Valjakkourheilua 16: Matkalla Fairbanksiin

Tikkurilan urheilupuiston hotellissa

Tänään on startattu. Matka Kuopiosta Fairbanksiin, 25 tuhannen kilometrin päähän, 11 tunnin aikaeron taakse sisältää 34 tuntia lentokentillä ja ilmassa ja lisäksi 1100 km autolla ajoa. Siinä pari vuorokautta menee rymytessä.

Kävimme juuri Ninni Stenhällin luona. Ninnin yritys koiraurheilu.fi tuo maahan Happy Dog saksalaista koiranruokaa. Ninni antoi ohjeita lentomatkustamiseen koirien kanssa.  Liike on upealla paikalla rauhallisella metsän ympäröimällä alueella lähellä Helsinki-Vantaata

. 

Koirat on treenattu, hyvin. Yuse ja Merri  on huippukunnossa, intoa täynnä, iloa mielessä.

Koirat matkustaa lentokoneessa kumpikin omassa boxissaan. Amsterdamissa on huoltotauko. Minneapolisissa Dan tulee vastaan. Odotamme mielenkiinnolla, pääsemmekö siellä näkemään koiria.

Touhua on riittänyt aivan viimehetkiin asti. Tavaroita on mukana paljon. Sukset on pakattu sauvojen ja aisojen kanssa nippuun. Rossignolin kisasukset on ostettu Fortesportin urheilijan erikoisliikkeestä. AP Pöyhönen tekin suksiin hionnan kunnon kisaluistoa varten. Pulkka on omassa paketissaan ja matkalaukut pursuten täynnä vaatteita, kisakamppeita ja huoltovehkeitä. Koirien ja tavaroiden vienti tuo lisäkulua lentoihin pari tuhatta euroa.  

 

 Olen seurannut Fairbanksin säätiloja marraskuusta lähtien. Vaikuttaa olleen siellä tavanomainen talvikeli. Kylmimmillään -47 c pakkasta. Viimeaikoina on ollut öisin -25-30 ja päivällä noin 15 astetta lämpimämpää. Ensimmäisille kisapäiville 1. ja 2. maaliskuuta on luvattu -12. Yöllä tosin on edelleen paljon kylmempää. Kisojen jatkuessa viikon aikana sää ennusteiden mukaan lämpenee muutamaan pakkasasteeseen. Liukasta, nopeaa hiihtokeliä on luvassa.

11 tunnin aikaero on iso juttu. Tottuminen uuteen aikaan on jo aloitettu. Tänään nukuin kolme tuntia normaalia pitempään. Matkalla pitää jo alkaa nukkua ja syödä uuden ajan mukaan. Aamulla pitää mennä ulos katselemaan aurinkoa. Kirkasvalo auttaa rytmin siirtämisessä.

Valjakkourheilu on Fairbanksissa iso laji. Yukon Quest rekikoirakilpailu ajetaan Yukonista Fairbanksiin 1000 mailia. Iditarod maailman pisin rekikoirakilpailu ajetaan Fairbanksin läpi, päätyen Nomeen. 1100 mailin kisan nopein voittoaika on alle yhdeksän vuorokautta! Fairbanksissa on lisäksi kovia sprintin rekikoirakisoja, jossa palkintorahat on kymmeniä tuhansia taaloja. Fairbanksia väitetään maailman parhaaksi valjakkourheilupaikaksi.

Lainaus Wikipediasta:
Iditarod (engl. Iditarod Trail Sled Dog Race) on Alaskassa vuosittain järjestettävä koiravaljakkokilpailu. Ensimmäinen kilpailu ajettiin 1973. Kilpailumatka Willowsta Nomeen on noin 1 100 mailia (1 770 km). Voitto on irronnut 16 koiran valjakolla alkuvuosina noin 15–20 päivän ajalla, 1990-luvulla noin 10 päivällä ja 2000-luvulla alle 10 päivällä. Ennätys on vuodelta 2002, jolloin sveitsiläinen Martin Buser tuli maaliin 8 päivää, 22 tuntia, 46 minuuttia ja 2 sekuntia lähdön jälkeen.

Kilpailu on saanut nimensä alaskalaiselta aavekaupunki Iditarodilta, joka puolestaan on saanut sen Iditarodin kaivospiiriltä. Valjakkokoirilla oli merkittävä rooli historiallisessa kultaryntäyksessä.
Urbaanin legendan mukaan kilpailu järjestetään vuonna 1925 tapahtuneen Nenana–Nome "Serum Runin" kunniaksi. Serum Runissa koiravaljakot toimittivat perille erämaahan henkiä pelastaneen rohdon kurkkumätäepidemiaan. Todellisuudessa Joe Redington Sr. perusti kilpailun 70-luvun alussa saadakseen Iditarod Trailin luokitelluksi valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten väylien joukkoon, sekä elvyttääkseen hiipuneen koiravaljakkokilpailuperinteen.

Discovery Channel teki vuoden 2008 kilpailusta kuusiosaisen tv-sarjan nimeltä Iditarod.^[1]

Valjakkourheilua 16: Matkalla Fairbanksiin

Valjakkourheilua 15:Alaska lähestyy

Talvi koirien kanssa on tuonut useita ilon ja joitakin pelon hetkiä. Joulukuun lopussa kävimme Toivakassa Robur Sprintissä. Hiihdin ennen kisaluokkia Merrillä ja Yusella ensimmäisen kerran kovaa tänä talvena. Vauhti oli kohillaan, 12km keskinopeus yli 30km/h. Roni meni harrastussarjaan vetojuhdaksi kaverilleni. Kaverini kaatui kisan alkuosan jyrkässä mutkassa. Hässäkässä paniikkilukko aukesi ja koira pääsi irti. Roni lähti muiden kilpailijoiden mukaan. Kukaan ei tajunnut ottaa karannutta koiraa kiinni. Puoli kilometriä ennen maalia Roni oli juossut tielle ja jäänyt auton alle. Golfin kuski sanoi ajaneensa sallittua 80km/t nopeutta. Auton puskuriin tuli koiran mentävä reikä ja lokasuojaan lommo. Roni oli kolarin jälkeen pökkyrässä vähän aikaa ja ontui sen päivän. Seuraavina päivinä ei koirasta huomannut mitään. Roni selvisi kovasta iskusta lihaskivuilla ja on treenissä täysillä mukana. Se koira ei turhasta valita.

Tammikuun lopussa kävin Viron Otepäässä kahden koiran koirahiihtokisassa. Järjestäjät olivat onnistuneet luomaan pienestä reilun 30 ohjaajan kisasta oikean kansainvälisen tapahtuman. Paikalla oli reilu 500 katsojaa, kuuluttaja, toimittajia ja Viron TV. Reuters näytti parhaita kaatumisia Englanninkielisessä lähetyksessä ja Viron TV useita minuutteja seitsemän uutisissa. Suomessa alkaa pian pitkän matkan, 300km, valjakkoajon pohjoismaiden mestaruuskisat ja kolmen viikon päästä sprintin ja valjakkohiihdon kisat. Niitä valtakunnan media tuskin vastaavalla tavalla noteeraa. Viimeisimmästä valjakkourheilijasta linnajuhlissa on kohta 18 vuotta aikaa.
Merri ja Yuse juoksi Otepäässä lujaa. 23 minuuttia erittäin mutkaisella reitillä 12km matkalla on hyvää vauhtia. Kuuden koiran valjakon voittaja meni kahden päivän yhteenlasketuissa tuloksissa 22 sekuntia kovempaa.

Alaskan reissu lähestyy. Koirilla into kasvaa. Hypyt tarhassa nousee päivä päivältä korkeammalle. Merrikin alkaa äristä. Kohta on nartussa vauhtia. Se alkaa toisaalta valmistella juoksuja. Urokset on kiinnostuneita. Siinäpä sitä muille uroksille tuumattavaa jos meän nätti MerriPörri Merlenellä on juoksut parhaassa terässä Alaskan starttipäivinä.

Monenlaista on tullut opittua. Relaxant Animal hajunpoistajan teho yllätti minut täysin. Eräällä autoreissulla piti kääntyä takaisin kotipihaan vaihtamaan poikamme pissaisia alushousuja. Emäntä ei voinut olla hajun vuoksi autossa. Sisällä paljastui, että housut on kuivat. Palasin takaisin autoon ja haju alkoi uudestaan. Syyksi paljastui pian jalassani olevat hiihtokengät. Kun sisäkenkä kastuu hiestä lähes jokaisen lenkin yhteydessä, niin vuosien käytössä ne alkaa haista. Tällä kertaa virtsalle. Ajattelin, että monot on pilalla, mutta päätin kuitenkin pestä ne. Urheilujalkineiden pesu ei ole yleensä tuottanut pitkäaikaista iloa, koska haju palaa pian. Pesun jälkeen aloin käyttää Relaxant Animal hajunpoistajaa pari suihkausta kumpaankin monoon jokaisen lenkin jälkeen. Haju ei ole palannut! Yhtään hajua ei ole enää ollut. Ihmeellistä. Katajan yrtit todellakin tappavat mikrobit tehokkaasti ja estävät hajun muodostumisen. Sanoisin, että Relaxant Animal hajunpoistajasta olisi jokainen lätkäjunnun äiti kiitollinen. Hien aiheuttama mikrobikasvusto ja hajut pysyy kurissa takuulla. Ei ne turhaan ennen vanhaan putsanneet maitohinkkejä katajan oksilla!

Alaskaan lähtöön on alle kaksi viikkoa. Matkajännitys tiivistyy. Vielä on paljon tekemistä. Tapaan menomatkalla Minneapolisissa hyvän ystäväni. Hän on pitkään käynyt töissä Minneapolisin lentokentällä. Lentomatka koirille on pitkä ja rasittava. Olen valmistanut niitä opettamalla koirat jo pennusta matkustamaan auton perässä koirakärryssä. Amsterdamissa ennen puolimatkaa koirat käytetään ulos lentobokseista ja syötetään ne. En pääse itse paikalle, mutta lentokentän henkilökunta huoltaa koirat. Toivottavasti osaavat käsitellä koiria ja noudattaa ohjeita. Muuten Yuse on irti ja aiheuttaa kaaoksen yhdellä maailman suuurimmista lentokentistä. Eli jos Fb, Reuters tai kympin uutiset kertoo lentokentällä kaaoksen aiheuttaneesta koirasta…. Samppa… Yuse…

Valjakkourheilua 15:Alaska lähestyy

Valjakkourheilua14: Alaska-vinkkejä pakkasliikuntaan

Nyt se on sitten tehty; päätös lähteä Alaskaan valjakkohiihdon MM-kisoihin valmistui marraskuun lopussa. Olin vakuuttunut koiristani ja reissusuunnitelmat näyttivät onnistuvan. Lennot on varattu. Helmikuun lopussa starttaamme Helsinki-Vantaalta kohti Amsterdamia, Seatlea ja Anchoragea. Handleriksi matkaa lähtee Olli Kolari ja kisakoirat Akiina`s Åfrid ”Merlene” ja Yuse.

Tulen kertomaan tässä blogissa matkaan valmistautumisesta ja treenistä. Kahden viikon matkan aikana ja kisapäiviltä kirjoitan raportin joka päivä. Tuoreet uutiset suoraan Fairbanksista kisapaikalta.

Olen ikäni liikkunut paljon pakkasessa. Viimeiset 14 vuotta olen kulkenut töihin ja opiskelemaan pyörällä kesät ja talvet. Ivalossa asuessani matkaa työpaikalle tuli 8km. Kylmimpänä aamuna oli pakkasta 36. Silloin laitoin päälle pilkkihaalarin. Pyörän ketjut olivat jäykät ja matkalla tuli kova hiki. Vaatetta oli liikaa päällä. Silti nenänpää jäätyi. Silloin päätin pakkasrajaksi työmatkaliikuntaan 25 astetta.

Olennaisinta pakkaliikunnassa on vauhti (käytännössä työteho) ja vaatetus.
Kerrospukeutuminen on kylmässä kaiken lähtökohta. Siitä ei liene paljoa lisää kerrottavaa. Jokaisella on omat mieltymykset ja on yksilökohtaista kuinka paljon tarvitsee vaatetta.

Minulla jäätyy sormet ja varpaat herkästi. Jos on 20 pakkasta joudun työmatkalle laittamaan käteen suuret vuorelliset nahkakintaat, joiden sisään laitan huopavuoren ja alimmaiseksi käteen hiihtohanskat. Hiihtäessä samassa lämpötilassa riittää yhdet lämpimät hiihtohanskat. Ero johtuu siitä, että hiihtäessä työteho on paljon kovempi ja elimistön lämmöntuotto on huomattavasti isompi kuin työmatkapyöräilyssä. Vastaavasti juostessa lämmöntuotto on vieläkin kovempaa ja vauhdin ollessa hitaampi, pakkasen viilennysteho on pienempi.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee hikoilu. Jos pakkasessa juoksee tai hiihtää on erittäin vaikea laittaa semmoinen määrä vaatetta päälle, ettei hikoile kaikkia kamppeita märäksi. Käytännössä sisällä pitäisi lämmitellä elimistö aivan lämpimäksi ennen lenkkiä ja silti lenkin alussa tuntuisi hyvin kylmältä. Eli todellisuudessa pakkasessa urheillessa kamppeet kastuu aina. Ainoastaan kilpailuun voi laittaa riittävän vähän päälle. Lenkillä on aina liikaa vaatetta. Silti pysähtelyyn ei ole varaa. Hiihtolenkillä olen huomannut, että kahden minuutin pysähdys on aivan liikaa. Silloin sormet jäätyy. Jos on kaukana kotoa ainut konsti saada sormet lämpimäksi on saada koneeseen tehoa, eli heti liikkeelle ja kovaa. Lisäksi joutuu usein pyörittämään käsiä olkavarresta tai pumppaamaan hartioista, että sormiin asti menee lämmintä verta. Sormien lämmitessä kihelmöinti ja joskus kipu on kovaa. Kylmässä hiihtäessä tärkeä turvallisuuskysymys on ettei kaadu tai tule liikuntakyvyttömäksi. Paikalle jäädessä hengenvaarallinen hypotermia tulee äkkiä.

Liikunnan loputtua on tärkeä vaihtaa kuivat vaatteet päälle välittömästi. Itse olen harrastanut ”norjalaisia” marraskuun alusta lähtien kolmesti viikossa Kuopion moottoritien varressa. Se tarkoittaa pakkasessa pikkuhoususilleen riisumista ja vaatteiden vaihtoa. Kuljen kotoa 9km kickbikella moottoritien linja-autopysäkille, josta työmatkakuljetus ottaa minut kyytiin. Pysäkillä heitän kropan paljaaksi ja vaihdan repusta kuivat, puhtaat vaatteet päälle. Sen jälkeen istun tunnin autossa, ennen kuin olen Varkaudessa työpaikalla.

Kylmäasiantuntijat ja lääkärit varoittelevat liikkumasta liian kylmässä. Olen perehtynyt asiaan lukemalla kirjallisuutta, keskustelemalla asiantuntijoiden kanssa ja itse käytännössä. Hyvin kylmässä olennaista on liikunnan teho. Jos hengittää tiuhaan hyvin kylmää pakkasilmaa on vaara kuormittaa keuhkoja ja sydäntä liikaa. Pakkasilma on aina absoluuttisesti erittäin kuivaa. Vaikka kosteusprosentti olisi yli 90 on absoluuttinen ilmankosteus pieni. Kosteusprosentti tarkoittaa, kuinka paljon ilmaan tietyssä lämpötilassa on sitoutunut vettä maksimaaliseen sitoutumismäärään verrattuna. Kylmään ilmaan pystyy sitoutua vettä erittäin vähän. Näin pakkasilma on aina kuivaa. Kuiva ilma on haitallista keuhkoille ja keuhkoputkien värekarvatoiminnalle. Kova liikunta pakkasessa on suoraan astmatesti. Jos on astma, niin tehokkain provokaatio saada astmaoireet esiin on kova liikunta pakkasessa. Syy on ilman kuivuus. Ilman kostuttamiseen on hyvä konsti; nenähengitys. Nenän kautta hengittäessä ilman kostutus on täydellistä. Ilma lämpeää hyvin ja sitoo sitten paljon vettä ja lisäksi nenän lokerostot ja limantuotanto kostuttaa ilman sataprosenttisesti. Toinen hyvä asia on, että nenähengitys rajoittaa liikunnan tehoa väkisin. Yleensä joutuu vaihtamaan nenähengityksestä suuhengitykseen, kun ilmavirtaus menee yli 35 litraa minuutissa. Suunkautta urheilja voi hengittää jopa 200 litraa minuutissa. Nenähengityksellä ei taatusti liiku pakkasessa liian kovaa ja samalla varmistaa täydellisen ilman kostutuksen ja lämmittämisen. Mikään lisälaite ei pysty vastaavaan kuin nenä.

Kun hengittää nenän kautta kylmässä on limantuotto taattua. Nenästä tulee jatkuvasti limaa. Nenän limakalvojen solut tuottavat kylmässä runsaasti limaa. Se on normaalia. Itse sanon, että uusi tuore lima korvaa vanhan ja likaisen. Asian huomaa konkreettisesti jos on flunssa. Silloin nenästä tulee keltaista räkää. Kun vähän käy kevyesti tallustelemassa pihalla, ensin saa niistä keltaisen lian pois ja lopulta tulee kirkasta limaa. Siinä on röörit ja poskiontelot putsattu!


Yksi ihanuus pakkasliikunnan jälkeen on Relaxant lihastenrentouttaja. Olen käyttänyt sitä ensimmäisen kerran 16 vuotta sitten. Voiteen hajusta tulee mukavat muistot; pakkasliikunnan jälkeisestä lämmöstä talon sisällä, lihasten hieromisesta ja mukavasta pehmeästä raukeudesta lihaksissa. Voide ei kuumota tai kirvele. Se tuntuu sopivan pehmeälle ja saa hyvin rentoutumaan koko kropan. Suorastaan luksusta on lenkin ja suihkun jälkeen istahtaa alas ja hieroa lihaksiin Relaxant lihastenrentouttajaa ja jäädä sohvaan loikoilemaan. Koko kroppaan valuu suloinen lepo.                                         
                                                                                                Jeriksen kisassa oli kylmää, tuuli ja -18.

Valjakkourheilua14: Alaska-vinkkejä pakkasliikuntaan

Valjakkourheilua 13:Eläinlääkärin vinkit tassuongelmiin

Jämin SM kisoissa lokakuussa oli norjalainen eläinlääkäri Ingrid Haugborg luennoimassa valjakkourheilijoille ja lisäksi hän piti kaksipäiväisen koulutuksen valjakkourheilussa toimiville eläinlääkäreille ja eläinlääketieteen kandeille. Ingrid on erittäin kokenut kilpailueläinlääkäri ja kilpailee itsekin keskimatkoilla. Ingrid on ollut kilpailueläinlääkärinä Alaskan pitkän matkan kisassa Iritarodilla. Kilpailu on noin 1000 mailia pitkä.

Ingrid kertoi miten koirien tassuja kannattaa suojata kovassa treenissä.
Tassupusseja kannattaa käyttää säännöllisesti. Olennaista on seurata anturoiden kulumista. Tassupusseja käytetään ennen kuin anturat kuluvat liikaa. Liian useassa treenissä peräkkäin ei tassupusseja kannata käyttää, ettei anturat kasva paksuutta liikaa. Paksut anturat kuivuvat ja lohkeilevat herkästi. Ingridin mukaan erityisesti saksanseisojilla ja dobermanneilla anturat paksuuntuvat herkästi ja halkeavat kynnen tyvestä. Liian paksua anturaa kannattaa ohentaa hiomalla sitä hohkakivellä. Tassuja tulee tarkkailla jokaisen treenin ja lenkin jälkeen. Ingrid itse käyttää tassupusseja aina, kun pakkasta on enemmän kuin 15 astetta. Lisäksi pusseja käytetään sulan ja jäisen maan aikaan anturoiden kulumisen mukaan. Koirissa on yksilöllisiä eroja, joten mitään täsmällistä yleisohjetta käyttömääristä ei voi sanoa.

Pidin esitelmän eläinlääkäreille Detria Relaxant Animal tuotteista. Detrian tassuvoidetta kannattaa käyttää talvella säännöllisesti pitämään anturat pehmeinä. Silloin ne eivät halkea niin helposti. Jos anturoissa jo on halkeamia tassuvoide nopeuttaa paranemista. Tassuvoiteessa on bakteeri, sieni ja hiivakasvua estäviä aineita. Näin haavat pääsevät paranemaan paremmin. Jos koira pyrkii nuolemaan tassuvoidetta sitä kannattaa levittää juuri ennen lenkille lähtöä. Reilulla hieromisella saa voiteen imeytymään anturoiden huokosiin ja hieronta virkistää tassujen verenkiertoa ja koira tykkää siitä. Säännöllinen tassuvoiteen käyttö pitää anturat mukavan pehmeinä.

Valjakkourheilua 13:Eläinlääkärin vinkit tassuongelmiin

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Lokakuun 27. tuli äkkiä. Lauantai aamuna lähdettiin kohti Saksaa meidän vanhalla kunnon Toyota Avensiksella. Isomman auton vika pakotti vaihtamaan alle Aven. Se tarkoitti, että koirakärry oli pakko ottaa matkaan. Olin särkenyt sen sähköjohdon kesällä. Ajelimme ensiksi Tikkakoskelle setäni luo. Hän on varsinainen tekniikan ihmeseppä. Koirakärry nostettiin autonosturilla ylös ja alettiin selvittää missä järjestyksessä kaikki yhdeksän katkennutta piuhaa pitäisi liittää…Homma oli valmis alle kahdessa tunnissa ja vielä oltiin aikataulussa ehtiä iltalaivaan. Ja ois hyvin ehdittykin ellen olisi Tampereen kohdalla ajellu puolituntia väärään suuntaan…

Sunnuntaiaamu Tukholmassa oli kaunis, pakkasta viisi astetta ja vähän lunta. Tie oli kuiva ja hyvillä kesärenkailla pärjäsi oikein hyvin. Ajelimme vaimoni serkun luo Etelä-Ruotsiin Hjon pikkukaupunkiin. Isäntäperheen talo Villa Björkenäs oli upea. Kauneimpia talonpaikkoja mitä olen ikinä nähnyt. Kilometri Vätternin rantaan, lehmusmetsät, traktorit pellolla ja tuuli kovempi kuin tuntureilla.
Maanantai aukeni sateisena. Tuuli jatkui kovana Skåneen asti. Pidimme siellä pienen ruokatauon. kävin juoksemassa vesisateessa 5km treenin kaupungin kaduilla. Maha toimi hyvin, vaikka kiskoin lenkin heti ruuan päälle. Tanskan salmen silloilla hirmuinen tuuli väänsi autoa kohti kaidetta.

Tanska on pimeä maa. Pimein maa, jossa olen Euroopassa käynyt. Moottoriteillä ei katuvaloja tunneta. Hieman halju tunne ajaa kärryn kanssa 130km/h kolmikaistaisella ruuhkaisella moottoritiellä vesisateessa säkkipimeässä. Tarrauduin mahdollisuuksien mukaan aina jonkun rekan perävaloihin, niitä oli helppo seurata. Muuta ei sitten Tanskassa näkynytkään, pyyhkijät ja punaiset perävalot. 14 tunnin ajon jälkeen saavuimme yöllä perille majapaikkaan Saksan Meldorfiiin. Olimme vuokranneet talon vinttihuoneiston vajaaksi viikoksi.

Tiistaina lähdimme tutustumaan kisareitteihin. Kartta oli unohtunut kotiin. Onneksi yksi järjestäjä oli paikalla ja antoi ohjeita reitin löytämiseksi. Aika hurjalta vaikutti kisapaikka; Saksalaiseen lehtimetsään meni pari tietä, joiden risteykseen oli tarkoitus rakentaa kisakeskus. Yhtään parkkipaikkaa ei ollut missään, kaikki autot oli ilmeisesti tarkoitus parkkeerata teiden varteen, 320 kilpailijaa avustajineen ja 1200 koiraa. Itse kisareitti oli kokemus. Alkupätkällä oli neljä metriä kapea silta rautatien yli. Mukulakivinen silta hirvitti alkuun, olihan siihen tulossa kisaliikennettä kahteen suuntaan. Menevät ja tulevat valjakot… Reitti koostui kahdesta vinosuunnikkaasta, joiden muutaman kulman mutkat oli tosi jyrkkiä ja vesisateen pehmittämän mudan liukastamia. Kaikkien risteysten löytäminen ei sitten mennyt ihan putkeen. Tajusin sen viimeistään perjantaina, startin aattona, kun kaikki reitin merkit oli laitettu paikoilleen. Minulla oli koirat hyvässä iskussa. Merrikin oli vetänyt kaikki treenit hyvin, kolme kertaa reitin läpi; paitsi väärän reitin! Viimeiselle lenkille kääntymisen olin opettanut väärin.

Keskiviikkona treenasin koirat reitillä uudestaan. Hirmuinen vauhti, liukkaassa mudassa. Kickbikessa oli alla väärät renkaat, vaikka olin edeltävän iltana vaihtanut pitävämmän kumin eteen. Oli pakko lähteä etsimään renkaita jostain kylästä. Meldorf-Burg seutu on Pohjois-Saksassa täysin maatalousaluetta. Pieniä kaupunkeja, tuulimyllyjä valtavasti, kaupat pieniä . Rovaniemeltäkin löytäisi helpommin maastopyörän renkaan. Treenin jälkeen tulimme majapaikkaan, oli jo pimeä, kaikki väsyneitä. Parkkipaikalla nousin autosta irrottaakseni koirakärryn. Sitä ei ollut missään! Kärry oli irronnut jossakin matkan varrella. 15 km läpi usean kylän, lukemattomien risteysten, yli rautatiekiskojen ja koirat oli kärryssä! Eikun takas. Kärry löytyi poikittain keskellä tietä, 100m lähtöpaikasta. Onneksi kisapaikka oli korvessa kuoppaisen hiekkatien päässä. Olin kai unohtanut kiinnittää vetoaisan nupin kunnolla. Koirat oli ehjiä. Renkaan osto siirtyi seuraavalle päivälle.

Torstai oli lepopäivä. Käytiin katsomassa Seehundstationilla Pohjanmeren hylkeitä. Upeita otuksia. Illalla ajelimme Meldorfiin, josta löytyi pyöräkauppa. Sopiva rengaskin löytyi. Alkaessani maksaa rengasta huomasin, että visa-kortti puuttui lompakosta. Siinä sitä myyjälle selittämään. Keksin, että kortti saattoi olla paikallisessa ruokakaupassa, jossa olin edellisenä iltana käynyt lasten kanssa ruokaostoksilla. Pienen kyselyn jälkeen ystävällinen kaupan myyntivastaava kiikutti kortin minulle. Se oli jäänyt maksupäätteeseen. Rengaskin saatiin maksettua. Mutta voi niitä Meldorfin pikkukatuja. Pyöräliike oli ahtaalla sivukadulla. Ajoin takaisin kaupungin pääväylälle korttelikatuja pitkin. Niillä mahtui hädintuskin yksi auto kulkemaan. Yhdessä risteyksessä oli Mercedes tulossa vastaan, oli pakko peruuttaa ja väistää sitä. Kräsh, takana ollut pienen Toyotan keula ei tykännyt siitä. Hieman lohdutti, kun huomasin että Mese oli ajanut yksisuuntaista väärään suuntaan. ..

Perjantaiksi sain alle kunnon renkaat kikkariin. Pito ja kellunta oli niissä hyvää tasoa. Mutaa oli paikoitellen paksusti. Se treeni ei sitten mennyt ihan putkeen. Koirat ei tajunnu miks ei saakaan kääntyä oikealle kaikkien muovinauhojen läpi. Siinä oli Yuselle selittäminen, että mennään eteenpäin. Kyllä ne sen oppi.

Lauantaina ennen starttia hieman jännitin miten koirat menee kaksisuuntaisen pätkän. Kisareitillä oli 500 metriä kaksisuuntaista uraa, joka oli jaettu kahtia keskeen mutaan tökätyillä harjaterästangoilla. Osa niistä oli kärjestään teroitettuja. Harjateräksien väliin oli vedetty muovinauhaa. Kai ne koirat osaa kaistat lukea…
Merri oli pelokas aamupäivän ennen starttia. Häntä koipien välissä, selkä köyryssä. Tyypillistä, mutta ei niin yhtään sitä räyhäkkää kovaa, rohkeaa Merriä. Tajusin myöhemmin, että se oli epävarma, koska minä olin epävarma. Lisäksi reitin väärä opettaminen oli huono juttu. Kisa oli jännittävä. Mutaa lensi alusta lähtien. Mutkat ajoin kovaa. Koirat osasi reitin, paitsi siinä kohtaa, jossa olin edeltävänä päivänä oikaissut, kun vein koirat oppimaan oikeaa reittiä. Kuvaajat lensi aaltona lakoon, kun koirat juos niitä kohti. Tais se katsojien ja kuvaajien väistöliike saada koirat kääntymään oikealle baanalle. Ei ne mun huutoa kuunnelleet. Merri ei hässään jälkeen mennyt täysillä. Yhdessä alamäessä se jopa kurkki taaksepäin ja meinasi alkaa jarrutella. Kannustamalla sain koirat juoksemaan paremmin. Maalissa Vesku tuli sanomaan, että oon mitalitaistossa kiinni ja Moen on 20 sekkaa takana. Harmitti sähläys. Kolmanteen sijaa seitsemän sekuntia ja kärkeen 15. Olin sarjassani paras suomalaisista, kuudentena 43 kilpailijan joukossa.

Illalla sain kasvattajalta hyviä ohjeita: Seuraavana päivänä mitaleille, usko ittees ja ole itsevarma niin koiratkin uskoo ja juoksee kunnolla. Mietiskelin sitä. Halusin Merrille takaisin sen menohalut.

Sunnuntai oli hyvä päivä heti aamusta alkaen. Viikon sähläykset oli takana, oltiin kisassa. Merri oli hyvässä iskussa, häntä pystyssä ja rohkeana. Joukkueenjohtaja tuli avustamaan lähtöön siirtymisessä. Meidän auto oli siellä jonon viimeisenä, kilometri lähtöviivalle. Merri ja Yuse veti starttiin siirryttäessä ihan hurjana. Sanoin Kurrelle, että nyt Merri on sitä mitä pitää. Lähdön lähellä oli tyttäreni pitämässä kikkaria pystyssä. pikkuveli alkoi töniä sitä. Jolloin minulla paloi hihat ja ärähdin, että riitely loppuu siihen. Niin loppui, ja niin loppui myös Merrin rohkeus. Se meni täydelliseen paniikkiin neljä minuuttia ennen starttia, minun käytöksen takia. Sain koiran koottua ennen starttia, viivalla se seisoi jo rohkeana. Lähtösuora oli täynnä väkeä, aidan vierustat oli kansoitettu täyteen. Kyllä Merri juoksi, mutta ei parastaan. Kuraa oli lauantaitakin enemmän.

Hieno kisa. Viides sija Euroopan parhaiden seassa ei ole huono. 13 sekuntia mitaliin jäi harmittamaan. Merri kun olis juossu kunnolla… Tiesin, että näillä koirilla mennään talvella lujaa. Mutta kulkeeko Merri kisoissa täysiä. Alaskan päätös ei ollut vieläkään selvä. En lähtisi reissuun, jos Merrin kulkeminen jää epävarmaksi. Merri on huippukoira, kun vaan isännän saa pelaamaan. Lapsille pitää puhua niin, ettei koirat pelkää. Kuten Kurre, Suomen joukkueenjohtaja sanoi: -”Huomasin heti missä Merrin käytös muuttui”. Sun puhetyyli vaihtui… Keskeytin kurren: -”Niin, kun puhuin vaimolleni ja sitten karjaisin riiteleville lapsille”.

Milloinkahan sitä oppisi käyttäytymään rauhallisemmin.

Valjakkourheilua 12: Saksan EM

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Paljon on tapahtunut viime kevään jälkeen. Lauman nuoret urokset ottivat yhteen kesän alussa. Vaimo oli sinä päivänä Helsingissä kuuntelemassa koirakuiskaajaa. Töistä tultua en jostain ihmeen syystä mennyt heti koiratarhalle. Kun olin syönyt ja lähdin katsomaan koiria, huomasin heti tarhaa lähestyessä jonkin olevan vialla. Oli hiljaista. Koirani eivät olleet koskaan hiljaa, kun lähestyin tarhaa. Minä tiesin niille treeniä ja yhteistä kivaa touhuamista. Nyt oli hiljaista, Yuse ei hyppinyt, Merri oli tarhan takareunassa ja Roni istui hiljaa verkon vieressä. Näin, että on tapeltu ja pokien ottaneen yhteen. Kummatkin urokset olivat kuivuneen veren tahrimia, Ronilla oli pää täynnä naarmuja, Yusen vammat olivat pahempia. Sen kaulaan oli purtu ja nahka roikkui pahasti. Rintakehä oli auki kahdesta kohtaa, kyynärpää oli revitty ja ranteessa neljä pahaa reikää. Veri oli tullut Yusen kaulasta. Kävelin sisälle koira perässä; siitä alkoi Yusen taistelu elämästä. Koira oli shokissa. Sen tajunta meinasi häipyä, kun se tutisi pesuhuoneessamme hiljaa silmät kiinnija. Onneksi sain kaverilta ja eläinlääkäriltä apua. Yuse saatiin tippaan, kipulääkittyä ja nestehukka korvattua.

Akuuttivaihe oli ohi muutamassa tunnissa ja aamulla näytti, että Yuse selviää vuodosta. Siitä alkoi kova työ haavojen parantamiseksi. Pelkäsin jatkuvasti, että infektio voi tappaa koiran tai vähintään tuhota pahasti purrun ranteen. Nyt ,täytyy myöntää, oli tarvetta antibiootille. Yuse sai viisi päivää antibioottia suun kautta. Haavat eivät tulehtuneet. Kiitos antibioottihoidon ja tehokkaan paikallishoidon. Kaulan haavaa huuhtelin 1-3 kertaa päivässä parin viikon ajan, kunnes reiät menivät kiinni.

Pesin haavoista käsillä pois katteen. Puhdistin haavat Jodiliuoksella, Betadinella. Kaulan reikiin pumppasin nahan alle vettä ja Betadine-liuosta ja huuhtelin moskat pois. Syvät reiät täytin lopuksi hunajalla. Männyn pihkaa käytin pinnallisiin haavoihin ja korvan ruhjeisiin. Kaikki haavat paranivat hyvin. Yusen elämän suurin voitto oli siinä- selvitä ehjänä hengissä.

Aloitin treenaamisen elokuun alussa. Koko elokuu meni hyvin ja koko tiimi pysyi terveenä. Kunto nousi kaikilla hyvin. Koirat olivat innokkaita. Neljän viikon treenin jälkeen juoksin kaverin kanssa Cooperin testin, 3360m, ei aivan tavoitetta, mutta suunta oli hyvä. Syyskuussa iski flunssa, joka esti treenin lähes kahdeksi viikoksi. Kova yskä kesti sitten lähes kaksi kuukautta. Yskä ei estänyt liikkumista, mutta kuitenkin jouduin välttämään itselle kovimpia treenejä.

Syyskuun lopussa oli Mäntsälän lähellä Ohkolassa koirajuoksun SM kilpailut, jossa juoksin Yusen kanssa toiseksi. Vuosikkaalla koiralla SM hopeaa. Viestissä oli jo tulossa seuramme ( KPSH ry) ensimmäinen viestimitali, mutta sähläykseksi meni. Juoksin Merrin kanssa ensimmäisen osuuden, jolta tulimme vaihtoon reilussa johdossa, seuraavien joukkueiden vielä ollessa metsän siimeksessä. Joukkueemme rookie aloitti toisen osuuden hyvin ja lähestyi vaihtoa hyvissä asemissa. Kuitenkin juuri ennen vaihtoeluetta koira tuumasi jäävänsä juomaan lammikosta. Juoksijamme jatkoi matkaa ilman koiraa; vaihtovirhe. Asiantuntevan yleisön huutaessa ohjeita juoksijamme takaisinpaluu ja koiran tuonti vaihtoalueelle vei aikaa. Olli lähti sitten viimeiselle osuudelle Yusen kanssa mielestäni mitalin suhteen lähes toivottomassa asemassa. Päätin käydä autollani ennen Ollin maaliintuloa, mutta jäin sitten juttelemaan matkan varrella tutun kanssa. Paikka oli reitin vieressä ennen maaliviivaa. Hetken kuluttua kuulin yleisön huutavan kannustusta. Olli ja Yuse lähestyivät maalia hurjalla juoksulla ja yllättäen kolmantena. Meille oli tulossa seuran ensimmäinen valjakkourheilun viestimitali! Huusin: Hyvä Olli! Jolloin koirani Yuse kääntyi välittömästi minua kohti ja jäi pyörimään radan viereen, Olli yrittäessä epätoivoisesti saada sitä eteenpäin. 20 metriä takana ollut Kymen vetokoirakerhon joukkue tuli puolella metrilla ohi juuri ennen maaliviivaa. Voi sitä Olli sadattelua maalissa. Ilme oli hirmuinen, kun hän kysyi kuka huusi Yusea. Niinpä niin, säännöt sanovat ettei koiria saa ylenmäärin kannustaa maalista. Enhän minä koiralle huutanutkaan…

Lokakuun puolivälissä oli kärryajon SM kilpailu perinteisessä paikassa Jämillä. Lähtökohdat kilpailuun oli minulla varsin jännittävät. Olin ilmottautunut halukkaaksi sulanmaan EM kilpailuihin Saksaan. Minulla ei ollut edeltävältä vuodelta mitään näyttöjä kisoista, koska Skidin kuoleman vuoksi en puoleentoista vuoteen ollut käynyt yhdessäkään kilpailussa. SM kilpailut oli viimeinen mahdollisuus antaa näytöt ja päästä kisoihin. Lisäksi taustalla oli vielä suurempi ajatus, haave päästä Alaskaan! Alaskassa pidettäisiin valjakkourheilun MM kilpailut maaliskuussa 2013. Minun koirani ovat pieniä, mutta sisukkaita, nopeita, kestäviä ja kokoonsä nähden vahvoja. Ennenkaikkea etuna pidin Yusen hurjaa luontoa ja Merrin nopeutta ja väsymättömyyttä. Täysin tietämätön olin voisiko noin pienillä koirilla pärjätä. Olin suunnitellut, että Jämin vauhdin perusteella teen päätöksen lähdenkö yrittämään Alaskan kisoihin.

Jämillä ajoin Merrillä ja Yusella kahden koiran luokassa. Kisa kesti kaksi päivää. Ensimmäisen päivän jälkeen olin neljäntenä. Aikaan olin melko tyytyväinen, mutta Merrin juoksuun en alkuunkaan. Merri passaili paljon. Hyvään aikaan nähden sijoitus neljäntenä oli sekin hienoinen negatiivinen yllätys. Seuraavaan päivään lähdin kaikki lasissa painamaan raivolla joka potkun. Vajaa kilometri ennen maalia huomasin Merrin suusta lentävän pienen vaahtopalleron ja tiesin tytön tekevän nyt töitä. Maaliin tultiin hienosti, aika parani ja nousin kolmanneksi ohi edeltävän vuoden kärryajon MM kakkosen. Sain paikan EM kisoihin Suomen A- maajoukkueessa. Ymmärsin, että koirillani riittää vauhti ja voima. Niillä voisi fysiikan puolesta pärjätä Alaskassa. Olihan Yuse Jämillä vasta vuoden ja kaksi kuukautta ja Merrikin reilut pari vuotta. Erityisesti Yuse ehtisi saada puolessa vuodessa rutkasti lisää voimaa. Olin silti epävarma. Merrin vaisuus ei vaikuttanut hyvältä.
Päätin siirtää Alaskan päätöstä myöhemmäksi. Tekisin sen Saksan EM kisojen jälkeen.


Seuraavassa blogissa kirjoitan EM kisareissusta. Siitä ei sitten tapahtumia, sähläystä ja jännitystä puuttunutkaan…

Valjakkourheilua 11 –Kohti Alaskaa

Relaxant Animal ja uudet tuotteet!

Tervehdys kaikille,

Relaxant Animal tuotesarjan suosio on vain kasvanut. Mustinja Mirrin ohella Agrimarket on tullut keväällä 2012 meidän toiseksi valtakunnalliseksi jakelijaksi ja K-maatalouksistakin tuotteet alkavat jo löytyä. Hyvästä menekistä osoituksena olemme lisänneet sarjaan kaksi uutta tuotetta! Pihkaseerumi 40ml ja Hajunpoistaja 100ml. Muitakin uusia tuotteita on tällä hetkellä suunnittelussa ja testauksessa eläinlääkäreillä.

 

Pihkaseerumin sisältämä männynpihka estää todella vahvasti haitallista mikrobikasvua ja edistää kudoksen paranemista. Pihkaseerumilla voidaan hoitaa mm. avonaisia haavoja, hyönteisten puremia (lievittää myös kutinaa) sekä leikkausarpia. Tuotteen öljymäinen koostumus tekee siitä erittäin riittoisan. Tuote ei myöskään tahmaa. Tuotteessa käytetty pihka on luomua.

Hajunpoistaja on tarkoitettu eläinten eritteiden kuten oksennuksen, virtsan, ulosteen tai ominaistuoksun poistoon erilaisista pinnoista. Makuualustat, autojen- ja kalusteiden verhoilut, matot sekä muut varusteet joita on muuten vaikeata pestä, voidaan käsitellä Hajunpoistajalla. 

Toki Hajunpoistajaa voidaan käyttää myös hien hajun poistoon kengistä tai muista varusteista muutamalla suihkauksella aina käytön jälkeen. Tuotteen tehoaine on ruskean väristä minkä vuoksi tuotetta ei suositella käytettäväksi aroille vaaleille materiaaleille, koska se voi säännöllisen käytön jälkeen tahrata. 

Tuotteen sisältämä luomu kataja tuhoaa hajuja aiheuttavat mikrobit ja näin ollen haju katoaa kokonaan. Tuote ei siis sisällä lisättyjä hajusteita ja siksi se sopii myös eläinten lähellä käytettäväksi. 

Mukavaa alkanutta syksyä

Matti Mörsäri

Relaxant Animal ja uudet tuotteet!