Tapahtuu Taiga-Tallilla 1: Kirjoittajan ja tallin esittely

Tervehdys täältä Pohjoisesta!

Tässä uudessa Tapahtuu Taiga-Tallilla -blogissa pääsette seuraamaan meidän tallimme kaikkien karvajalkojen ja tassujen elämää. Olen Ansku Tirroniemi ja mieheni Tapani Enbusken kanssa meillä on Marraskosken Kontojärvellä talliyritys Taiga-Talli.

Meille on tärkeää hevosten oikeudenmukainen kohtelu. Ravurit ja tuntihevoset ovat työkavereitamme, täysihoidossa olevat hevoset asiakkaitamme. Pyrimme työskentelemään hevosten kanssa molemminpuolisen kunnioituksen vallitessa. Jos jokin tuntuu menevän väärille raiteille, syy löytyy useimmiten ihmisestä, ei hevosesta. Mie itse olen Centered Riding -ohjaaja ja olen opiskellut hevostaitoja useiden opettajien johdolla. Koko toimintaamme läpileikkaa ajatus hevosen kunnioittavasta ja eettisestä kohtelusta.

Omia hevosia meillä on 11 joista kaksi on ravihevosia ja yksi siitostamma sekä seitsemän tuntihevosta tekemässä arvokasta työtä ratsastuksen opetuksen ja matkailun parissa. Kaikkiaan hevosia meillä asustaa tällä hetkellä 23 joista 11 tallissa ja 12 pihatossa. Pakkasjakson jälkeen, ja kevään valon lisääntyessä pihaton hevoset aloittelevat karvanlähtöä, on huvittavaa seurata asiakkaiden kauhistuneita kommentteja, kun he laittavat hevosia tunnille. Hepat ovat talven aikana saaneet kuvaavia lempinimiä, Iitasta on tullut Miss Kainalokarva, Leporista Mister Kainalokarva, Meri-Velistä Karvamammutti, Klopista Villasarvikuono, karvaa siis riittää, sitä lähtee ihan käsittämättömiä määriä, lohdutan asiakkaita, sillä tämä on vasta alkua.

Hevosten lisäksi meillä on kolme tallikissaa sekä vakituisesti kaksi koiraa, lapinporokoira Pigga ja sekarotuinen Punkki mutta nyt koiria on yhdeksän, sillä Pigga pyöräytti sunnuntaina 12.2 seitsemän pentua. Pentulaatikon tapahtumia ja koiravauvojen kasvua saatte seurata nettikamerasta. Pennut kasvavat hyvin ja Pigga on oikein hyvä emo vaikka ensikertalainen näissä äitiyshommissa onkin.

Kevään aikana pääsette tutustumaan arkeemme, jonka täyttää aamusta iltaan tällaisen eläinlauman hoito. Maaliskuussa yksi täysihoitohevosista varsoo, Tähden vatsa alkaa olla jo tosi suuri.

Meillä on ohjelmassa varsojen ajo-opetusta, hevosen uudelleen koulutusta ravurista ratsuksi, ja kaikkea muuta hevostallin touhukkaaseen arkeen liittyvää. Ratsastustunnit pyörivät, ravureita treenataan ja osa niistä aloittelee jo kilpakauttaan. Toukokuussa sitten valmistaudutaan kesän leireihin ja laidunkauteen.

Hevosen hörähdyksin ja koiranhännän heilutuksin

Ansku

Tapahtuu Taiga-Tallilla 1: Kirjoittajan ja tallin esittely

Vammaisratsastajan elämää 10: Alkuvuoden treenit ja kuulumiset

Heipä hei, pitkästä aikaa!

Talvi on tullut oikein ”ryminällä” myös tänne Etelä-Suomeen. Lunta riittää ja pakkastakin oli viime viikolla jopa -25 astetta, brrr… Eiköhän sanonta kuulu että: ”ei ole huonoa säätä vaan vääriä vaatteita.” Sen mukaan on tässä eletty, eli monta vaatekerrosta sekä lämpimät sukat ja lapaset. Myös Kain Aapeli on ollut aikamoisessa loimipaketissa tarhassa, vaikka kylmäverinen onkin, koska sillä nyt onnistuu jotenkin pitämään karvapeitteen hieman ohkaisempana. En ole itse niinkään kiinnostunut hevosen ”klippaamisesta” joten täällä näinpäin.

Treenejä olen pikkuhiljaa vuodenvaihteen jälkeen taas aloittanut ja lihaskuntoa kasvatetaan maastoilemalla sekä hangessa kömpimällä. Kerran, pari viikossa olen maneesissa ”vääntänyt” koulua ja harjoitellut kokoamista, askel kerrallaan. Tyttäreni on koko ajan jatkanut estevalmennuksia Jessica Aminoffin johdolla.

Kaapelin on tarkoitus käydä valmentajani Senita Pukin luona Teijon tallilla noin kerran kuussa aina viikon kerrallaan, koska tarvitsen tässä vaiheessa apua hevosen koulutuksessa. Oman vammani vuoksi en välttämättä jaksa ylittää ”mukavuusrajaa” ja saada hevostani koottua ja takaosaa työskentelemään entistä enemmän. Näin ollen apu on todella tarpeen nyt tässä kohtaa, ennen varsinaista kilpailukauden aloittamista.

Maaliskuun alussa on meillä edessä valmennusleiri Ypäjällä jolloin sitten on myös mahdollisuus ratsastaa oman ryhmän ohjelmia ja saada kansainvälisen tuomarin arvostelua. Sitä odotan innolla, koska siellä saa myös tavata meidän joukkueen jäseniä pitkästä aikaa! Vertaistuki on tässä lajissa ja varmasti missä lajissa tahansa kuin myös elämässä muutenkin, tosi tärkeää jo pelkän jaksamisen takia.

Tavoitteenamme tänä vuonna on tietysti parantaa edellisen vuoden suorituksia ja prosentteja, riippuen tietysti siitä pysytäänkö molemmat (sekä hevonen että minä) kunnossa. Toinen tavoite on valitettavasti myös se, että saadaanko rahapuoli jotenkin järjestymään tukien ja sponsorirahojen turvin. Tämä ratsastus on kyllä varmasti harrastusten/kilpalajien kalliimmasta päästä ja kun itse ei pysty ihan kaikkea hoitamaan ilman pätevää hevosenhoitajaa/avustajaa niin talouspuoli on entistä tärkeämpää…

Mutta eipä tässä muuta kun nokka kohti uusia haasteita ja treeniä, treeniä, treeniä…!!

Kesää odotellessa

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 10: Alkuvuoden treenit ja kuulumiset

Vammaisratsastajan elämää 9: Tunnustusta vuodesta 2011

(kirjoitettu 22.12.11)

Jouluinen tervehdys täältä Etelä-Suomesta! Eilen tuli ensilumi, joka on toistaiseksi pysynyt. :) Oltiin Kain Aapelin kanssa eilen piiitkällä kävelylenkillä kauniissa talvisessa metsässä ja nautittiin molemmat sekä kelistä että yhdessäolosta.

Kuten olen ehkä aikaisemmin maininnut, olen luvannut itselleni ottaa rennosti valmennusten ja muutenkin kovien treenien kanssa vuoden loppuun. Sitten voimme ensi vuonna aloitella varovasti, aluksi kunnon kohotuksella. Suunnitelmissa on myös saada aikaan näkyvää kehitystä, jotta prosentit olisivat ensi vuonna noususuuntaisia. Saas nähdä pystynkö itse myös parantamaan esimerkiksi istuntaani. Vammat jo sinänsä rajoittavat osittain, mutta aina pitää yrittää kehittää ja kehittyä. Kain Aapelia kouluttavat nyt talven aikana myös maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heino sekä ”oma” valmentajani ja henkinen tukeni Senita Pukki (hän on myös oma taitava kengittäjämme)! Uskon, että nyt olisi tärkeää kehittää ja kouluttaa myös hevosta eteenpäin, koska uskoakseni Kaapelissa on vielä paljonkin potentiaalia parantaa liikkuvuutta ja takaosan työskentelyä. Olisi tietysti kiva, jos joskus pystyisi menemään vähän vaativampiakin liikkeitä - vaikka ihan vain leikkimielessä.

Tämä kertomus riittänee tältä erää. Ai niin, mutta kaksi juttua jäi vielä kertomatta... Kain Aapeli sai Suomenratsut ry:n tunnustuksen ”Osaava suomenhevonen 2011”. Osaava sh -riimu luovutettiin syyskokouksen yhteydessä marraskuun loppupuolella ja siitä voi lukea enemmän Suoralla-lehdestä.

Eikä siinä vielä kaikki. Jokunen viikko sitten aamun lehteä selatessani huomasin, että minut oli valittu kunnamme Raaseporin vuoden vammaisurheilijaksi!! Sydäntä oikein lämmittää, kun huomaa, että myös meitä ”vamppeja” muistellaan tunnustuksia jaettaessa. :)

No niin, se siitä. Nyt toivotan Teille kaikille sekä kaksi- että nelijalkaisille ystäville ympäri Suomea oikein hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2012!!!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Kuvassa tyttäreni Julia ja Kaapeli jouluisissa tunnelmissa joulukuussa 2011

Vammaisratsastajan elämää 9: Tunnustusta vuodesta 2011

Valjakkourheilua 9: Treeniä ja tassujenkorjausta

Vuoden pimein aika on taas täällä. Oikeastaan Kuopijossa taitaa pimein olla ohi, kun viikon verran on saatu nauttia valkoisesta maasta.

Koiran treenaaminen jäätyneen maan aikaan on erittäin haastavaa. Kovaksi jäätyneillä sorateillä ei ole mitään mahdollisuutta juoksuttaa koiria. Tassut menee rikki nopeasti ja jäätyneet lätäköt ovat liukkaita. Liukastumavammat voivat olla pahoja. Ystävieni koirilla on liukastumisen vuoksi hajonnut mm. polven ristiside, jänteitä revennyt ja lihasrevähtymiä. Minulla on kokemusta lähinnä kynsivammoista ja tassujen kulumisesta.

Pari viikkoa sitten tuli taas testattua mitä 90% suunniteltu treeni tarkoittaa. Jääkiekossa 90% keskittyminen on Tammisen mukaan 50% suoritus. Koiran treenaamisessa (ei tarvii edes kisaa) samalla keskittymisellä pääsee 0-suoritukseen; kaikki menee pieleen. Menimme kaverini kanssa treenaamaan paikkaan, joka oli hieman kauempana. Reitti oli meille tuttu, mutta olosuhteet yllätti. Pakkasten jälkeen oli kolme päivää satanut vettä. Huomasimme, että metsätie oli sula ja maa pehmeä. Olimme vähän myöhäään liikenteessä ja alkoi juuri hämärtyä. Suunnittelimme treenin paperilla, sovimme kartalla reitin ja ohituspaikat. Muuten hyvä juttu, mutta koirat ei paperia lukeet. Siinä oli yksi lenkki, joita minun nuori narttuni Merri ei ollut ennen juossut.

Eka alamäki meni hyvin, lukuunottamatta yhtä liukahdusta, jossa lensin kickbiken kyydistä hetkeksi, mutta sain hypättyä takaisin ennen kaatumista. Tiellä oli paljon vesilammikoita. Merri juoksi loistavasti. Se kiersi lammikot summittaisesti oikealta ja vasemmalta. Usein lammikon väistöliike tuli niin viimehetkellä, että tuskin ehdin kääntää koiran kanssa samalle puolelle. Yksi iso, kymmen metriä halkaisijaltaan, lammikko oli risteyksen kohdalla. Merri juoksi suoraan lammikon keskeltä, mutta äkisti päätti kääntyä oikealle. En tiedä miten se siinä onnistui niin nopeasti, koska minun yrittäessä kääntää mukaan eturengas lipesi alta. Vettä oli vaaksan verran, mutta lammikon pohja oli jäässä. Ennen selälleen kaatumista, ehdin juuri karjaista täysillä. Merri tuli luokseni, mutta matka jatkui samantien, ja taas täysi veto päällä. Homma meni muuten hyvin, mutta vastaavanlaisia kaatumisia tuli vielä kaksi tai kolme lisää ja lopulta koira lopetti vetämisen. En edelleenkään ymmärrä mikä minua viiraa, kun en osaa lopettaa ajoissa silloin, kun homma menee pieleen.

Se 10% prosentin puute valmistautumisessa tuli siitä, kun emme käyneet kiertämässä reittiä etukäteen. Silloin jäätilanne olisi selvinnyt ajoissa… Adrenaliini humalassa matka jatkuu vaikka oma reisiluu olisi poikki…

Sanomattakin on selvää, että tuommoisen sähläyksen jälkeen on joutunut miettimään supertreeniä, kuinka koiran saa taas kulkemaan täysillä. Kyllä se tajuaa, että sama kuski on edelleen perässä. Se kaatuu summittaisesti ilman ennakkovaroitusta.

Yhden asian olen syystreeneissä oppinut. Tassuvoide on välttämätön. Jos haluaa juoksuttaa koiraa maan ollessa jäässä tassuja on seurattava päivittäin. Kulumiin ja anturoiden kuivumiseen pitää reagoida heti. Parhaiten pärjää, kun suosiolla rasvaa tassut säännöllisesti.

Meille tuli uusi koira kolme viikkoa sitten. Seisojauros Roni on sopeutunut laumaan hyvin. En ole koskaan nähnyt niin rauhallista koiranpentua. Roni on siro, jalat ovat pitkät ja suorat. Selkä on kauniisti kaareutuva, katse viisas ja tutkiva. Roni otti tulovaiheessa matsia Yusen kanssa, mutta arvojärjestyksen selvittyä kaverukset nukkuu vierekkäin ja kovatkin leikit sujuu ilman tappeluita.

Roni alkoi ontua viime viikolla. Se oli kolhaissut etujalan kynttä johonkin ja kynsi oli pahasti haljennut. Kivuliaaseen kynteen ei kärsinyt yhtään koskea. Koira piti rauhoittaa ja eläinlääkäri kuori särkyneen osan kynnestä pois. Päälle tuli paketti suojaksi. Roni tassutteli paketin kanssa rauhallisesti. Seuraavana päivän se oli kuitenkin repinyt paketin auki. Kynnen ydin oli paljaana näkyvissä pitkältä matkaa. Kynsi oli pakko suojata, että siihen ei menisi likaa ja koira voisi liikkua. Laitoin pikaliimaa kynnen ympärille ja päälle kiersin yhden kierroksen kangasteippiä. Nyt Roni juoksee maastossa täysillä ilman mitään ontumista. Pikaliimalla voi paikata kynsivammojen lisäksi myös tassujen kulumia. Jos antura pääsee kulahtamaan pahasti pikaliimaa voi laittaa kulumaan ja leikata kangasteipistä sopivan palasen päälle. Liima ja teippi lähtee kulumalla pois muutamassa viikossa ja tassu saa aikaa parantua.

Palataan lumitreenien ja koiran ravinnon merkeissä. Koiran ruokinta on ihmeellistä. Koiran syömistä on hauska seurata. Mutta tiedätkö miten ruokkia koiraa niin, että se voi hyvin? Minkälainen ravinto pitää koiran terveenä? Kuinka ravinto vaikuttaa koiran hyvinvointiin?

Valjakkourheilua 9: Treeniä ja tassujenkorjausta

Valjakkourheilua 8: Elmo

Merri, Yuse ja Roku

Voisin kertoa monia esimerkkejä kuinka toimia kiireessä. Kouluttaa ja opettaa olemaan rauhallinen, malttaa mielensä ja toimia järkevästi. Olennaista on erottaa tärkeät asiat ja keskittyä niihin…

Nyt on maat jäässä. Kaikki tiet ovat liukkaita tai karkeita ja kovia. Koirien tassuja tulee varoa. Suojatöppöset koiralle on tässä vaiheessa vuotta hyvä juttu. Tassut kannattaa tarkastaa jokaisen lenkin jälkeen. Jos näkyy kuivumia tai halkeamia niin Relaxant Animal Tassuvoide auttaa. Koirien tassuhalkeamissa kasvaa aina melkoinen määrä bakteereita ja sieniä. Halkeaminen hidas paraneminen johtuu usein infektiosta. RA Tassuvoide, jossa on vahvoja luonnon omia antibakteerisia aineita, auttaa halkeamien paranemisessa. Kun seuraa tassuja säännölllisesti ja huoltaa niitä, ei pahoja vaurioita tule. Asfaltit, tiesuola ja kivituhka kuivattavat tassuja. Jos pesee koiran tassut joka lenkin jälkeen rasvaa poistavalla pesuaineella (tiskiaine tms.) ihon ja anturoiden oma rasva lähtee pois ja tassut kuivuu.

Elvytystilanteessa ei ole koskaan kiire. On vain oikeita asioita, joita voi tehdä.

Kiireelle ja huolimattomuudelle on parempikin termi, laiskuus.

Ajan säästämiseksi on paljon helpompaa jättää kengät jalkaan ja tuoda sanomalehti olohuoneen pöydälle, kuin irrottaa kuraiset kengät eteisessä tai kuistilla.

Biojäteroskis kannattaa tyhjentää ennen kuin tupa on täynnä kärpäsiä. Jos kuitenkin ulkona on kylmä ja olet juuri käynyt saunassa ja väsyttää voit jättää homman myös aamuun. Oletettavasti sinä biojäteaamuna ei ole kiire. Jos työpaikan kimppakyytiläiset odottaa rampilla moottoritien varressa, kannattaa herätä ajoissa. Biojätepussin tyhjennys on hieman ikävää puhaa, koska sisältö haisee useimmiten pahalle. Jos sitä valuu käsille pussia tyhjentäessä ne kannattaa pestä tai siinä kimppakyytiautossa on ikkunatuuletus kokomatkan, vaikka olisi pakkasta. Jos kuitenkin meinaa tulla kiire pussi on paljon helpompi ja nopeampi lyödä lapiolla puhki ja antaa sisällön valua kompostiin, kuin tyhjentää pussii pohjasta nostamalla. Pohjasta nostaessa sotkee kätensä ja ne pitää käydä pesemässä ja sehän kestää. Isku kannattaa tehdä vain terävällä lapiolla, koska muuten saattaa joutua lyömään usemman kerran ja pussin siältöä saattaa roiskua takille, kasvoille ja housuille. Tiukoissa paikoissa tietysti oppii priorisoimaan mikä on olennaista. Odotuttaa työkavereita motarin varressa tai tuulettaa autoa…

Koiralle kannattaa hommata loistava tai välkkyvä panta. Se näkyy hyvin sumussakin.

”Mikä sun nimi on ?”
Valkoihoinen mies kysyi selkeällä brittiaksentilla. Kaveri on vaikuttaa erikoiselta. Päivettynyt valkoinen, kuoppaposkinen, lihaksikas urheilijan näköinen kaveri valmentaa pähkinänruskeita Maoreja Cookin saarilla melomaan merikanootilla. Kova tyyppi, Maorien parhaat melojat näyttävät kunnioittavan häntä.

”Sam”

”Sam osaatko uida?”

Valtameri ei pärsky, koska vettä on alla kolme kilometriä. Rannassa matalassa laguunissa aallot nousevat parimetrisiksi ja paikoin neljäänkin metriin. Laguunin ulkopuolella pohja painuu nopeasti kolmeen kilometriin ja tasanteen jälkeen vielä syvemmälle… Ulapalla aallot huomaa, siitä kun kanootti painuu välillä kuoppaan, jolloin ranta katoaa, ja välillä nousee loivalle kukkulalle, jolloin talot näkyy selvästi ja ihmisetkin erottuvat pieninä pisteinä. Reilut puolitoistakilometriä rannasta on punainen poiju, jonne matka ei kestä kauaa kanootilla, jossa on kuusi riuskaa melojaa. Perämies huutaa tahtia ja melan puolta vaihdetaan kolmen vedon välein. Tahdissa on parasta pysyä tai mela saattaa osua toiseen ja tippua veteen.

Kääntöpaikalla poijulla: ”Osaan”

”Pitää osata uida, että me voidaan ottaa mukaan treeneihin. Hyppää veteen, ja sukella kanootin ali Sam”

”OK” Vesi on lämmintä, 28 astetta. Ja sitä lämpöä riittää aika syvälle, ainakin 20 metriin”

”Hyvä, osaat uida Sam. Nouse sitten kanoottiin”

Paluumatka poijulta rantaa menee aivan liian nopeasti. Ei sitä meininkiä voi tajuta. Joukkueurheilua, melomista. ”yksi, kaksi, kolme, yksi, kaksi, kolme” Miksiköhän Suomessa sisävesillä käytetään pelastusliivejä?

Ilta, työpäivä on ohi, perjantai, viikonloppu. Yksinäinen mies nousee töistä tullessa autosta. Päällä hänellä on tummanruskea nahkatakki, musta pipo syvällä päässä ja maiharit raahautuvat märällä asfaltilla. On pimeää. Mies sytyttää hautakynttilän ja jättää sen tienvarteen.

Mistä Elmo sai nimensä?

Yuse

Valjakkourheilua 8: Elmo

Vammaisratsastajan elämää 8: Hevostelua syksyn pimenevissä illoissa

Moi kaikille!

Illat pimenevät, päivät lyhenevät, lehdet putoavat puista ja vettä ropisee. Tätähän tämä syksy on. Itse ei välttämättä ole aina niin motivoitunut ratsastamaan eikä hevonenkaan niin pirteä työskentelemään. Juuri tämän takia olen yrittänyt vaihdella tekemisiä ja harjoittelua mahdollisimman usein, jotta kumpikaan ei tylsistyisi.

Kaapelihan asustelee nykyään tallilla, jossa ei ole maneesia, kenttä ja hyvät maastot kyllä löytyvät. Toki käymme 1-2 kertaa viikossa maneesissa, joka sijaitsee noin puolen tunnin käyntimatkan päässä, mutta pääasiassa olemme työskennelleet joko kotikentällä tai vaihtelevissa maastoissa ja myös nauttineet. :) Koska päivät pimenevät jo neljän maissa, maastoilumme on tapahtunut enemmän tai vähemmän pimeässä. Ei muuta kuin tarpeeksi heijastimia itselle ja hevoselle sekä otsalamppu kypärään, sitä se pimeässä liikkuminen on. Täytyy kyllä myöntää, että pimeässä liikkuminen jänskättää ainakin minua. Kaapeli taas on niin rauhallinen eikä pelkää kävellä pilkkopimeässä pitkin maastoteitä. Itse olen huomannut, että tasapainoni pimeässä on hevosen selässä hyvin heikko, liittyen varmasti vammaani sekä myös heikkoon pimeänäkööni.

Ohjasajoharjoittelumme on edistynyt ja loppuviikosta laitoin pitkät irtoaisat kiinni Kaapelin kylkiin, jotta hevonen tottuisi siihen, että kääntyessä kylkeen tulee lisäpainetta. Olin kyllä saanut ammatti-ihmisiltä ohjeen, että olisi hyvä olla useampi auttava käsi mukana, kun tähän ryhtyy, mutta mutta... Olen aina muutenkin tottunut pärjäämään ja Kaapelikin on jo siihen tottunut ja luottamus on molemmin puolin hyvä, joten ryhdyin toimeen Kaapelin kanssa kahdestaan. Ja hyvinhän se meni! Kyllä hevonen vähän ihmetteli, mitä se mamma siellä oikein puuhaa, mutta lähti nätisti liikkeelle aisat kyljissä kiinni. Teimme kierroksen molempiin suuntiin kentän ja muutaman tarhan ympäri. Juttelin rauhoittavasti koko ajan eikä siinä sitten muuta. Toki aion ottaa apuja vastaan, kun ryhdyn oikeiden kärryjen kanssa puuhaamaan. :)

Eipä tällä kertaa nyt sitten niin paljon muuta kerrottavaa ole. Syksyn valmennusleiri Ypäjällä jäi meiltä väliin keuhkokuumeen jälkimaininkien takia ja se harmittaa todella paljon. Mutta minkäs teet, kun oma keho pettää... Jatkamme valmennuksia maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heinon kanssa lähiaikoina ja suunnitelmissa on myös, että Kaapeli lähtisi Artsin luo oppimaan vähän uutta! Saas nähdä mihin me ensi kaudella pystytään. Näin sitä täytyy vaan ajatella eteenpäin, koska sitten kun ihana kevät koittaa ja ratsastusinto taas lisääntyy, täytyy hevosen olla hyvässä kunnossa, jotta se pystyy taas kilpailuissa suorittamaan!

Tsemppiä pimeään kaikille!

Johanna Lindblad & Kain Aapeli

Vammaisratsastajan elämää 8: Hevostelua syksyn pimenevissä illoissa

Valjakkourheilua 7: Hotspotin hoito

Kävin juuri iltalenkillä Rokun, Merrin ja Yusen kanssa. Upea keli. Punakullan värinen kuu kellotti melkein selällään hiukan mustan metsänrajan yläpuolella. Selkäpiitä karmi; kylmät väreet eteni selkää. Vanhankansan mukaan, ken uskoo, selällään makaava kuu lupaa kuolemaa.

On aivan mahtavaa liikkua pimeässä metsässä. Olen ikäni käynyt lenkillä pimeässä. Kouluaikaan juoksin iltalenkit lähes aina pimeällä. Pimeydellä on jännä vaikutus. Juoksu tuntuu kulkevan paljon kovempaa kuin mihin normaalisti pystyy. Refleksit on herkkänä. Kun rusakko lähtee vierestä tai teeri pyrähtää pusikosta huomaa kuinka nopeasti jalat kiihtyy pikajuoksuun. Ei tarvitse pakottaa kiihdytystä, täysi vauhti on päällä ennenkuin silmiä ehtii räpäyttää. Jos sopivasti on adrenaliinia suonissa, parinsadan metrin gasellimainen sprintti ei edes väsytä. Oikeastaan tuntuu, että vauhtia voi vaan jatkuvasti lisätä.

Iltalenkit juoksin yksin, aina. Lenkkikaveri olisi voinut olla kiva. Kun meille tuli Roku, ei enää koskaan tarvinnut käydä lenkillä yksin, eikä pelätä mitään.

Roku oli puoli vuotta, kun muutimme Lappiin. Opetin Rokun uimaan Ivalojoessa. Soudin veneellä ja Roku ui innokkaasti perässä. Toinen uintilenkki oli reilun kilometrin. Koira oli juuri trimmattu ja karva leikattu koneella kaulasta ja rinnasta. Uinti oli hieno juttu ja karvan trimmaus myös, mutta paksun märän kankaisen pannan unohtaminen märän koiran kaulaan ei. Parin päivän päästä huomasin, että Rokun kaula on hirveän näköinen. Paksu, ruskea siirappimainen tahna sotki kaulan ihoa; hotspot. Märkäinen ihottuma levisi nopeasti. Aloin pestä kaulaa ahkerasti. Puhdistin kaksi kertaa päivässä kaiken tahman ja ruven iholta ja karvoista ja pesun jälkeen puhdistin ihon jodiliuoksella. Roku kävi eläinlääkärillä rokotettavana, hän oli huolissaan infektiosta, mutta minä en halunnut koiralleni antibioottihoitoja, koska olin vakuuttunut, että ihottuma paranee muutenkin. Tiesin miten lasten märkärupi hoidetaan. Bakteerimassa pitää saada iholta pois. Tehokas säännöllinen vesipesu ja ruven liotus irti on tärkeää.

Eläinlääkäri kävi syömässä samassa työpaikkaruokalassa. Hän muistutti, että aloittaisin koiralleni kefalosporiinia hotspotin hoitoon. Sanoin, että ei se tarvii vaan paranee puhdistuksella.

Läiskä oli suurimmillaan yli kymmenen senttimetriä. Tehokas puhdistus kuitenkin auttoi. Iho parani hyvin. Vesipesu on kaikkein tärkeintä. En ole koskaan ollut innokas hoitamaan infektioita antibiooteilla jos paranemiseen on muutenkin hyvät mahdollisuudet. Antibioottien haittoja on turha hankkia ja vielä turhempaa on menettää niiden teho liian leväperäisen käytön vuoksi. Leukemiapotilaita sytostaattihoitojen keskellä ei pelasta mikään jos antibiooteista menee teho.

Kolmevuotiaana Rokulle kasvoi lantioluun päälle luumun kokoinen kasvain. Se oli hyvänlaatuinen. Haava parani ensimmäiset viisi päivää hyvin. Liian hyvin, koska en ollut varautunut siihen, että haava alkaa kutista. Roku oli yhden kerran auton takakontissa oltuaan repinyt koko haavan ja tikit auki. Viisi päivää vanha haava. Se olisi pitänyt leikata uudelleen, että haavan olisi voinut sitoa ja laittaa uudet tikit. Toinen vaihtoehto oli antaa haavan parantua itsestään, antaa arpeutua ja kasvaa kiinni pohjasta alkaen. Valitsimme jälkimmäisen. Haava alkoi tietysti kovasti erittää ja haista. Aloitin taas vesipesut. Syvä ja märkivä haava kuitenkin hieman pelotti. Otin järeämmät aseet käyttöön ja aloin kaataa puhdasta kidesokeria haavaan. Puhdistin haavan vedellä kahdesti päivässä ja kaadoin haavaan paksusti sokeria ja laitoin päälle haavataitokset. Sokeri imi haavasta eritteet ja märkiminen loppui parissa päivässä. Haava parani erinomaisesti.

Sokeria käytetään sota ja kehitysmaalääketieteessä likaisten haavojen hoitoon. Suomessa yliopistollinen eläinsairaala hoitaa esimerkiksi koirien likaisia haavoja sokerilla. Suomessa on tehty sokerin käytöstä humaanilääketieteessä jopa väitöskirjatutkimusta. Sokeri toimii haavanhoidossa erinomaisesti. Sen ongelma on hinta, liian halpaa. Kukaan ei markkinoi sokeria haavanhoidossa, moni ei siksi tiedä sokerin tehosta.
Kaikki elollinen tarvitsee vettä. Vahva, väkevä sokeriliuos imee itseensä ympäriltään kaiken veden. Bakteerien, hiivojen ja sienten kasvu estyy. Niiden ei ole mahdollista kasvaa. Sokeri tehoaa tosin vain pinnallisiin infektioihin, koska imu, osmoosikyky ei ylety syvälle kudokseen.

Jotain olen oppinut koirien haavojen ja ihoinfektioiden hoidosta. Tärkeintä on ehkäistä tulehduksia ja pitää iho ja karva puhtaana. Varsinkin koneella trimmattu karva on herkkä tulehtumaan. On jopa suositeltavaa pestä karva ja iho trimmauksen jälkeen. Relaxant Animal Hoitava pesuneste on oiva tuote ihon pesuun. Siinä olevat luonnon omat antibakteeriset aineet vähentävät bakteerimassaa koiran iholla. Yhtenä hyvänä reseptinä koiran ihoinfektion hoitoon voisin heittää: pese iho ensin runsaalla vedellä ja Hoitavalla pesunesteellä. Kaikki rupi ja märkä pitää ehdottomasti saada pois. Kuivaa iho ja ruiskuta lopuksi päälle Relaxant Animal Hoitoseerumia.

Ei siinä kuussa kummempaa, hieno lenkki.

Valjakkourheilua 7: Hotspotin hoito