselessä avaamassa kansainvälistä kisakautta. Siellä järjestettiin kolmen tähden kansainväliset vammaisratsastuskilpailut 12-15.4. Seuranamme matkassa olivat Katja Karjalainen hevosellaan Rosie ja Jaana Kivimäki Kuu Akalla tiimeineen. Suomalaisittain kisat olivat todella onnistuneet! Katja teki hattutempun ja voitti oman ryhmänsä luokat joka kisapäivänä. Myös Jaana onnistui suomenhevosellaan tekemään vaikutusta tuomareihin ja Kuu Akkakin nähtiin palkintojen jaossa.

Kain Aapelille ja minulle kisaaminen ulkoareenalla oli hieman haastavaa. Tämä johtui jokapäiväisestä kovasta tuulesta, joka yltyi viimeisenä kisapäivänä niin, ettei edes Kür musiikkia kuullut ollenkaan ollessaan radan toisella puoliskolla. No, aina ei voi onnistua vaikka kuinka sitä toivoisi ja yrittäisi. Tulokset kyllä paranivat päivä päivältä. Sekä henkilökohtaisessa- että joukkueohjelmassa oltiin yhdeksäntenä, eli tuloksissa puolivälissä.

Vain kahdeksan parasta ratsukkoa pääsi Kürin A-finaaliin joten meille tämä tarkoitti osallistumista lohdutusfinaaliin. Uusi Kür ohjelma oli suurelta osin ihan onnistunut, vaikka laukkamusiikki valinta ei ihan tuomareita miellyttänytkään. Se oli hevoselle hieman liian nopea. Lopputulos oli kuitenkin reilu 63% ja kolmas sija. Joten tyytyväisinä lähdettiin kuitenkin kotimaata kohti treenaamaan lisää.

Seuraavat, ja todennäköisesti tämän kauden viimeiset kansainväliset kilpailut ovat nyt sitten vajaan kahden viikon päästä Ruotsissa. Siellä järjestetään Strömsholmassa meidän lajin PMät 7-10.6. ”Kaapelilla” on edessään aktiiviset kaksi viikkoa nyt ennen kesälomaa, kun tyttäreni Julia lähtee tämän viikon sunnuntaina Ypäjälle poni-meetingiin. Heidät valittiin sinne monen hakijan joukosta, joten äiti on hyvin ylpeä. Tyttö on kuitenkin vielä vasta 12 vuotias.

Julia ja Kain Aapeli ovat kilpailleet tällä kaudella vain joitakin kertoja, 90 cm tasolla, seura- ja alueluokissa, yleensä 0-tuloksin. Päämääränä heillä on tänä vuonna hypätä kauden loppupuolella 100 cm luokkiakin.

Tämä tältä erää, yritän kirjoitta taas kuulumisia sitten PMien jälkeen!

Pitäkääpä meille sitten peukkuja, tassuja ja kavioita pystyssä :)

Kohti PMiä

Johanna Lindblad

Vammaisratsastajan elämää 12: Kaapelin kesäihottuma ja kisakuulumiset

Vammaisratsastajan elämää 11: Valmennusleiri ja muutto

Hei kaikille ja hyvää kevään alkua!

Täältä päin ei ole pitkään, pitkään aikaan kuulunut mitään ja aika paljon on ehtinyt tapahtua tässä 2012 alussa.

Asustelimme Kaapelin kanssa tallilla missä ei ollut maneesia eikä oikein kenttääkään näin talvisaikaan. Joka viikko ratsastimme tyttäreni Julian kanssa lähimmälle tallille missä on maneesi. Käynti vauhdissa aikaa siirtymiseen kului reipas tunti edes takaisin. Talvella oli tietysti todella pimeää, varsinkin kun valmennukset ovat meillä iltapäivän puolella joten molemmat matkat ratsastettiin pimeässä otsalamppujen ja lukuisien heijastin-vempaimien kera. Onneksi tie oli suurilta osin aurattua metsätietä mutta vajaa kilometri metsäpolkua.

Oltiin kesällä päätetty että me kyllä pärjätään, niin hän kaikki pärjäsivät ennen maneesien tuloa ja muutkin pystyivät jollain ihmeen lailla myös kilpailemaan täysipainoisesti..... Kevään tullessa olin aivan loppu sekä fyysisesti että psyykkisesti näiden järjestelyjen kanssa, eikä kenttä ollut vielä maaliskuussakaan käyttökunnossa suuren lumimäärän takia. Metsätietkin alkoivat pikku hiljaa olla osittain jopa vaarallisia epätasaisuuksien ja salakavalien reikien takia. Eteen tuli väistämättä tallin vaihto jos kilpailemista olisi tarkoitus jatkaa täysipainoisesti.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävin Kaapelin kanssa Ypäjällä maajoukkuevalmennus- leirillä. Epäröin pitkään sinne lähtöä koska oma kuntoni oli todella heikko enkä ollut mielestäni päässyt lähellekään syksyllä suunniteltuihin tavoitteisiini. Lähdimme kuitenkin ja kyllä kannatti! Oli mahtavan ihanaa tavata taas kaikkia ystäviä sekä päästä ratsastamaan niin mahtavissa olosuhteissa kun Ypäjällä on tarjota.

Valmennusleirin yhteydessä pidettiin vammaisratsastuskilpailut joissa ratsastin sekä oman ryhmäni (III) joukkueohjelman sekä kokeilin talven aikana suunnitteilla ollutta uutta Kür-ohjelmaa. Joukkueohjelmamme meni todella yli odotusten, teimme oman tämänhetkisen ennätyssuorituksen kun saimme toiselta tuomarilta (vammaistuomari) reippaat 68 %!! Myös Küristä tuli hyvät pisteet koreografiasta sekä taiteellisesta vaikutelmasta. Musiikkia meillä ei siinä vaiheessa vielä ollut valmiina.

Viime perjantaina muutettiin sitten uuteen mutta kylläkin tuttuun talliin missä on iso, valoisa maneesi ja muutenkin todella hyvät puitteet. Jäimme kyllä kaikki kaipaamaan edellistä tallia missä oli mukavia sekä kaksi- että nelijalkaisia ystäviä mutta ainahan me voimme käydä siellä heitä tapaamassa vaikka maastolenkin merkeissä. :)

Viikon päästä Kaapeli on jo laivalla, matkalla kohti Belgian Moorseleä jossa käydään kolmen tähden kansainvälisiä vammaisratsastuskilpailuja 12-15.4. Tulevalla viikolla hiotaan vielä Küriä, maastoillaan ja yritetään molemmat pysyä ehjinä jotta kilpailumatka toteutuisi. Tuntuu uskomattoman mahtavalta päästä taas joukkueen mukaan reissuun ja päästä avaamaan kansainvälistä kilpailukautta!

Kuvassa Kaapeli.

Kaapeli ja tyttäreni Julia ovatkin oman kilpailukautensa jo avanneet kun kävivät viikonloppuna estekilpailuissa Billnäsissä. Ratsukko teki hienot puhtaat radat ja 90 cm:stä tulikin sininen ruusuke kotiin vietäväksi. :) On hän niin monipuolinen tämä meidän suosikki poika, rakastaa hyppäämistä sekä esiintymistä kouluradalla yhtä paljon kun mudassa piehtaroimisesta ja porkkanoiden syömisestä!! :)

Voimia ja jaksamista Teille kaikille,

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 11: Valmennusleiri ja muutto

Valjakkourheilua 10: Antibioottiresistenssistä

Tänä talvena olen käynyt juoksulenkillä aiempaa vähemmän. Juostessa ajatukset rullaa. Tulee uusia ideoita ja yleensä ongelmat ratkeaa. Lenkiltä tulee yleensä kotiin virkistynyt mies täynnä uusia ideoita.

Minua on pitkään huolestuttanut yleistynyt antibioottien käyttö. Siihen liittyy myös meidän tämän talven treenit. Meillä on valjakkourheilun suunnitelmat muuttuneet tänä talvena useasti. Merrin treeneissä oli loppusyksystä ja sydäntalvella vielä paljon oman tien hakemista. Talven mittaan homma alkoi toimia hyvin. Helmikuussa alkoi Merrillä juoksut, joiden takia emme voineet osallistua SPKL SM kisoihin. Loput kisat menikin sitten kennelyskän parissa.

Kennelyskä on koirien flunssa. Mahdollisia aiheuttajia on vähintäänkin kymmeniä. Kahteen yleisimpään aiheuttajaan löytyy rokotus. Bakteeria nimeltään bordetella bronciseptica vastaan voi suojautua nenäsumute rokotteella. Sumutteessa on tehoa myös toiseen yleisimpään aiheuttajaan parainfluenssa virukseen. Meidän koirat oli rokotettu vain virusta kohtaan. Kennelyskä oli kova tauti. Seisojilla Merrillä, Ronilla ja Yusella pysyi yleistila hyvänä kovasta yskästä huolimatta. Rokulla sen sijaan tuli jälkitautina keuhkokuume, joka parani antibioottihoidolla ja intensiivisellä nesteytyksellä. Keskustelupalstoilta ja facebookista luin juttuja koirien kennelyskän hoidosta. Miten kukin oli saanut antibioottia heti ensioireisiin…

Olen aina ihmetellyt kun kavereiden koirien ihottumaan on määrätty antibioottia. Miksi? Eräskin ystäväni, joka on infektiolääkäri, oli ihmetellyt, kun eläinlääkäri oli määrännyt hänen koiralleen kefaleksiinia koiran kuivaan ihottumaan. Kefaleksiini on laajakirjoinen bakteereja tappava antibiootti.

Minäpä kerron miksi antibioottien yleinen käyttö huolettaa. Oletteko koskaan kuulleet, kuinka leukemiaa hoidetaan? Tai imusolmukesyöpiä? Tai melkein mitä tahansa syöpiä? Erityisesti verisyöpien taudin paranemiseen tähtäävään hoitoon kuuluu nykyään ns. intensiivihoito. Siinä solumyrkyillä tapetaan ihmisen oma luuydin kokonaan. Solymyrkyillä tuhottu luuydin ei pysty tuottamaan uusia verisoluja. Ilman hoidon jatkoa potilas kuolee väistämättä. Solymyrkyillä pyritään tappamaan kaikki syöpäsairaat solut verestä ja luuytimestä. Siinä ohessa tuhoutuvat myös terveet luuytimen solut. Solymyrkkyjen ja luuytimen tuhoutumisen jälkeen ihmiselle siirretään uusi luuydin. Uusi luuydin on peräisen toiselta luovuttajalta tai samalta ihmiseltä, joka on otettu keräyksessä ennen luuytimen lopullista tuhoamista. Kaikki potilaat käyvät intensiivihoidon välissä nollasoluvaiheessa. Silloin oma tai uusi luuydin ei vielä ole ehtinyt tuottaa yhtään toimivaa valkosolua. Valkosolut ovat välttämättömiä infektioiden torjuntaan. Nollasoluvaiheessa kaikki potilaat saavat vakavia infektioita, sepsiksiä. Ilman tehokkaita antibiootteja tuskin yksikään potilas selviäisi intensiivihoidosta hengissä. Hoitoja ei voisi käyttää. Nytkin välillä intensiivihoidossa oleva potilas kuolee sepsikseen, vaikka tehokkaimmat mahdolliset antibiootit on käytössä. Infektiot alkavat ja pahenevat tunneissa henkeä uhkaaviksi. Välillä kuolema johtuu infektion nopeasta alusta, välillä siitä, että tautia aiheittavilla bakteereilla on resistenssiä, vastustuskykyä käytettyjä antibiootteja kohtaan. Silloin ei joko ehditä vaihtaa uutta tehoavaa antibioottia tai sitten semmoista ei olekaan.

Antibioottiresistenssin syntyyn vaikuttaa moni asia. Ihminen, joka on saanut aiemmin antibiootteja kantaa todennäköisemmin resistenttejä bakteereita, kuin antibiootteja käyttämättömät. Nykyään antibioottiresistenssiä ilmenee kummallisista syistä.

Vuosia sitten puhuttiin tappajabakteereista. Ne olivat vaarallisia streptokokkikantoja. Nykyään isompi ongelma sairaaloissa alkaa olla gramnegatiiviset sauvabakteerit. Niitä ei aiemmin ole pidetty läheskään yhtä vaarallisina. Gramnegatiivisia sauvoja on ihmisillä luonnollistaan suolistossa. Ne voivat aiheuttaa esimerkiksi tavallisia virtsatietulehduksia. Tulehduksiin ovat tehonneet tavalliset antibiootit. Nykyään noita antibiootteja ja lähes kaikkia lääkkeitä valmistetaan Intiassa suurissa lääketehtaissa hyvin edullisesti. Ruotsalaiset tutkijat ovat löytäneet lääketehtaiden ympäriltä maaperästä ja vesistöistä hyvin suuria lääkeainepitoisuuksia. Intiassa on lämmön ja kosteuden puolesta erinomaiset kasvuedellytykset mikrobeille. Maaperässä ja vesissä normaalisti kasvavat bakteerit ovat lääketehtaiden päästöjen vuoksi päässeet kosketuksiin lähes kaikkien nykyaikaisten antibioottien kanssa.

Tilanteessa, jossa mikrobeilla on erinomaiset kasvuolosuhteet ja samalla runsaasti antibiootteja tapahtuu väistämättä ennen pitkää resistenttien bakteerikantojen muodostumista. Kyse on puhtaasta sattuman laista. Bakteereissa tapahtuu mutaatioita ja osa mutatoituneista kannoista onkin sellaisia, jotka pystyvät kasvamaan ja lisääntymään ympäristössä jossa on antibiootteja. Intiassa tämä on jo tapahtunut. Ruotsalaiset löysivät Intian kaupunkien kuralätäköistä moniresistenttejä ESBL kantoja, joista iso osa on resistenttejä kaikille käytettävissä oleville antibiooteille. Näitä samoja bakteereita löytyi kaupungeissa intialaisten suolistosta lähes puolella ihmisistä. Intiassa vieraileva turistikin voi saada suoleensa antibiooteille resistenttejä bakteereja. Moniresistenttejä ESBL kantoja on löydetty Euroopastakin ja niiden määrä lisääntyy jatkuvasti myös Suomessa. Ruotsalaisten mukaan em. bakteerien esiintyvyys lisääntyy nopeasti. Ei hyvältä vaikuta. Halvalla tuotetuista lääkkeistä tullaan maksamaan karvas ja kallis hinta.
ESBL bakteerit eivät useinkaan suoraan aiheuta infektiota, koska ne ovat terveellä ihmisellä useimmissa tilanteissa vaarattomia bakteereita. Jos kuitenkin infektio tulee, voi käydä hullusti. Tavallinen infektio esimerkiksi virtsatietulehdus voi tappaa. Entäpä jos Intian matkaaja saa syövän ja joutuu hoitoon…? Entä jos tartuttaa resistentin bakteerikannan lapselleen ja tämä sairastuu leukemiaan?

Minun mielestä ihmisiltä kuuluu hoitaa vain infektiot, jotka todella tarvitsevat antibioottia, eivätkä muuten parane. Samaa harkintaa tulee käyttää myös eläinten hoidossa. Olen huomannut, että koirille määrätään antibiootteja kevein perustein ja usein myös laajakirjoisia antibiootteja. Esimerkiksi meidän Rokun kennelyskän jälkitautiin keuhkokuumeeseen oli eläinlääkärien suositus amoksisilliiniklavulaanihappo. Se on laajakirjoinen antibiootti, jolla ihmisillä ei hoideta keuhkokuumetta kuin poikkeustapauksissa. Ihmisillä ensisijaisena käytetään vain amoksisilliinia. Klavulaanihappo ei edes tuo kehkokuumeen hoitoon merkittävää lisäarvoa. Sensijaan luodaan turhaan resistenttejä bakteerikantoja. Koirien ihotulehduksien hoitoon käytetään usein kefalosporiineja. Saman ryhmän antibiooteilla hoidetaan leukemialasten sepsiksiä… Koiriin kehittyneet resistentit antibioottikannat voivat siirtyä myös ihmiseen.

Infektioiden ja ihottumien hoitoon löytyy muitakin vaihtoehtoja kuin antibiootit. Ihottumien syy tulee selvittää aina. Jos ihottuma ei välittömästi vaaranna koiran henkeä ja terveyttä kannattaa syyn selvittämiseen käyttää aikaa ja rahaakin. Minulla on hyviä kokemuksia koirien bakteerien aiheuttamien ihottumien hoidosta. Rokulla oli vuosia sitten laaja märkivä hotspot ihottuma kaulalla. Siihen eläinlääkäri olisi aloittanut antibiootin syöttämisen. Minä hoidin haavan pesemällä ja jodipuhdistuksella. Myöhemmin olen hoitanut koirien märkiviä haavoja sokerilla, pihkalla ja hunajalla hyvällä menestyksellä.
Lääkärinä pyrin aina kaikki asiat tekemään parhaan tutkitun tiedon valossa. Antibioottien tehosta on paljon tutkimustietoa. Myös infektioiden hoidosta ja ehkäisystä luonnontuotteilla ja paikallishoidolla on tutkimusnäyttöä, jokseenkin paljon vähemmän. Omien hyvien kokemusten valossa haluan aina aloittaa koirien infektioiden hoidon ilman antibioottia ja seurata paranemista. Eläinlääkärille koiran vien jos siihen on erityinen syy, infektio ei muuten parane. En koe aiheuttavani koiran hoitoon mitään haittaa, vaikka pyrin välttämään antibiootteja. Päinvastoin; antibiootit sekoittavat suoliston oman bakteerikannan pitkäksi aikaa, jopa vuoksiksi. Koirat ovat hyvin sopeutuneita syömään mm. raatoja eli pilaantunutta lihaa. Koirilla on varsin omanlaatuinen suolistofloora. Sitä ei kannata mennä tuhoamaan.

Detriasta olen erityisen kiinnostunut siksi, että he ovat kehittäneet tuotteita, joilla on luonnon omia antibakteerisia vaikutuksia. Vieläpä niin, että niille ei synny antibioottiresistenssiä. Esimerkiksi männyn pihkalle ei ole todettu minkään bakteerin pystyvän muodostamaan resistenssiä. Detriassa tutkitaan tuotteet ja niiden vaikuttavat aineet hyvin. Detrian ihohoitotuotteita käyttämällä voi olla varma, että oma koira ei saa yhtäkään antibiooteille resistenttiä kantaa. Ihon hoito kannattaa aina pitää perusasioissa; puhdistus vedellä, puhdistava pesuneste ja hyvä kuivaus. Tarvittaessa karvat pitää poistaa tulehtuneelta alueelta. Jos paranemista ei tapahdu kotikonsteilla tulee koira viedä eläinlääkärille.

Eipä siinä, juostessa tulee mieleen kaikenlaista. Ajatukset vain tippuu oikeille paikoilleen kuin tetrispalikat. Keväinen kuiva pakkaslumi narskuu kenkien alla ja kuu loistaa kauniin sinisellä taivaalla. Pitäisi juosta useammin.

Valjakkourheilua 10: Antibioottiresistenssistä

Päivi Haverinen kertoo saksanpaimenkoirista sekä Relaxant Animal -kokemuksistaan

Hei!

Spl- Rovaniemi ry. on Saksanpaimenkoiraliiton pohjoisin alaosasto. Harrastajia meillä on noin 20. Vaikka kuulummekin rotujärjestöön on meillä mukana treenaamassa myös muitakin rotuja. Saksanpaimenkoiraliiton ja sen alaosastojen tarkoitus on edistää rodun jalostusta ja kasvatusta sekä tarjota tietoa rodusta ja sen monipuolisesta kouluttamisesta.

Saksanpaimenkoira on maailman tunnetuin harrastus- ja työkoira. Valitettavasti myös tätä rotua kiusaavat monet terveydelliset ongelmat. Luusto-ongelmia, immuunivasteeseen vaikuttavia sairauksia, hermostollisia sairauksia... lista on pitkä. Vaikka Pevisa-ohjelma onkin tuonut apua tämän hienon rodun jalostukseen terveenpään suuntaan, ongelmia vielä riittää. Tavallisimpia jokapäiväiseen elämään vaikuttavimpia lienevät kuitenkin luusto-ongelmien ohella allergiat, iho-ongelmat ja korvatulehdukset.

Omakohtaisia kokemuksia on iho-ongelmien ja korvatulehdusten hoidosta. Uroksellani oli selässä sään kohdassa kummallinen vaiva. Turkki tahmaantui siitä kohtaa ja haisi pahalle. Käytin koiran eläinlääkärissä eikä siellä osattu sanoa mikä olisi vikana. Iho ei oikeastaan edes punoittanut joten eläinlääkäri suositteli omega3-liuosta sekä lääkeshampoota. Näistä ei ollut mitään hyötyä. Sain neuvon kokeilla Relaxant Animal Hoitoseerumia ja Hoitavaa pesunestettä. Pesin koiran ohjeen mukaan ja sen jälkeen käytin sekä seerumia että pesunestettä paikallisesti. Parissa viikossa oireet hävisivät täysin, eivätkä enää koskaan palanneet.

Toisella koirallani oli pentuaikana paljon hiivatulehduksia korvissa. Useamman lääkekuurin jälkeen jo huolestuin. Ja taas löytyi apu hoitoseerumista! Punoituksen alkaessa aloin pyyhkimään korvaa varovasti hoitoseerumiin kostetulla vanulapulla ja se auttoi. Nyt nämä tuotteet kuuluvatkin vakiovarusteisiin :) Olen suositellut näitä tuotteita myös ystävilleni ja tuntuu auttavan myös kutisevaan ihoon. Hienoa että näin turvallisista luomuyrteistä löytyy apu helposti.

Kuvassa Maxine

Kevätterveisin

Päivi Haverinen

Spl-Rovaniemi ry.

Päivi Haverinen kertoo saksanpaimenkoirista sekä Relaxant Animal -kokemuksistaan