Vammaisratsastajan elämää 12: Kaapelin kesäihottuma ja kisakuulumiset

Heissan!

Pitkästä aikaa päätin kirjoittaa Teille vähän kuulumisia.

Kevät on vierähtänyt niin nopeaa vauhtia, eikä vuorokauden tunnit tahdo millään riittää edes arjen pyörittämiseenkään, saatikka sitten että ehtisi hieman hengähtää ja levätä tai tehdä jotain ylimääräistä hauskaa. No onhan tämä meidän arki ihan hauska, työt vaan tuntuvat aina vähän haittaavan vapaa-aikaa...:)

Ihottuma puhkesi taas

Jos ei kalenteria tuijota niin Kain Aapelista kyllä (valitettavasti) näkee että kesä on ovella; kesäihottuma on taas tehnyt tuloaan ja oikein rytinällä, taas kerran. Ihottumaloimea on pidetty jo huhtikuun puolesta välistä saakka ja vielä toukokuun puolivälissä näytti siltä että keväinen tallin vaihto oli ihottuman kannalta hyvä juttu. Kuitenkin pari viikkoa sitten ”tauti” puhkesi kuin ukonilma. Yhtenä iltana ei ollut mitään ja seuraavana iltapäivänä oli jo harja osittain hangattu vereslihalle ja silmien ympärillä oli kaljuja kohtia. Lähdettiin heti aggressiivisesti sitä hoitamaan; pestiin koko heppa Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä, harjaan ja häntään Hoitoseerumia ja naaman hoidoksi Hoitovoide sekä Pihkaseerumi.

Jokapäiväisestä hoidosta huolimatta, johtuen älyttömästä itikkamäärästä, kaljut alueet ovat päässeet leviämään aika laajasti silmien ympäriltä aina turpaan saakka. Joinakin päivinä ”Kaapeli” on niin väsähtäneen oloinen, ettei valmentautumisesta oikein tahdo tulla mitään. Minä kun olen sitä mieltä, ettei koulua (tietysti lajista riippumatta) ole mitään ideaa vääntää väkisin. Jos tuntuu, ettei hevonen jaksa. Ollaan sitten sen sijaan käyty maastossa pitkillä käyntilenkeillä ja mäkiä kiipeämässä.

Kisakuulumisia

Huhtikuun puolivälissä käytiin Belgian Moorselessä avaamassa kansainvälistä kisakautta. Siellä järjestettiin kolmen tähden kansainväliset vammaisratsastuskilpailut 12-15.4. Seuranamme matkassa olivat Katja Karjalainen hevosellaan Rosie ja Jaana Kivimäki Kuu Akalla tiimeineen. Suomalaisittain kisat olivat todella onnistuneet! Katja teki hattutempun ja voitti oman ryhmänsä luokat joka kisapäivänä. Myös Jaana onnistui suomenhevosellaan tekemään vaikutusta tuomareihin ja Kuu Akkakin nähtiin palkintojen jaossa.

Kain Aapelille ja minulle kisaaminen ulkoareenalla oli hieman haastavaa. Tämä johtui jokapäiväisestä kovasta tuulesta, joka yltyi viimeisenä kisapäivänä niin, ettei edes Kür musiikkia kuullut ollenkaan ollessaan radan toisella puoliskolla. No, aina ei voi onnistua vaikka kuinka sitä toivoisi ja yrittäisi. Tulokset kyllä paranivat päivä päivältä. Sekä henkilökohtaisessa- että joukkueohjelmassa oltiin yhdeksäntenä, eli tuloksissa puolivälissä.

Vain kahdeksan parasta ratsukkoa pääsi Kürin A-finaaliin joten meille tämä tarkoitti osallistumista lohdutusfinaaliin. Uusi Kür ohjelma oli suurelta osin ihan onnistunut, vaikka laukkamusiikki valinta ei ihan tuomareita miellyttänytkään. Se oli hevoselle hieman liian nopea. Lopputulos oli kuitenkin reilu 63% ja kolmas sija. Joten tyytyväisinä lähdettiin kuitenkin kotimaata kohti treenaamaan lisää.

Seuraavat, ja todennäköisesti tämän kauden viimeiset kansainväliset kilpailut ovat nyt sitten vajaan kahden viikon päästä Ruotsissa. Siellä järjestetään Strömsholmassa meidän lajin PMät 7-10.6. ”Kaapelilla” on edessään aktiiviset kaksi viikkoa nyt ennen kesälomaa, kun tyttäreni Julia lähtee tämän viikon sunnuntaina Ypäjälle poni-meetingiin. Heidät valittiin sinne monen hakijan joukosta, joten äiti on hyvin ylpeä. Tyttö on kuitenkin vielä vasta 12 vuotias.

Julia ja Kain Aapeli ovat kilpailleet tällä kaudella vain joitakin kertoja, 90 cm tasolla, seura- ja alueluokissa, yleensä 0-tuloksin. Päämääränä heillä on tänä vuonna hypätä kauden loppupuolella 100 cm luokkiakin.

Tämä tältä erää, yritän kirjoitta taas kuulumisia sitten PMien jälkeen!

Pitäkääpä meille sitten peukkuja, tassuja ja kavioita pystyssä :)

Kohti PMiä

Johanna Lindblad

Vammaisratsastajan elämää 12: Kaapelin kesäihottuma ja kisakuulumiset

Vammaisratsastajan elämää 11: Valmennusleiri ja muutto

Hei kaikille ja hyvää kevään alkua!

Täältä päin ei ole pitkään, pitkään aikaan kuulunut mitään ja aika paljon on ehtinyt tapahtua tässä 2012 alussa.

Asustelimme Kaapelin kanssa tallilla missä ei ollut maneesia eikä oikein kenttääkään näin talvisaikaan. Joka viikko ratsastimme tyttäreni Julian kanssa lähimmälle tallille missä on maneesi. Käynti vauhdissa aikaa siirtymiseen kului reipas tunti edes takaisin. Talvella oli tietysti todella pimeää, varsinkin kun valmennukset ovat meillä iltapäivän puolella joten molemmat matkat ratsastettiin pimeässä otsalamppujen ja lukuisien heijastin-vempaimien kera. Onneksi tie oli suurilta osin aurattua metsätietä mutta vajaa kilometri metsäpolkua.

Oltiin kesällä päätetty että me kyllä pärjätään, niin hän kaikki pärjäsivät ennen maneesien tuloa ja muutkin pystyivät jollain ihmeen lailla myös kilpailemaan täysipainoisesti..... Kevään tullessa olin aivan loppu sekä fyysisesti että psyykkisesti näiden järjestelyjen kanssa, eikä kenttä ollut vielä maaliskuussakaan käyttökunnossa suuren lumimäärän takia. Metsätietkin alkoivat pikku hiljaa olla osittain jopa vaarallisia epätasaisuuksien ja salakavalien reikien takia. Eteen tuli väistämättä tallin vaihto jos kilpailemista olisi tarkoitus jatkaa täysipainoisesti.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävin Kaapelin kanssa Ypäjällä maajoukkuevalmennus- leirillä. Epäröin pitkään sinne lähtöä koska oma kuntoni oli todella heikko enkä ollut mielestäni päässyt lähellekään syksyllä suunniteltuihin tavoitteisiini. Lähdimme kuitenkin ja kyllä kannatti! Oli mahtavan ihanaa tavata taas kaikkia ystäviä sekä päästä ratsastamaan niin mahtavissa olosuhteissa kun Ypäjällä on tarjota.

Valmennusleirin yhteydessä pidettiin vammaisratsastuskilpailut joissa ratsastin sekä oman ryhmäni (III) joukkueohjelman sekä kokeilin talven aikana suunnitteilla ollutta uutta Kür-ohjelmaa. Joukkueohjelmamme meni todella yli odotusten, teimme oman tämänhetkisen ennätyssuorituksen kun saimme toiselta tuomarilta (vammaistuomari) reippaat 68 %!! Myös Küristä tuli hyvät pisteet koreografiasta sekä taiteellisesta vaikutelmasta. Musiikkia meillä ei siinä vaiheessa vielä ollut valmiina.

Viime perjantaina muutettiin sitten uuteen mutta kylläkin tuttuun talliin missä on iso, valoisa maneesi ja muutenkin todella hyvät puitteet. Jäimme kyllä kaikki kaipaamaan edellistä tallia missä oli mukavia sekä kaksi- että nelijalkaisia ystäviä mutta ainahan me voimme käydä siellä heitä tapaamassa vaikka maastolenkin merkeissä. :)

Viikon päästä Kaapeli on jo laivalla, matkalla kohti Belgian Moorseleä jossa käydään kolmen tähden kansainvälisiä vammaisratsastuskilpailuja 12-15.4. Tulevalla viikolla hiotaan vielä Küriä, maastoillaan ja yritetään molemmat pysyä ehjinä jotta kilpailumatka toteutuisi. Tuntuu uskomattoman mahtavalta päästä taas joukkueen mukaan reissuun ja päästä avaamaan kansainvälistä kilpailukautta!

Kuvassa Kaapeli.

Kaapeli ja tyttäreni Julia ovatkin oman kilpailukautensa jo avanneet kun kävivät viikonloppuna estekilpailuissa Billnäsissä. Ratsukko teki hienot puhtaat radat ja 90 cm:stä tulikin sininen ruusuke kotiin vietäväksi. :) On hän niin monipuolinen tämä meidän suosikki poika, rakastaa hyppäämistä sekä esiintymistä kouluradalla yhtä paljon kun mudassa piehtaroimisesta ja porkkanoiden syömisestä!! :)

Voimia ja jaksamista Teille kaikille,

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 11: Valmennusleiri ja muutto

Vammaisratsastajan elämää 10: Alkuvuoden treenit ja kuulumiset

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Talvi on tullut oikein ”ryminällä” myös tänne Etelä-Suomeen. Lunta riittää ja pakkastakin oli viime viikolla jopa -25 astetta, brrr… Eiköhän sanonta kuulu että: ”ei ole huonoa säätä vaan vääriä vaatteita.” Sen mukaan on tässä eletty, eli monta vaatekerrosta sekä lämpimät sukat ja lapaset. Myös Kain Aapeli on ollut aikamoisessa loimipaketissa tarhassa, vaikka kylmäverinen onkin, koska sillä nyt onnistuu jotenkin pitämään karvapeitteen hieman ohkaisempana. En ole itse niinkään kiinnostunut hevosen ”klippaamisesta” joten täällä näinpäin.

Treenejä olen pikkuhiljaa vuodenvaihteen jälkeen taas aloittanut ja lihaskuntoa kasvatetaan maastoilemalla sekä hangessa kömpimällä. Kerran, pari viikossa olen maneesissa ”vääntänyt” koulua ja harjoitellut kokoamista, askel kerrallaan. Tyttäreni on koko ajan jatkanut estevalmennuksia Jessica Aminoffin johdolla.

Kaapelin on tarkoitus käydä valmentajani Senita Pukin luona Teijon tallilla noin kerran kuussa aina viikon kerrallaan, koska tarvitsen tässä vaiheessa apua hevosen koulutuksessa. Oman vammani vuoksi en välttämättä jaksa ylittää ”mukavuusrajaa” ja saada hevostani koottua ja takaosaa työskentelemään entistä enemmän. Näin ollen apu on todella tarpeen nyt tässä kohtaa, ennen varsinaista kilpailukauden aloittamista.

Maaliskuun alussa on meillä edessä valmennusleiri Ypäjällä jolloin sitten on myös mahdollisuus ratsastaa oman ryhmän ohjelmia ja saada kansainvälisen tuomarin arvostelua. Sitä odotan innolla, koska siellä saa myös tavata meidän joukkueen jäseniä pitkästä aikaa! Vertaistuki on tässä lajissa ja varmasti missä lajissa tahansa kuin myös elämässä muutenkin, tosi tärkeää jo pelkän jaksamisen takia.

Tavoitteenamme tänä vuonna on tietysti parantaa edellisen vuoden suorituksia ja prosentteja, riippuen tietysti siitä pysytäänkö molemmat (sekä hevonen että minä) kunnossa. Toinen tavoite on valitettavasti myös se, että saadaanko rahapuoli jotenkin järjestymään tukien ja sponsorirahojen turvin. Tämä ratsastus on kyllä varmasti harrastusten/kilpalajien kalliimmasta päästä ja kun itse ei pysty ihan kaikkea hoitamaan ilman pätevää hevosenhoitajaa/avustajaa niin talouspuoli on entistä tärkeämpää…

Mutta eipä tässä muuta kun nokka kohti uusia haasteita ja treeniä, treeniä, treeniä…!!

Kesää odotellessa

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 10: Alkuvuoden treenit ja kuulumiset

Vammaisratsastajan elämää 9: Tunnustusta vuodesta 2011

(kirjoitettu 22.12.11)

Jouluinen tervehdys täältä Etelä-Suomesta! Eilen tuli ensilumi, joka on toistaiseksi pysynyt. :) Oltiin Kain Aapelin kanssa eilen piiitkällä kävelylenkillä kauniissa talvisessa metsässä ja nautittiin molemmat sekä kelistä että yhdessäolosta.

Kuten olen ehkä aikaisemmin maininnut, olen luvannut itselleni ottaa rennosti valmennusten ja muutenkin kovien treenien kanssa vuoden loppuun. Sitten voimme ensi vuonna aloitella varovasti, aluksi kunnon kohotuksella. Suunnitelmissa on myös saada aikaan näkyvää kehitystä, jotta prosentit olisivat ensi vuonna noususuuntaisia. Saas nähdä pystynkö itse myös parantamaan esimerkiksi istuntaani. Vammat jo sinänsä rajoittavat osittain, mutta aina pitää yrittää kehittää ja kehittyä. Kain Aapelia kouluttavat nyt talven aikana myös maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heino sekä ”oma” valmentajani ja henkinen tukeni Senita Pukki (hän on myös oma taitava kengittäjämme)! Uskon, että nyt olisi tärkeää kehittää ja kouluttaa myös hevosta eteenpäin, koska uskoakseni Kaapelissa on vielä paljonkin potentiaalia parantaa liikkuvuutta ja takaosan työskentelyä. Olisi tietysti kiva, jos joskus pystyisi menemään vähän vaativampiakin liikkeitä - vaikka ihan vain leikkimielessä.

Tämä kertomus riittänee tältä erää. Ai niin, mutta kaksi juttua jäi vielä kertomatta... Kain Aapeli sai Suomenratsut ry:n tunnustuksen ”Osaava suomenhevonen 2011”. Osaava sh -riimu luovutettiin syyskokouksen yhteydessä marraskuun loppupuolella ja siitä voi lukea enemmän Suoralla-lehdestä.

Eikä siinä vielä kaikki. Jokunen viikko sitten aamun lehteä selatessani huomasin, että minut oli valittu kunnamme Raaseporin vuoden vammaisurheilijaksi!! Sydäntä oikein lämmittää, kun huomaa, että myös meitä ”vamppeja” muistellaan tunnustuksia jaettaessa. :)

No niin, se siitä. Nyt toivotan Teille kaikille sekä kaksi- että nelijalkaisille ystäville ympäri Suomea oikein hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2012!!!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Kuvassa tyttäreni Julia ja Kaapeli jouluisissa tunnelmissa joulukuussa 2011

Vammaisratsastajan elämää 9: Tunnustusta vuodesta 2011

Vammaisratsastajan elämää 8: Hevostelua syksyn pimenevissä illoissa

Moi kaikille!

Illat pimenevät, päivät lyhenevät, lehdet putoavat puista ja vettä ropisee. Tätähän tämä syksy on. Itse ei välttämättä ole aina niin motivoitunut ratsastamaan eikä hevonenkaan niin pirteä työskentelemään. Juuri tämän takia olen yrittänyt vaihdella tekemisiä ja harjoittelua mahdollisimman usein, jotta kumpikaan ei tylsistyisi.

Kaapelihan asustelee nykyään tallilla, jossa ei ole maneesia, kenttä ja hyvät maastot kyllä löytyvät. Toki käymme 1-2 kertaa viikossa maneesissa, joka sijaitsee noin puolen tunnin käyntimatkan päässä, mutta pääasiassa olemme työskennelleet joko kotikentällä tai vaihtelevissa maastoissa ja myös nauttineet. :) Koska päivät pimenevät jo neljän maissa, maastoilumme on tapahtunut enemmän tai vähemmän pimeässä. Ei muuta kuin tarpeeksi heijastimia itselle ja hevoselle sekä otsalamppu kypärään, sitä se pimeässä liikkuminen on. Täytyy kyllä myöntää, että pimeässä liikkuminen jänskättää ainakin minua. Kaapeli taas on niin rauhallinen eikä pelkää kävellä pilkkopimeässä pitkin maastoteitä. Itse olen huomannut, että tasapainoni pimeässä on hevosen selässä hyvin heikko, liittyen varmasti vammaani sekä myös heikkoon pimeänäkööni.

Ohjasajoharjoittelumme on edistynyt ja loppuviikosta laitoin pitkät irtoaisat kiinni Kaapelin kylkiin, jotta hevonen tottuisi siihen, että kääntyessä kylkeen tulee lisäpainetta. Olin kyllä saanut ammatti-ihmisiltä ohjeen, että olisi hyvä olla useampi auttava käsi mukana, kun tähän ryhtyy, mutta mutta... Olen aina muutenkin tottunut pärjäämään ja Kaapelikin on jo siihen tottunut ja luottamus on molemmin puolin hyvä, joten ryhdyin toimeen Kaapelin kanssa kahdestaan. Ja hyvinhän se meni! Kyllä hevonen vähän ihmetteli, mitä se mamma siellä oikein puuhaa, mutta lähti nätisti liikkeelle aisat kyljissä kiinni. Teimme kierroksen molempiin suuntiin kentän ja muutaman tarhan ympäri. Juttelin rauhoittavasti koko ajan eikä siinä sitten muuta. Toki aion ottaa apuja vastaan, kun ryhdyn oikeiden kärryjen kanssa puuhaamaan. :)

Eipä tällä kertaa nyt sitten niin paljon muuta kerrottavaa ole. Syksyn valmennusleiri Ypäjällä jäi meiltä väliin keuhkokuumeen jälkimaininkien takia ja se harmittaa todella paljon. Mutta minkäs teet, kun oma keho pettää... Jatkamme valmennuksia maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heinon kanssa lähiaikoina ja suunnitelmissa on myös, että Kaapeli lähtisi Artsin luo oppimaan vähän uutta! Saas nähdä mihin me ensi kaudella pystytään. Näin sitä täytyy vaan ajatella eteenpäin, koska sitten kun ihana kevät koittaa ja ratsastusinto taas lisääntyy, täytyy hevosen olla hyvässä kunnossa, jotta se pystyy taas kilpailuissa suorittamaan!

Tsemppiä pimeään kaikille!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 8: Hevostelua syksyn pimenevissä illoissa

Vammaisratsastajan elämää 6: EM-kisaraportti

Ciao! Syksy koputtaa ovelle, vettä sataa välillä kaatamalla ja tuulee niin, että joutuu pitämään tosi lujaa riimunnarusta kiinni, kun vie Kaapelia tarhaan, ettei lähtisi itse lentoon :) Ja tuulihan muutenkin saa yleensä hevoset aika jännittyneiksi, jopa meidän maailmaa jo jonkin verran nähneet pollet ovat pelkäävinään kiviä, puskia ja ties mitä tuulisina päivinä.

Belgian EM-matka

Kävimme siis Kaapelin ja vammaisratsastuksen maajoukkueen (Katja Karjalainen-Rosie, Jaana Kivimäki-Grivis sekä Fanny Bengs-Scoubido) kanssa vammaisratsastuksen Euroopanmestaruuskilpailuissa Belgian Moorselessa 1.-4.9. Kisat olivat minulle ja Kaapelille EM-tasolla ensimmäiset lajiaan. Matka sujui hyvin ja olimme paikan päällä 31.8. Hevoset olivat saapuneet jo edellisenä iltana hevostenhoitajien kanssa ja olivat asettuneet vierekkäin isoon hienoon talliin. Hevostenhoitajat olivat sisustaneet tack roomin eli meidän joukkueen varustekarsinan kaikkine kamoineen siistiin järjestykseen ja ripustaneet jokaisen hevosen karsinan ulkopuolelle isot Suomen liput sekä jokaiselle hepalle oman Suomi-maskotin :)

Kävin ratsastamassa vielä saapumisiltana. Ensin kiertelimme ulkona ja Kaapeli käveli niin innokkaasti ja uteliaana ja tarkisti kaikki paikat :) Kaikkea jännää sieltä löytyikin, esim. tallirakennusten viereisellä olevalla pellolla oli taitolentoharjoituksia ja se tarkoitti käytännössä sitä, että ilmassa vilisi pienkoneita, joilla lentäjät tekivät mitä kummallisimpia pyörähdyksiä ja voltteja ja lensivät tooosi matalalla. Hyvä etteivät aidantolppiin osuneet! Mutta eihän tuommoinen rauhallinen suomenhevonen sellaista hätkähtänyt vaan enemmän se belgialainen ruoho sekä tarhoissa olevat hevoset herraa kiinnostivat :) Sain taas kerran olla ylpeä iki-ihanasta heposestani :)

Alkukävelyn jälkeen oli Suomen joukkueen ensimmäinen 20 minuutin vuoro tutustua sisäareenaan. Ryhmät III ja Ia&b kilpailivat nimittäin kaikki kolme päivää sisäareenalla, kun taas ryhmät II ja IV ratsastivat ulkokentällä. Ajattelin hieman jännittyneenä, että mitenköhän Kaapeli reagoi, kun me emme nimittäin ole ikinä(!) kisanneet areenalla... No aivan turhaan! Hevonen oli utelias, ei ehkä ihan kuulolla, mutta ei pelännytkään mitään, ei päädyssä olevaa ravintolaa eikä pensaasta rakennettua ratsukkopatsasta, puhumattakaan katosta roikkuvista lipuista, katsomoissa vilisevistä ihmisistä tai eri puolilla arenaa olevien ovien narinasta ja pamahduksista. Kaapeli tuntui matkan jäljiltä harvinaisen pehmeältä ja varsin pirteältä :)

Kilpailu päivä päivältä

Torstai oli sitten kisojen ensimmäinen päivä, joka sisälsi ns. ”trot up'in” eli eläinlääkärintarkastuksen sekä avajaistilaisuuden. Trot up'issa hevoset esitetään eläinlääkäreille, hevosten passit tarkistetaan ja hevosia juoksutetaan maasta käsin sekä käynnissä että ravissa. Hevosenhoitajani Anna Berglund esitti Kaapelin joukkueemme viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä ja molemmat selvittivät tilanteen kiitettävällä tavalla. Kaikki Suomen joukkueen hevoset saivat ”lähtöluvan”!

Perjantaina ohjelmassa oli sitten joukkueohjelman ratsastus. Luokkamme alkoi heti aamusta ja meidän lähtöaikamme oli klo 9:58, ryhmän 10. ratsukkona. Tunnelma oli aivan mieletön, kun kaiuttimista kuulutettiin: ”and the next rider we welcome is from Finland, Johanna Lindblad and Kain Aapeli”!!! En ollut yhtään hermostunut tai jännittynyt vaan äärimmäisen ylpeä siitä, että olin saanut mahdollisuuden osallistua näihin kilpailuihin sekä siitä, että pääsin näyttämään kaikille katsojille maamme oman rodun eli suomenhevosen ja sen monipuolisuuden. Eikä tarvinnut suomipoikaa hävetä! Kaapeli oli hyvin keskittynyt, aivan ”kieli keskellä suuta” koko suorituksen ajan. Pieniä rikkeitä kyllä tuli, eivätkä keskiaskellajit olleet meidän parhaimmasta päästä, mutta kuitenkin tuomarit löysivät hyvin paljon positiivista sanottavaa :) Lopputulos oli 13. sija ja 60,667%.

Lauantaina ryhmämme henkilökohtainen kilpailu käytiin vasta iltapäivällä, mikä sopi minulle paremmin, koska kehoni vertyy hitaasti ja aamuratsastukset ovat minulle siksi vaikeampia. Tähän suoritukseen lähdin ratsastamaan perjantaita energisemmin eteenpäin ja siirtymiset menivät aika nappiin. Toki keskilaukassa herra vallan innostui ja oli aika työläistä saada siirryttyä koottuun laukkaan ennen ohjelmassa olevaa täyskaartoa vastalaukkaan. Hetken tuntui siltä, että Kaapeli oli päättänyt päädyssä olevan kouluaidan olevan este ja siksi moinen kihdytys :D Tulos lauantailta oli 12. sija prosentein 61,933%, eli paransimme hiukan :)

Sunnuntain freestyleen eli Kür-ohjelmaan lähdimme molemmat jo hiukan väsyneinä. En ollut tehnyt siihen juuri muutoksia sitten PM:ien, koska valmentajan kanssa päätimme niin. Yllätyksekseni saimme kuitenkin hyvät prosentit ja sija nousi taas pykälällä eli 64,9% ja 11. sija! Yksi tuomari oli jopa antanut meille reilut 67% :)

Täytyypä nyt vielä tähän lisätä, että Suomen joukkueen muut jäsenet pärjäsivät oikein hyvin. Katja Karjalainen (luokka Ib), joka on toinen maamme tämän lajin oikea tähti, sijoittui kaikkina päivinä ja kruunasi kisojen päätöspäivän voittamalla henkilökohtaisen pronssimitalin Kürissä! Myös Suomen toinen konkari, Jaana Kivimäki (Ib), sijoittui hienosti jokaisena kilpailupäivänä. Joukkueemme nuorin ratsastaja Fanny Bengs (III) oli joka päivä minua ”askeleen edellä” ja myös hän paransi suorituksiaan päivä päivältä. Kaikki kisojen tulokset löydät täältä.

Kotiin päin

Hevoset lähtivät maanatain vastaisena yönä paluumatkalle kohti Suomea ja omia kotikarsinoita. Joukkue ja joukkueen johto jäivät kuitenkin vielä päiväksi Brysseliin viettämään hieman rentoa yhdessäoloa rankan mutta antoisan ja iloisen kisamatkan päätteeksi. Niin kuin joukkueenjohtajamme asian hauskasti ilmaisi: ”Käydään Brysselissä sitten palaverissa, kuten muutkin EU-parlamentaarikot!”

Nyt riittää tältä erää, palataan!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 6: EM-kisaraportti

Vammaisratsastajan elämää 5: Matka EM:iin alkaa

Moikka kaikille! Vammaisratsastuksen EM-kilpailut 1.-4.9. Belgian Moorseelessä ovat siis seuraava pysäkkimme. Nyt on tavarat pakattu ja kaikki tarpeelliset ja ehkä myös vähemmän tarpeelliset ”värmit ja vehkeet” mukana. Kaapeli on jo turvallisesti perillä kilpailupaikalla Belgian Moorseelessä kavereidensa ja hoitajien kanssa.

Sunnuntaiaamuna herätyskello soi klo 4:15 ja ulkona oli aivan pimeää. Pikaisen aamukahvin jälkeen lähdin kohti tallia ja unenpöpperöistä Kaapelia. :) Kaikki muutkin tallin hevoset olivat aivan ihmeissään, kun pyhäpäivän aamiainen tarjoiltiin jo klo 05:00. Kaapelin syötyä pistin kypärän päähän, Kaapelille suitset ja lähdin aamu-usvaan pellolle ilman satulaa köpöttelemään. Maisema oli niin kaunis ja ilma niin raikas... Se oli taas semmoinen hetki elämässä, jonka muistan aina. Näitä kullanarvoisia muistoja voi sitten poimia muistoista, kun on vähemmän hyvä olla ja heti tulee parempi mieli. :)

Olin pakannut edellisenä iltana valmiiksi kaikki hevosen kamat ja ruoat ja aamulla lisäsin vain loput muistilistalla jäljellä olleet tavarat. Harjasin vielä Kaapelin kunnolla ja hoitelin kesäihottumasta ärtyneet kohdat Relaxant Animal Hoitoseerumilla, jotta pojalla olisi mukava matkustaa ilman kutisevaa ihoa.

Iso hevosrekka saapui tallin pihalle sovitusti klo 7:00. Kaapeli oli ensimmäinen hevonen, joka astui kyytiin aloittaakseen pitkän matkan Helsingin ja Travemünden kautta Belgiaan. Hän meni kiltisti ja päättäväisin askelin autoon ja aloitti heti matkaeväiden syömisen. ;)

Nämä kaksi päivää hevosetonta elämää ovat täyttyneet tarpeellisista valmisteluista kuten Kür-musiikin viimeistelystä ja vaatteiden silityksestä (pitäähän ainakin ulkomailla olla silitetyt vaatteet, ei muuten... :) Tietysti perheenäitinä piti myös katsoa, että pyykkikorit ovat suhteellisen tyhjät, jääkaappi täynnä jne, jotta isäntä ja lapset pysyvät äidin poissa ollessa tyytyväisinä ja päästävät siten uudestaan kisareissuun! :)

Nyt tämä daami vetäytyy takavasemmalle ja ottaa pienet nokoset, jotta jaksaa nousta kellon soidessa keskiviikkoaamuna klo 03:00. Kyyti tulee noutamaan jo 03:30, suuntana Helsinki-Vantaan lentoasema! Pitäkää peukkuja, varpaita ja vaikka tassuja ja kavioita pystyssä meidän puolesta, jooko!???

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 5: Matka EM:iin alkaa

Vammaisratsastajan elämää 4: EM-kisat lähestyvät

Heipä hei! Oli ihan pakko melkein ottaa itseään niskasta kiinni, hidastaa vauhtia ja pysähtyä hetkeksi tähän kotikoneen ääreen kirjoittamaan teille kuulumisia, koska meille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista :) - ja vielä tiuhaan tahtiin...

Pari viikkoa sitten, Ypäjän kisaviikon päätöspäivänä, meillä oli ns. virallinen EM-katsauskilpailu. Lähtöja oli vaivaiset 8 kappaletta, kun sekä Katja Karjalainen että Jaana Kivimäki olivat estyneitä tulemaan sinä päivänä Ypäjälle. Kaikki ratsastajat ratsastivat oman ryhmänsä henkilökohtaisen- ja joukkueohjelman. Kaapeli oli vauhdikkaalla päällä ja ”omaa moottoria” riitti :) Ekan ohjelman aikana pusikoissa leikki kolme tenavaa ja se osaltaan lisäsi herran vauhdikasta menoa... Mutta eipä siinä mitään, tällainen voi olla tilanne arvokisoissakin. Prosentteja herui ensimmäisestä reilut 62 % ja toisesta reilut 63% ja niillä napattiin Kaapelin kanssa sijat 1. ja 2. :) Tyytyväisin mielin lähdettiin Ypäjältä myöhään illalla kohti kotitallia ja omaan sänkyyn pääsi vasta puolen yön jälkeen hyvin väsynyt mutta tyytyväinen ratsastaja.

Minulle soitti muuten PM:ien jälkeen Villivarsa-lehden toimittaja, joka halusi tehdä vammaisratsastuksesta juttua ja minä tietysti suostuin siihen, koska omasta mielestäni lajimme ei ole kovinkaan ”näkyvä”. Hän kävi haastattelemassa meitä viime viikolla ja valokuvaaja otti monta, monta kuvaa meistä :) Asiantuntija-osiota varten toimittaja oli hastatellut vammaisjaoston Merja Alasjärveä. Odotan nyt jännityksellä lehteä postilaatikkoon!

Julia oli Kaapelin kanssa Laakson alue-estekisoissa viime viikonloppuna. Herra ei tällä kertaa kuunnellut tyttöä ollenkaan, vaan laukkasi hirveätä vauhtia ympäri kenttää, osuen välillä esteelle ja välillä komeasti ohi. Tyttö parka ei pystynyt hallitsemaan ponia loppua kohti ollenkaan, mutta onneksi ei sattunut mitään muuta vahinkoa kuin että kisat menivät ”pipariksi” :( Syy tähän kaikkeen oli, että tulimme kilpailupaikalle aivan liian myöhään, jolloin veryttely jäi vähiin, mistä puolestaan seurasi aivan liian ”kuuma” esteponi. Ensi kerralla ollaan ainakin hyvissä ajoin paikalla ja taidetaan vaihtaa normaali kolmipalakuolain pois ja palata gägiin, jotta Julia pystyy paremmin hallitsemaan tilannetta.

Kaapeli muutti maanantaina maalta uuteen kotitalliin, joka on huomattavasti lähempänä kotiamme ja ajomatkat lyhenevät puolella tunnilla/suunta. Vaikka maalla oli ihanan rauhallista olla, tuntuu paluu rutiineihin hyvältä. Ja pitäähän herran tottua hieman uuteen kotiin ja kavereihin ennen Belgiaan lähtöä. Hän tarhailee toki yksin nämä kaksi viikkoa ennen matkaa, jottei uusien tuttavuuksien myötä tule mitään turhia vammoja. Kaapeli vaikuttaa viihtyvän hyvin, kun molemmin puolin on tammoja tarhoissa ja jopa yksi pieni, vasta kahden kuukauden ikäinen suomenhevosorivarsakin mammansa kanssa :)

Ratsastan päivittäin, mutta olen päättänyt, etten hio kouluratsastusta liikaa, jottei hevonen kyllästy työntekoon. Maastoilemme paljon ja siinä sivussa harjoittelemme avotaivutuksia ja takaosakäännöksiä. Koulua pystyy muuten hyvin ratsastamaan myös maastossa!

Ihottuma on hieman pahempana nyt taas ja Kaapeli hankaa harjaa ja häntää aika lailla :( Se voi toki johtua ainakin osin muutosta, koska tarhassa on jonkin verran ruohoa ja ehkä kuitenkin vahvempaa sorttia kuin maalla oli... Nämä ruoka asiat vaikuttavat hurjan paljon myös ihottuman kuntoon, ainakin meidän Kaapelin kohdalla. Olen aiemman hoidon lisäksi laittanut nyt päivittäin myös Relaxant Animal Hoitovoidetta harjan ja hännän tyveen, ja siitäkös käsittelystä herra nauttii, niin kuin muutenkin rapsuttamisesta :)

Palaan vielä kuulumisiin ennen EM-kisamatkalle lähtöä, kunhan pakkaamiselta ehdin koneelle välillä :) Nauttikaa kauniista syyssäästä!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 4: EM-kisat lähestyvät

Vammaisratsastajan elämää 2 – "Tavisratsastajasta" vammaisratsastajaksi

Ai että tämä Suomen kesä: lämmintä piisaa ja hiki valuu, teetpä sitten jotain tai et... :) Ajattelin tällä kertaa jatkaa hieman taustastani ja vammautumisesta kertomista, kuten viimeksi lupailin.

Olen harrastanut ratsastusta ja hevostelua miltei koko ikäni. Aloitin jonkinlaisen kilpailu-uran jo 80-luvun loppupuolella. Silloinen kisakumppanini oli suomenhevosruuna, joka siirtyi 6-vuotiaana raviradalta ratsuksi. Poika oli oppivainen ja hyppäsikin pian jo metrin luokkia ja meni myös koulua ihan kiitettävästi. Tuossa vieressä on muutamia kuvia parin vuosikymmenen takaa.

Hullu kun olin (ainakin siihen aikaan, ehkä vieläkin...) aloin kisata kenttäratsastuksessa. Sehän olisi pitänyt aavistaa, että siinä voi käydä huonostikin, jos sopivasti sattuu (kuten tietysti kaikessa tekemisessä). Pari kolme vakavampaa satulasta suistumista, muistaakseni pää edellä ja useimmiten esteeseen tai maastoesteeseen, johti niskan vammautumiseen. :(

Koska kilpaura päättyi ennen kuin se oikeastaan oli päässyt edes alkamaan, lopetin hevostelun, kun aloin odottaa esikoispoikaani vuonna 1994. Seurasi täysin hevostyhjä aika elämässäni. Rakennettiin omakotitaloa, lapsia tuli kolme kappaletta peräkanaa kahden vuoden välein ja elämä oli aika perhekeskeistä. Enkä oikeastaan edes kaivannut hevosia - vielä...

Kaapelin kuulumisia

Perheeseemme siis liittyi kolme vuotta sitten suomenhevosruuna Kain Aapeli. Tällä hetkellä Kaapeli on maalla viettämässä hieman kesälomaa ennen koviin treeneihin palaamista. Poitsu on kyllä ollut koko ajan liikkeellä, koska tyttäreni harjoittelee ahkerasti esteratsastusta (kuvassa alla). Seuraava suuri kisakoitoksemme on vammaisratsastuksen EM-kisat, jotka käydään Belgian Moorselessä 1.-4.9.2011. Tulossa on valmennusviikonloppu Ypäjällä 6.-7.8., jossa esitetään tuomareille sekä henkilökohtaisen että joukkueohjelma EM-kisoja silmällä pitäen. Sieltä saa sitten ”kotiläksyjä” viime hetken hienosäätöä varten. :)

Kaapelin kesäihottuma on pysynyt ihanasti ”hanskassa” (koputtaa puuta) Relaxant Animal -tuotteiden avulla. Hänellä on ihottumaloimi päällä 24 tuntia vuorokaudessa, kuumuudesta piittaamatta. Kaapeli tietää itsekin tarvitsevansa loimea, koska aina kun olen pukemassa sitä päälle, vaikkapa pesun jälkeen, herra sukeltaa siihen miltei omatoimisesti :) Kyllä ne hepatkin ovat niin fiksuja!

En ole kuitenkaan lintsannut kesäihottuman hoidossa yhtään, vaikka nyt on ollutkin parempi jakso, koska tiedän, miten helposti ”mopo karkaa käsistä” ja ihottuma pahenee... Hikoilun jälkeen pestään hiet pois Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä ja harjan sekä hännän tyveen suihkutetaan Hoitoseerumia. Hoitovoidetta olen nyt käyttänyt vain silmien ympärille sekä korviin, koska niissä kohdissa oli alkukesästä avoimia haavoja eikä iho ole vielä täysin entisellään.

Tämä tältä erää. Nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä on!!!

Johanna Lindblad ja Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 2 – "Tavisratsastajasta" vammaisratsastajaksi