Vammaisratsastajan elämää 2 – "Tavisratsastajasta" vammaisratsastajaksi

Ai että tämä Suomen kesä: lämmintä piisaa ja hiki valuu, teetpä sitten jotain tai et... :) Ajattelin tällä kertaa jatkaa hieman taustastani ja vammautumisesta kertomista, kuten viimeksi lupailin.

Olen harrastanut ratsastusta ja hevostelua miltei koko ikäni. Aloitin jonkinlaisen kilpailu-uran jo 80-luvun loppupuolella. Silloinen kisakumppanini oli suomenhevosruuna, joka siirtyi 6-vuotiaana raviradalta ratsuksi. Poika oli oppivainen ja hyppäsikin pian jo metrin luokkia ja meni myös koulua ihan kiitettävästi. Tuossa vieressä on muutamia kuvia parin vuosikymmenen takaa.

Hullu kun olin (ainakin siihen aikaan, ehkä vieläkin...) aloin kisata kenttäratsastuksessa. Sehän olisi pitänyt aavistaa, että siinä voi käydä huonostikin, jos sopivasti sattuu (kuten tietysti kaikessa tekemisessä). Pari kolme vakavampaa satulasta suistumista, muistaakseni pää edellä ja useimmiten esteeseen tai maastoesteeseen, johti niskan vammautumiseen. :(

Koska kilpaura päättyi ennen kuin se oikeastaan oli päässyt edes alkamaan, lopetin hevostelun, kun aloin odottaa esikoispoikaani vuonna 1994. Seurasi täysin hevostyhjä aika elämässäni. Rakennettiin omakotitaloa, lapsia tuli kolme kappaletta peräkanaa kahden vuoden välein ja elämä oli aika perhekeskeistä. Enkä oikeastaan edes kaivannut hevosia - vielä...

Kaapelin kuulumisia

Perheeseemme siis liittyi kolme vuotta sitten suomenhevosruuna Kain Aapeli. Tällä hetkellä Kaapeli on maalla viettämässä hieman kesälomaa ennen koviin treeneihin palaamista. Poitsu on kyllä ollut koko ajan liikkeellä, koska tyttäreni harjoittelee ahkerasti esteratsastusta (kuvassa alla). Seuraava suuri kisakoitoksemme on vammaisratsastuksen EM-kisat, jotka käydään Belgian Moorselessä 1.-4.9.2011. Tulossa on valmennusviikonloppu Ypäjällä 6.-7.8., jossa esitetään tuomareille sekä henkilökohtaisen että joukkueohjelma EM-kisoja silmällä pitäen. Sieltä saa sitten ”kotiläksyjä” viime hetken hienosäätöä varten. :)

Kaapelin kesäihottuma on pysynyt ihanasti ”hanskassa” (koputtaa puuta) Relaxant Animal -tuotteiden avulla. Hänellä on ihottumaloimi päällä 24 tuntia vuorokaudessa, kuumuudesta piittaamatta. Kaapeli tietää itsekin tarvitsevansa loimea, koska aina kun olen pukemassa sitä päälle, vaikkapa pesun jälkeen, herra sukeltaa siihen miltei omatoimisesti :) Kyllä ne hepatkin ovat niin fiksuja!

En ole kuitenkaan lintsannut kesäihottuman hoidossa yhtään, vaikka nyt on ollutkin parempi jakso, koska tiedän, miten helposti ”mopo karkaa käsistä” ja ihottuma pahenee... Hikoilun jälkeen pestään hiet pois Relaxant Animal Hoitavalla pesunesteellä ja harjan sekä hännän tyveen suihkutetaan Hoitoseerumia. Hoitovoidetta olen nyt käyttänyt vain silmien ympärille sekä korviin, koska niissä kohdissa oli alkukesästä avoimia haavoja eikä iho ole vielä täysin entisellään.

Tämä tältä erää. Nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä on!!!

Johanna Lindblad ja Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 2 – "Tavisratsastajasta" vammaisratsastajaksi

Vammaisratsastajan elämää 1: Johanna ja "Kaapeli" esittäytyvät

Hei kaikille! Olen vammaisratsastaja Johanna Lindblad ja aloitan uutena bloggaajana täällä Relaxant Animal -blogissa. Asun Etelä-Suomessa perheeni kanssa, johon kuuluu aviomies sekä lapsemme: pojat 14v ja 16v sekä iltatähtenä neiti kohta 12v. Nykyään perheeseen ovat tulla tupsahtaneet myös kaksi welsh corgi cardigan –poikaa, jotka tottelevat (jos tottelevat...) nimiä ”Basse” ja ”Armas”, sekä viimeisenä muttei kuitenkaan vähäisimpänä suomenhevosruuna nimeltään Kain Aapeli, perheen ja tuttujen kesken ”Kaapeli”.

Yhtenä sisältönä blogissani tulee olemaan uramme vammaisratsastuksessa Kaapelin kanssa. Niskani vaurioitui useamman ratsastusonnettomuuden seurauksena 90-luvun alussa ja tilanne on huonontunut vuosi vuodelta. Näistä ajoista voin kertoa lisää toisella kertaa ihan erillisessä kirjoituksessa.

Pitkän tauon jälkeen palasin kuitenkin ratsastuksen pariin ja 2008 taloon tuli Kaapeli. Kaapelin kanssa olemme edenneet kolmessa vuodessa monen mutkan kautta kilpailemaan vammaisratsastuksen III-tason luokissa. Tänä vuonna olemme nousseet kisaamaan jopa kansainväliselle tasolle. Kotiuduimme vastikään Tanskasta, missä tänä vuonna järjestettiin vammaisratsastuksen PM-kisat. Meille nämä olivat ekat kansainväliset kisat ja tuloksena kaksi 4. sijaa sekä viimeisenä kisapäivänä küristä henkilökohtainen hopeamitali! Lue uutinen kilpailuista täältä.

Kaapelilla on kaksivuotiaasta saakka ollut viheliäinen kesäihottuma. Välillä on näyttänyt, ettei hevosella pysty ratsastamaan saati kisaamaan kesäihottuman vuoksi. Nykyään Kaapeli on kuitenkin tyytyväinen Relaxant Animal -tuotteiden käyttäjä, niillä olemme saaneet oireet pysymään kurissa. Näin kesäaikaan juttua siis riittää varmasti myös kesäihottumaa sairastavan hevosen kanssa elämisestä.

Bloggaaminen on minulle aivan uusi aluevaltaus ja otan mielelläni vastaan palautetta tai aihe-ehdotuksia. Jos jokin asia esimerkiksi vammaisratsastukseen liittyen mietityttää, niin kysykää ihmeessä. Pyrin vastamaan kysymyksiin ja ehdotuksiin blogissani mahdollisuuksien mukaan. Palaillaan taas lähiaikoina asiaan!

Vammaisratsastajan elämää 1: Johanna ja "Kaapeli" esittäytyvät

Koiran lonkkavika ja -leikkaus, surut ja ilot - Osa 2 & Luken lonkkaleikkaus 11.4.2011

Brunon ensimmäinen lonkkaleikkaus, siis TPO-leikkaus tehtiin Heinäkuussa 2007. TPO-leikkauksesta lisää tietoa TÄSTÄ. Alempana röntgenkuva Brunon lonkasta, eli miltä sellainen näyttää. Brunolla oli todettu E-lonkat, luulen että jos asteikolla olisi ollut F tai G sekin olisi tullut kysymykseen.. Brunolla ei siis olisi ollut mitenkään valoisa tulevaisuus tiedossa ilman leikkausta.

Minuun oli hiljattain yhteydessä henkilö jonka Luke niminen koira on menossa ensimmäiseen lonkkaleikkaukseen nyt maanantaina 11.4. ja tiedossa myöhemmin toinen... Kysymyksiä oli paljon ja arvaten heitä jännitti, joten olen yrittänyt auttaa ja kertoa etukäteen omat kokemukset. Nyt jännittää minuakin tuo maanantai...

Lukesta pieni esittely, sillä tulen seuraamaan hänen toipumistaan hänen omistajansa, Teijan kautta: "Luke on rekisteröimätön, mutta puhdasrotuinen collie.Se on tullut meille Turun Eläinhoitolan kautta 10 viikon iässä.Se huostaanotettiin "kasvattajaltaan" jolle määrättiin eläintenpitokielto. Luke täytti eilen (31.3.) 8kk:tta."

Nyt jäämme siis odottelemaan suloisen Luken
leikkausta
ja mitkä tuntemukset & kokemukset ovat siihen
liittyen...

Tässä muistelmiani Brunon ensimmäisestä
leikkauksesta:
Leikkausta edeltävänä kävimme vastaanotolla ja
ne ajelivat "teletappiruudun" Brunon  kylkeen,
siihen sitten laittoivat Brunon morfiinilaastarin.
Menimme  kotiin yöksi, ja kuljetin seuraavana
aamuna yksin Brunon eläinsairaalaan  leikkaukseen.

Tuntui hirvittävältä jättää hänet sinne... Menin kotiin odottelemaan ja muutaman tunnin kuluttua minulle soitettiin, Bruno oli saanut jonkinlaisia jäykkäkouristuskramppeja nukutuslääkkeestä. Tiedustelivat että haluanko että jatkavat leikkausta vai jätetäänkö se tekemättä. Pähkäilin onnettomana mitä tekisin - ja jouduin toteamaan että ilman leikkausta Brunosta ei ikinä tulisi koiraa (eli tod. näk. lopetus edessä), joten pyysin heitä jatkamaan. Seuraavat tunnit olivat elämäni pisimpiä kun odottelin puhelinsoittoa että onko minulla vielä koiraa vai ei... Totesin että on niin pian kuin mahdollista hankkia toinen koira "apukoiraksi", siltä varalta jos yksi menehtyisi olisi jokin joka pitäisi kiinni rutiineissa ja joka kaipaa huolenpitoa...

Lopulta puhelin soi ja helpotuksekseni nukutuslääkitystä vaihdettua kaikki oli mennyt hyvin! Bruno oli kuuleemma "vihdyttänyt" hoitajia y.m. henkilökuntaa olemalla melko äänekäs, voin myös kuvitella että Brunolla oli omia ajatuksia häkistä y.m.s. siirtelystä. Olen huomannut omien koirien kohdalla, niitä ei käskytetä eikä työnnetä mihinkään, vaan ystävällisesti mutta päättäväisesti kerrotaan mitä halutaan niiden tekevän. Ja namit motivoivat lähes aina. Ilmeisesti vastaanotolla ei ollut aikaa siihen -vaikka olisivat päässeet helpommalla... :-)) Bruno osaa olla varsin äänekäs ja sinnikäs...
Kuvassa Brunon lonkkaröntgenkuva, kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen.

Toisen leikkauksen yhteydessä ei onneksi ollut komplikaatiota, käyttivät jotakin muuta nuukutusainetta viisastuneina.

Lähdin siis lopulta hakemaan Brunoa, auton (minifarmari) takapenkit oli käännetty alas, koko takaosa oli vuorattu paksusti pehmeillä peitoilla. Bruno käveli ihan itse taluttimessa kun hänet minulle tuotiin, "ämpäri" päässä, ja leikattu jalka oli mielestäni myös jo käytössä. Karvakorva parka oli sekava ja ynisi. Bruno oli sen näköinen kuin olisi jäänyt ruohonleikkurin alle, morfiiniruutu kyljessä ja oikea takapuoli ajeltuna. Nostin hänet autoon ja lähdin 2 tunnin ajomatkalle. Brunolle oli laitettu valjaat ennen leikkausta pannan sijaan, näin koiraa oli helpompi nostaa, tukea ja auttaa niiden kanssa. Voi olla että se oli jonkinlainen suositus eläinsaairalan puoleltakin. Valjaat olikin hyvä valinta - Brunolla pidettiin valjaita päällä myös kotona sisätiloissa, kenties peräti ensimmäiset kaksi viikkoa.

Koko ajomatkan Bruno oli levoton, heittelehti ja törmäili "ämpärinsä" kanssa, kieriskeli ja inisi ja valittii. Kokemus oli kamala, ja itkin lähes koko matkan. Pysähtelin ehkä 10 min välein kun tuntui siltä että Bruno olisi kenties kaivannut tarpeilleen (emme siis ajaneet moottoritietä pitkin), mutta mitään ei tapahtunut. Puolessavälissä matkaa Bruno lopulta laski alleen, ja tuoksu oli aika - huumaava. Jo virtsan haju sellaisenaan on aika - omanlaatuista, tässä oli vielä apuna se että Brunoa oli pidettävä lämpöisenä leikkauksen jälkeen, eli kesällä vielä lämmitys päällä ja en oikein voinut avata ikkunoita... (HUH!)
Harmitti että eivät leikkannet koko takamusta "puudeli"-malliseksi, nyt oli karvapeitteinen puoli TOSI hankala puhdistaa vahingon jälkeen, suihkuun emme häntä voineet laittaa. Käsipyyhkeillä ja millä nyt keksittiin saimme kotona jotakin putsattua, mutta ei se ihan siisti ollut...

Meitä oli kotona vastassa anoppi joka oli auttanut ja pedannut Brunolle erittäin pehmeän pedin, olimme myös siirtäneet huonekaluja makuuhuoneessa jotta Brunolla olisi enemmän tilaa liikkua ämpärinsä kanssa. Koko huusholli oli "kauniisti" sisutettu kaikilla mahdollisilla matoilla mitä ikinä olimme löytäneet - jotta ei olisi mitään liukastumisen vaaraa. Sohviin ja sänkyihin oli laitettu esteet jotta Bruno ei vahingossakaan pääsisi sinne hyppäämään. Bruno sai ja sen myös piti kävellä, mutta vain ihan lyhkäsiä kävelyjä pihapiirissä, tarpeilleen. Se oli myös pidettävä kytkettynä useita viikkoja (oliskohan ollut ainakin lähes 12?), jotta toipuisi turvallisesti. Olimme ostaneet Brunolle leluja ja "palapelejä" jotka vaati aivotoimintaa eikä niinkään liikunta jotta herralla olisi viihdykkeitä toipumisen aikana.

Kolme ensimmäistä vuorokautta olivat kamalimmat. Bruno vain inisi ja itki, oli levoton eikä meinannut millään rauhoittua. Se torkahti ehkä tunniksi, inisten ja ulisten levottomasti seuraavat kaksi tuntia, ja tämä rytmi jatkui seuraavat kolme vuorokautta, niin kauan kuin morfiinilaastari oli kehissä. Laastarin kuin saimme otta pois Bruno oli taas oma itsensä, leikkausta lukuunottamatta. Olin aika hajalla valvomisesta ja hajanaisista unista, joten opin seuravaa kertaan että on oltava kaksi hoitajaa jotka vuorottelevat koiran mukana, jotta toinen saa nukkua yhtä tuntia pidempään kerralla...

Onhan leikkaus rankka kokemus molemmille, mutta luulempa että koiran etuna on se että se ei kauheasti murehdi vaan elää nykyhetkessä (voisin kyllä vannoa Brunon tekevän suunnitelmia tuulevaisuudelle, mutta siitä jokin toinen kerta), ja lisäplussana että se haluaa liikkua ja nuuhkia kokea koko ajan. Ihminenhän helposti viihtyy sohvalla ja jättää urheilemisen väliin-enemmänkin, koira on taas täynnä intoa liikkua ja kokea asioita...

En koskaan huomannut että Brunolla olisi ollut kipuja (paitsi kun sillä oli lonkat kipeät lonkkaviasta johtuen), se sai hyvää särkylääkekuuria, ja vaikutti yllättävän hyväntuuliselta. Se jopa onnistui puskemaan sohvaesteet sivuun ja oli kun silmä vältti itse hypännyt sohvalle - istui siinä erittäin tyytyväisen näköisenä! Tämä siis viikon sisällä leikkauksesta... Me kauhistelimme ja pelkäsimme että jokin olisi mennyt pieleen, mutta onneksi ei...(huh!)
Eniten harmitti tuo kytkettynä pitäminen, ja ne tuskastuttavan monet ja lyhyet kävelyt pihalla, mutta lopussa kiitos seisoi... Kesällä oli etuna se että saatoimme olla paljon ulkona pihalla ja rannalla, Bruno tietenkin kytkettynä mutta mukana seuraamassa menoa...

Ylimpänä kuva Brunosta "lääkärintakissaan". Brunon toipilasaikana piti saada jotakin mielekästä ja piristävä tekemistä, ja ja huumorilla sitten väänsin herralle oikein lääkäritakin... Ompelin myös muita "aputakkeja" toipilaalle, mutta niistä myöhemmin lisää.

Tässäpä nyt tarinaa tältä kerralta, jatkoa taas piakkoin, kun saan lisää kuulumisia Luken voinnista. Kysyä saa jos jokin askarruttaa.

Nyt pidämme peukkuja ja tassuja Luken puolesta!

Koiran lonkkavika ja -leikkaus, surut ja ilot - Osa 2 & Luken lonkkaleikkaus 11.4.2011

Koiran lonkkavika ja -leikkaus, surut ja ilot - Osa 1

Sain hiljattain yhteydenoton eräältä henkilöltä jonka koiralla on edessään koiran lonkkaleikkaus. Henkilö oli aivan yhtä tuskastunut tiedon puutteesta tai tietojen ristiriitaisuuksista kuin me leikkauksen edessä. Olen vihdoinkin saanut raavittua kasaan kuva & filmimateriaalia tuosta lonkkaleikkaus ajasta.
Ikävää että koiran lonkkaviasta hoitomahdollisuuksista ei pidetä sen enempää ääntä, sillä yllättävän moni koira olisi hoidettavissa -aivan kuten ihmisetkin. Se ei ole mitään ilmaista lystiä (vakuutusyhtiöthän ei korvaa perinnöllisiä haittoja), mutta jos vain onnistuu raapimaan rahat kasaan (ja kyllä me raavittiin, leikkauksia oli kaksi!) niin on mahdollisuus vaikeuksien kautta voittoon saada riemastuttava karvakuono vielä moneksi vuodeksi. Lääkitykset ovat hyvät, en koennut Brunon kärsivän kertaakaan - tosin kuin me hoitajat...

Muistelisin että yksi lonkkaleikkaus maksoi kolmisen vuotta sitten noin 1400€, siihen päälle sitten kaikki seurantakäynnit, vesijumpat, lääkitykset jne... Muistan perunneeni kaiken näköiset matkat y.m.s. ylimääräiset huvit... Koira oli tärkein, olin odottanut oman koiran hankkimista lähes 15 vuotta ja nyt tähän päälle vielä lonkkavika! Katsoin että kohtalo haluaa tarkista MITEN paljon minä nyt sitten haluan koiran, ja päätin sille sitten näyttää...

Katsoessani Brunoa tekee oikein pahaa ajatella jos se olisi lopetettu, sillä on kyltymätön elämänhalu (kuin myös ruokahalu), täynnä huumoria ja kujeita, ja se selvästi nauttii elämästä täysillä.Täydellinen hedonisti! Ja Bruno on antanut minulle niin monta kertaa naurun aihetta että oikein pelottaa ajatella millaista olisi ilman häntä...

Ajattelin siispä kirjoitella hieman Brunon seikkailusta, molemmat lonkat todettiin siis alle 6kk:n ikäsenä erittäin huonoiksi.
Oireina oli ensin "pentumainen kömpelyys" joka vain jatkui, ja itse asiassa paheni, oli ongelmia hypätä sohvalle, rappukäytävissä liukastelua jos ei ollut mattoa - aivan kuten Bambi jäällä, neljä tassua eri ilman suuntiin. Loppusuoralla vielä Bruno oli selvästi masentunut ja surullisen oloinen, ja se lakkoili kävelyillä. Takamus myös heittelehti hieman juostessa. Jonkin verran läähätystä myös oli, ja läähätys voi myös olla merkki kivuista... Kaikki nämä oireet ilmenivät ihan muutaman kuukauden kuluessa.

Meillä oli onni onnettomuudessa, meillä oli aivan ihan kasvattaja joka palautti Brunon kauppasumman ja vielä kylkiäisenä tarjosi oman koiransa terapiakoiraksi Brunon toipumista nopeuttamaan. Bruno nimittäin ihaili Viiviä aivan suunnattomasti, ja unohti ontua lopulta... Aivan loputon kiitos kasvattajalle!!!

Tässä pieni linkki filmipätkään missä kooste Brunon taipaleesta, kirjoittelen piakkoin lisää itse leikkauksesta ja sen jälkeisestä ajasta!
Jos jo nyt jollakin on kysymyksiä liittyen tuohon leikkaukseen, niin vastaan mielelläni jos vain voin! Tietämättömyys oli kamalinta kun otimme askeleen leikkauksen suuntan - se oli kuin askel tuntemattomaan...

Brunon "lonkkareissu"

Toivotamme kaikkille eläimille ja ihmisille hyvää kevättä, ja nivelvaivaisille erityisen lämmintä kevättä!!! (lämpöhän kuulemma lieventää oireita)

Koiran lonkkavika ja -leikkaus, surut ja ilot - Osa 1

Uudet tuulet.....

Uudet tuulet ovat puhallelleet muutamassa asiassa täällä meillä... Paras asia on se, että ensi viikolla osa suomenhevos tamma Rokista siirtyy mun omistuksiini :) Meillä on muutaman ihmisen kimppa, joka tulee varmasti toimimaan paremmin kuin hyvin, vastaa hyvin kaikkien tarpeita... Nyt pääsee sitten täysipäiväisesti huolehtimaan siitä omasta heposta, toki tuleehan mukana myös paljon vastuuta. Mamma on aika tuhdissa kunnossa vielä, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa ala sutjakoitumaan! :)

En voisi olla enempää innoissani, vaikka tiedostan toki kaikki ongelmat mitä monen ihmisen omistaessa yhden hevosen voi vastaan tulla. Olen kuitenkin aivan täpinöissäni, mahtavaa!

Ihanat keväiset säät piristävät vielä entisestään, joten mieli on korkealla! Koira on nautiskellut lumesta aivan täysillä, en ole yhtä sekopäistä koiraa tavannut...Ei korkeat hangetkaan meidän pojan menoa häiritse, kun on niin kevyt, että hanki kestää! Toinen näyttää aivan jänikseltä hyppiessään hangessa... Ja rakastaa työntää pään yhtäkkiä hankeen.. Hassu :)

Miten teidät kevät on lähtenyt käyntiin? :) Odotetaan innolla että lumet sulaisi vauhdilla pois niin pääsisi nauttimaan ulkona täysin rinnoin!

Loppuun vielä kuvaa tammasta..

Uudet tuulet.....

Koiraonnea ja ehkä maailman onnellisin koira..?

Joulusesonki vierähti vauhdilla ja olin sen jälkeen melko "hengästynyt", joten kirjoittelu jäi pienelle tauolle. Mutta nyt yritämme ryhdistäytyä hieman kevään saapuessa ja sen antaessa uutta energiaa! Yllä olevassa kuvassa Bruno askartelee, tekee partoja tontuilleni...

Brunolla oli pitkin syksyä jonkinlaista ihme ihottumaa. Se ei varsinaisesti näkynyt mutta oli ympäri kehoa noin kolme pistettä jota tuli nakerreltua ja nuoltua.Yksi niistä oli ainakin punkinpurema. Nakertelu jatkui jatkumistaan, ja eläinlääkärikin jäi lopulta usean käynnin jälkeen melko neuvottomaksi. Sitten tuli kokeiltua Relaxant Animalin pesunestettä sekä hoitoseerumia - ja kas kummaa, nakertelu lakkasi noin 2-3 viikon sisällä! Kasvattajan nartulla oli taas tämäm jälkeen ilmennyt ennen joulua niskaan jokin ihme laikku jota koira rapsutti ja se märki ja oli ilkeän näköistä. Vaikka hän sitä desinfisoi ja hoiti se ei tahtonut rauhoittua. Tarjosimme samaa tököttiä kotiin kokeiltavaksi ja kasvattajan kertoman mukaan, kolmen päivän sisällä se rauhottui ja viikon sisällä oli tiessään! :-O Ei aavistustaakaan mitä vaivoja oli, mutta ainakin auttoivat meidän ongelmiin. :-)) Kun koira on terve ja voi hyvin, omistajakin on onnellinen...

Lunta tuli talven olan takaa-se tuskin jäi keneltäkään huomaamatta... Bruno ja Jussi rakastavat lunta, mutta kun lunta on siinä määrin että siinä ei enää pysty edes loikkimaan, vaan joutuu uiskentelemaan, koirallakin alkaa olemaan mitari täynnä... Myyrät ja hiiruilaiset väkertävät tosin kulkureittejään, ja Bruno ja Jussi ovatkin niistä innoissaan!
Bruno ja Jussi keksivät noin pari vuotta sitten lauluharrastauksen, aivan sattumalta kun kävimme kasvattajan luona kahvilla. Bruno oli niin innoissaan visiitistä että yltyi haukkumaan ilosta, sillä seurauksella että mukaan yhtyivät kasvattajan koirat ja Jussi (joka on nimensä veroinen, Jussi Björlingin mukaan nimetty). Onnellista laulua ja ulinaa olan takaa. Laulu innostus jäi ja nyt Jussi ja Bruno laulavat yhdessä päivittäin, varsinkin kun ovat saaneet aamiaisen ja käyneet tarpeillaan. Laulua sitten riittää pitkin päivää, aina kun ilon aihetta riittää (yleensä aamuisin, tulevat sänkyyn ja herättävät minut aamulaulullaan). Onneksi emme asu kerrostalossa... Tässä siis pieni linkki filmipätkään otettu viime talvena, ääninäytteen kera, jäämme levytyssopimusta odottelemaan... ;-)
Lagottokvartetti talvimaisemissa

Muutoin yritän harrastaa kaiken näköistä koirieni kanssa, Bruno rakastaa koiratanssia ja agilitya, kuin myös Jussi (joka on tosin hieman yli-innokas kun Bruno jaksaa paremmin keskittymään). Emme käy missään kilpailemassa, vaan meillä on ihan omaa kivaa kotosalla, laatuaikaa koirien kanssa.
Molemmat ovatkin touhukoiria, jos heillä ei ole tekemistä minun villaneuleeni tai sukkani saavat kyytiä (Bruno sai kiitosta eläinlääkäriltä kauniista hampaistaan, sanoin sen johtuvan neuleistani joita käytetään hammaslangan tavoin..). Välillä on töitä enemmän ja koirani saavat vähemmän huomiota, ja jos tuhoavat jotakin kotosala ei auta toruminen vaan pitää katsoa peiliin... Jos joku minulta kysyy millainen Lagotto on luonteltaan sanoisin että ei ainakaan missään nimessä sohvakoira, vaan aktiviinen työkoira joka tarpeen vaatiessa jopa väkisin "aktivoi" omistajansa jos ei muuta tekemistä ole... :-D

Törmäsin taannoin aivan ihanaan viedopätkään missä koiralla on oikeasti paikka kodissa ja tekemistä piisaa. Tämä onkin esikuvani, jos vielä onnistuisin saamaan heidät osallistumaan kotiaskareisiin oikeasti, eikä siten miten nyt: varastetaan kenkiä/lapasia ja juostaan pakoon (jos se vaikka seuraisi perässä?) metsään. Jos en heti huomaa kenkää saa sitten etsiä ajan kanssa... Ja uskokaa, olen yrittänyt tarjoa nameja maksamakkaraa myöten-ei onnistu. Ilmeisesti näky kun minä pähkäilen miten saisin kenkäni takaisin on niin mahtava, että sitä ei edes korvaa maiilman herkut... Jospa Bruno edes oppisi petaamaan sängyn...? Saapi nähdä! Siihen asti kunnes kesä koittaa, Jesse inspiroi meitä uusiin temppuihin, luulempa melko varmasti että tämä Jesse onkin ehdottomasti maailman onnellisin koira!
Jesse hoitaa kotiaskareita

Hyvää touhukasta kevään alkua kaikille!

Koiraonnea ja ehkä maailman onnellisin koira..?

Hyvää uuden vuoden alkua kaikille :-)

Uusi pentu tullut talouteen, joten kirjoittaminen hieman jäänyt. Treenejä pidetty ja tyytyväisiä koirakoita katseltu.

Koira ei voi oppia sosiaalista käyttäytymistä vain kun me niin haluamme, sen pitää se itse saada oppia, eli jos vain pystyt, vie koirasi koirapuistoon tapaamaan lajitovereitaan!

Meillä uusi pentu otettiin tervetulleeksi (Rudyn osalta siis) opettamalla ensin, että HÄN ei välitä. Nyt pentu ollut viikon ja Rudy suo pennulle, nimeltään Cera, kerran päviässä yhden tai kaksi leikkituokiota, joista minä olen hyvin kiitollinen (kyseessä on saksanpaimenkoiran pentu, joten energiaa riittää). Kysymyksiä ja kommentteja edellisiin aiheisiin otetaan edelleen vastaan ;-) ja jos jollakin on jostakin aiheesta ehdotuksia niin kertokaa ihmeessä :-)